Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Brittitutkimus

Musiikista halutaan maksaa, vaikka sitä ladataankin ilmaiseksi

17.6.2008 06:03 Brittinuorten suhtautumista musiikkiin selvittänyt tutkimus kertoo, että kolme neljästä olisi kiinnostuneita maksamaan vertaisverkkomusiikkipalvelusta.

Nuoret arvostavat musiikkia ja haluavat käyttää siihen rahaa, vaikka eivät kavahdakaan ilmaiseksi lataamista. Tällaisia tuloksia saatiin britannialaisia musiikintekijöitä edustavan British Music Rightsin tutkimuksesta, jossa selvitettiin 14-24-vuotiaiden suhdetta musiikkiin.

Vertaisverkkojen käyttö musiikin lataamiseen ilmaiseksi oli vastaajien joukossa laajalle levinnyttä, mutta ilahduttavana merkkinä pidetään sitä, että kolme neljästä olisi valmis maksamaan palvelusta. Vastaajista 90 prosentilla oli mp3-soitin. Niissä oli keskimäärin 1770 kappaletta, joista puolet on hankittu maksamatta.

Suhtautuminen musiikin erilaisiin muotoihin vaihteli. Rahasta 60 prosenttia käytetään konsertteihin ja oheistuotteisiin, mikä kielii elävän musiikin arvostuksesta. Tallennemuodoista arvostetuin oli cd, jota seurasivat tiedostot ja viimeisenä streamattu musiikki.

Lue myösMusic Experience and Behaviour in Young People Spring 2008 (pdf)
Jutun kirjoitti: Olli Sulopuisto

Olli Sulopuisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Brittinuorten suhtautumista musiikkiin selvittänyt tutkimus kertoo, että kolme neljästä olisi kiinnostuneita maksamaan vertaisverkkomusiikkipalvelusta.
Digitoday
Huono 0
Kannattaiskohan Piratebayn pistää sivuillensa "lahjoita meille rahaa" mahdollisuus vastineeksi hyvästä musiikista ?
Pohtija
Huono 0
Kannattaiskohan Piratebayn pistää sivuillensa "lahjoita meille rahaa" mahdollisuus vastineeksi hyvästä musiikista ?

Ei kannattaisi!
pösilö
Huono 0
Heillä on kaiken maailman avustus ja lahjoitus meiningit siellä jo valmiina.
...
Huono 0
Kannattaiskohan Piratebayn pistää sivuillensa "lahjoita meille rahaa" mahdollisuus vastineeksi hyvästä musiikista ?

Ei kannattaisi!

Eipä niin, koska sitten viranomaiset saisivat taas yhden aseen Piratebayta vastaan.

Ellen muista täysin väärin, niin tämä oli yksi Finreactorin vastaisessa jutussa argumenttina, että saivat lahjoituksia -> täytti liiketoiminnan tunnukset eli piraattituotteiden myyntiä rahaa vastaan -> talousrikos.

Henkilökohtaisesti maksaisin edelleen mieluusti hyvälaatuisista mp3:sta suoraan artistille (ja ehkä pieni siivu jakelijalle/palveluntarjoajallekin), jos se olisi suojaamatonta ja ei näinollen tarvisi kärvistellä voinko nyt sitten kuunnella kappaleita autosoittimessa, mp3-soittimessa, kännykässä, leivänpaahtimessa, työkoneelta ilman helvetillistä säätöä. On se kumma kuinka vaikeaksi asiat voidaan normikuluttajille tehdä piratismin kitkemiseksi, vaikkei se mihinkään p2p-latailun määriin ole koskaan maailmassa tainnut edes vaikuttaa.
tullimies tunkee soittimeen
Huono 0
Boikotoikaa DRM:mää!
Ostatko viallisen tuotteen?
Huono 0
Itse ostaisin ja lataisin kaiken musiikkini laillisesti, jos DRM-vapaita vaihtoehtoja todella olisi saatavilla. Siihen asti en pode huonoa omatuntoa, jos levy-yhtiöt / jakeluyhtiöt sahaavat omaa oksaansa. Miksi minun kuluttajana pitäisi nähdä ylettömästi vaivaa saadakseni verkosta laillisesti lataamani ja maksamani musiikin soimaan media centerissäni?

Markkinoilla on valtava maksuhalukkuus hyvää ja suojaamatonta musiikkipalvelua vastaan. Palvelua, jossa kuluttaja saa itse päättää millä välineellä haluaa musiikkiaan kuunnella ja varmuus siitä, että kappaleet ovat kuunneltavissa vielä viidenkin vuoden päästä.

Mutta mediajätit tuijottavat menneeseen eivätkä suostu myöntämään itse aiheuttavansa eniten hallaa koko musiikkiteollisuudelle. Eniten tässä kärsivät artistit, jotka levy-yhtiöt ovat vielä aivopesseet syyllistämään omia fanejaan. Artistien tulisi avata silmänsä ja lähteä aktiivisesti lobbaamaan levy-yhtiöitä vastaan DRM-vapaan musiikkijakelun puolesta sen sijaan että keskityttäisiin haastamaan faneja oikeuteen.
Katsoisivat peiliin
Huono 0
Parhaat "DRM-systeemit" CD-levyillä on tehty siten, että musasta puuttuu kymmeniä tuhansia pätkiä, jotka tavallinen CD-soitin "korjaa" lennossa. Tietokoneen romppuasema taas töksähtää vikoihin.
Ostakaa vaan tuhottuja biisejä täydellä hinnalla, jos huvittaa.
Sitten muuten iTunesin DRM-biisit lakkaa soimasta vuonna 2020 tai ennemminkin, jos iTunes menee konkkaan. Ainakaan siirto toiseen laitteeseen ei onnistu, jos kauppapaikka on mennyt nurin (kuten kävi Microsoftin surullisen kuuluisalle musakaupalle).
DRM = viihdebisneksen itsemurha
Huono 0
jos iTunes menee konkkaan. Ainakaan siirto toiseen laitteeseen ei onnistu, jos kauppapaikka on mennyt nurin (kuten kävi Microsoftin surullisen kuuluisalle musakaupalle).

Ja tuohan ei siis pidä ollenkaan paikkaansa!! Jos vaivautuisit asiaan vähän paneutumaan, niin vilkaiseppa, mitä iTunes (=softa) tekee valikosta "Deauthorize Audible Account"?! Lisäksi voit vakiona tunkea ne musat viiteen laitteeseen, jonka kiertäminen tosin on täysin triviaali temppu kenelle tahansa, jos se oikein vaivaamaan alkaa.

Hämmentävää täällä jatkuvasti esiintyvän "asiantuntemuksen" (vaiko propagandan?) määrä, jos tulee mistä tahansa Applen tuotteesta joku uutinen!! Yleensä ensimmäisinä ja äänekkäimpinä esiintyvät kaikki ne, jotka vähiten asiasta mitään tietävät!
On se vaikeaa...
Huono 0
Itse ostaisin ja lataisin kaiken musiikkini laillisesti, jos DRM-vapaita vaihtoehtoja todella olisi saatavilla.

iTunes Plus
http://www.unessa.net/omenatarha/2007/05/reilun-kaupan-musiikkia/

USAlaisilla on myös Amazon
http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/browse/-/163856011/ref=topnav_storetab_dmusic

Janne
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intel investoi 7 miljardia

11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.

.