Nokia tiivistää rivejä Googlea ja Microsoftia vastaan

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
24.6.2008 16:35 Symbian-tukijoiden mukaan mobiilialustalla on muutamia etuja puolellaan hakukoneyhtiö Googlen johtamaa Android-leiriä vastaan: 200 miljoonaa laitetta ja neljä miljoona sovelluskehittäjää.
– Symbian-säätiön perustamista ja lähdekoodin avaamista ei voi tarkastella vastavetona kenellekään. Se ei tee oikeutusta tämän liikkeen rohkeudelle, matkapuhelinvalmistaja Nokian Devices-yksikön johtaja Kai Öistämö sanoo.
Öistämö puhui tänään Symbian-säätiön julkistamistilaisuudessa Lontoossa.
Öistämön mukaan päätös yhdistää eri kännyköissä käytettävät Symbian-pohjaiset alustat yhdeksi ilmaiseksi avoimen lähdekoodin alustaksi on historiallinen.
– Tämä päivä tullaan muistamaan kymmenenkin vuoden päästä.
Nokia ilmoitti tänään, että se aikoo ostaa loput 52 prosenttia ohjelmistoyhtiö Symbianin kaikista osakkeista 264 miljoonan euron hintaan.
Samalla Nokia kertoi avaavansa käyttöjärjestelmän koodin ja perustavansa erityisen Symbian-säätiön. Matkapuhelinvalmistajista mukaan tulevat LG Electronics, Motorola, Samsung ja Sony Ericsson.
Mukaan säätiöön tulevat myös teleoperaattorit AT&T, NTT DoCoMo, T-Mobile, Vodafone ja Orange sekä puolijohdevalmistajat STMicroelectronics ja Texas Instruments.
Rivit tiivistyvät
mobiilialustoissa
Nokian suurelta osin jo nyt omistama Symbian valmistaa pääasiassa älypuhelimiin suunniteltua käyttöjärjestelmää.
Symbianin kehittämään käyttöjärjestelmään pohjautuvia käyttöliittymiä ja sovellusalustoja on käytetty muun muassa Nokian, Sony Ericssonin, Motorolan ja Samsungin puhelimissa.
Nyt perustettu säätiö kokoaa merkittäviä Symbian-tukijoita yhteen, eikä yhtiön työntekijöiden siirtyminen Nokian leipiin muuta perustavoitetta.
– Symbianin tavoitteena on edelleen olla maailman käytetyin mobiilialusta, Symbian-yhtiön pääjohtaja Nigel Clifford sanoi.
Samalla säätiö on selvä vastaveto Nokian uusille kilpailijoille kännykkämarkkinoilla.
Esimerkiksi hakukoneyhtiö Google on yrittänyt änkeä kännykkämarkkinoille Android-mobiilialustallaan.
Linuxiin pohjautuvan mobiilialustan ympärille perustettuun säätiöön kuuluu 34 it- ja kännykkäalan toimijaa. Alustaa käyttävien laitteiden lanseeraus on kuitenkin viivästynyt, eikä markkinoilla ole vielä yhtään Android-mobiilialustaa käyttävää puhelinta.
Canalys-markkinatutkimusyhtiön mukaan yli 60 prosenttia maailmalla myydyistä älypuhelimista käytti Symbian-käyttöjärjestelmää tämän vuoden maaliskuuhun päättyneellä 12 kuukauden aikajaksolla.
Cliffordin mukaan järjestelmän levinneisyys kuuluukin pian toimintansa aloittavan Symbian-säätiön vahvuuksiin.
– Symbiania käyttää yli 200 miljoonaa laitetta, Clifford sanoi.
Öistämön mukaan Symbian-käyttöjärjestelmissä toimivia sovelluksia kehittää neljä miljoonaa ohjelmoijaa.
Myös ohjelmistoyhtiö Microsoft on ollut kiinnostunut mobiilialustoista ja tuonut markkinoille Windows Mobile -käyttöjärjestelmän.
Canalysin mukaan Windows Mobilella ja matkapuhelinvalmistaja RIM:n Blackberry-puhelinten käyttämällä mobiilialustalla oli kummallakin noin 11 prosentin markkinaosuus älypuhelimissa.
Tietotekniikkayhtiö Applen iPhone-kännykän käyttämä Mac OS X -pohjainen alusta on sekin saavuttanut jalansijaa rivakasti. Canalysin mukaan neljä prosenttia älypuhelimista hyödynsi sitä, vaikka se on käytössä vain iPhone-kännyköissä.
Avoimesti ja
ilmaiseksi
Symbian-säätiö on tarkoitus käynnistää sen jäsenten tekemillä lahjoituksilla, jotka tulevat koodin ja työkalujen muodossa.
Säätiön jäsenten lahjoittamat käyttöliittymät ja sovellusalustat on tarkoitus yhdistää yhdeksi Symbian-versioksi.
Ensi vuoden puolella säätiö ryhtyy jakamaan käyttöjärjestelmää ilmaiseksi, ilman rojaltimaksuja.
Kahden vuoden sisällä säätiön on määrä siirtyä avoimen lähdekoodin pariin ja julkaista Symbian Eclipse-lisenssin alaisena.
Clifford pitääkin Symbianin seitsemän miljoonan koodirivin avaamista eräänä suurimmista kädenojennuksista avoimen lähdekoodin suuntaan koskaan.
– Eclipse-lisenssi mahdollistaa innovaatioiden ja rahan tekemisen, Clifford sanoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Sling Median mobiili-tv-ohjelmisto löysi Applen iPhonen
10.02.2009 Etänä televisiokatselun mahdollistavan SlingPlayer-ohjelmiston mobiiliversio on tulossa Applen iPhone -matkapuhelimeen sekä iPod touch -musiikki- ja videosoittimeen, kertoo Slingboxeja valmistava Sling Media.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













Kommentit (20)
Windows Mobile ja Linux (Anroid Linuxiin lukien) ovat tulevaisuutta.
Linuxille koodataan C/C :lla, kuten melkeipä aina embedded järjestelmiin koodataan. Java ei sovi alkuunkaan laiteläheiseen ohjelmointiin, kuten ei .Nettikään. Taitaa myös Windows Mobilen työkalut pohjautuva Visual C:hen.
Yksinkertaisesti laitteissa ei vain ole riittävästi tehoa ja muistia suorittamaan monimutkaisia tehtäviä jonkun virtuaalikoneen päällä. Tästä syystä suurin osa sovelluksista täytyy kirjoittaa C/C++:lla. Jopa desktop maailmassakin vielä toimitaan näin! Niin miksi laitteen jossa on 200MHz prosessori ja 60-80 megaa sovelluksille muistia vapaana pitäisi jotenkin hoitaa asia paremmin? Vähän nyt sitä realismia mukaan näihin kommentteihin.
Symbian on yksinkertaisesti ainut käyttöjärjestelmä mobiililaitteille joka pystyy pyörimään aivan minimaalisella raudalla täydellisen käyttöjärjestelmän tavoin (esim. background sovellukset ja serverit ym). Tähän ei vaan kukaan muu pysty.
Sitten kun joku putiikki Y laittaa sen puhelimeensa ja operaattori X alkaa valittamaan joistain ongelmista, on putiikilla mukava homma ruveta ratkaisemaan ongelmia. Toki aina voi odottaa ja toivoa että joku muu korjaa osan ongelmista..
Lisäksi pitäisi vielä pystyä erottautumaan muista.
Vaikka lähdekoodi on saatavilla ihan ilmaiseksi, ei se tarkoita että muutoksia (uusia ominaisuuksia tai edes bugikorjauksia) saadaan ilmaiseksi.
Toki nyt Nokia ostaa Symbianin ja voi ruveta tarjoamaan tukipalveluita maksua vastaan. No eipähän valmistajat joudu enää maksamaan rojalteja jokaisesta puhelimesta erikseen.
Toimintoja löytyy erittäin paljon, mutta ne on monien alavalikkojen ja linkkien takana. Puhelimen avaus on todella hidasta, samoin kaikkien ohjelmien ja grafiikka on todella kehno vaikka puhelimessa onkin erittäin hyvä näyttö sekä grafiikka ominaisuudet jne.
Vertasin tätä omaa puhelintani Applen iPhoneen ja Windows Mobile käyttiksellä toimiviin puhelimiin ja voin todella sanoa että vaikka omassani on paljon hyviä ominaisuuksia niin käyttömukavuus näihin muihin käyttöjärjestelmiin verrattuna on todella huono.
Youtube:sta löysin videoita Nokian iPhone kopio käyttiksestä joka oli toteutettu Symbianilla ja se kyllä näytti todella hitaalta ja näytti löytyvän vielä samat alavalikkorumbatkin.
Kyllä se vaan niin on että Symbianin aika alkaa olla ohi. Linux käyttiksiä odotan kyllä mielenkiinnolla.
Puppua. kuten uutisessakin sanottiin, niin Symbianilla on 60% markkinaosuuis älypuhelimista. Ei siis ole kovin vaikea arvata mille älypuhelinalustalle on eniten softatuotantoakin. Lisäksi J2ME ohjelmat pyörii Symbian-puhelimilla, mutta ei esimerkiksi iPhonella.
Taas kerran, täyttä puppua. Yleisin ohjelmointikieli Symbian ohjelmia tehdessä on C . OpenC-projekti kyllä mahdollistaa C-kielisten ohjelmien tekemisesn, mutta sen etu on lähinnä siinä että saadaan portattua c-kiliisiä ohjelmia Symbianille. Symbiania pyärittäville puhelimille voi aivan hyvin tehdä ohjelmia myös mm. Python ja Java (J2ME)-kielillä.
Ja toisekseen, olethan tietoinen että suurin osa linux-ohjelmoinnista tehdään C:llä? Linuxin kernelikin on tehty C:llä.
Mä en kyllä tiedä pitäskö itkeä vai nauraa näitä juttuja lukiessa. C ja C kuuluu kyllä ihan perusosaamiseen jokaisella vakavastiotettavalla ohjelmoijalla. Kyllä C ja C on hyvin paljon käytettyjä ohjelmointikieliä. Lisäksi kuten jo edellä on sanottu, niin mainitsemallasi javalla voi tehdä ohjelmia Symbian-puhelimiin.