Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kolme ohjelmistoa yhteen

Symbianista tehdään avointa koodia

24.6.2008 10:31 Nokian ostotarjous Symbianista liittyy laajempaan hankkeeseen, missä Symbian-käyttöjärjestelmästä ja siihen mukaan tuotavista ohjelmistoista on määrä tehdä avointa koodia.

Symbian Foundationin perustamistiedotteen mukaan säätiö yhdistää Symbianin, Nokian S60-ohjelmiston, Sony Ericssonin ja Motorolan UIQ-softan ja Docomon Moap(s)in yhdeksi avoimeksi mobiilialustaksi, joka tulee saataville ilmaiseksi.

Jatkossa moni ihminen saa ensimmäisen kosketuksensa internetiin matkapuhelimen välityksellä. Säätiön perustajat katsovat, että luotava avoimen koodin ohjelmisto on tämän tulevaisuuden perusrakennuspalikka.

Kuten ainakin engadget on jo kommentoinut, kuulostaa säätiö Nokian ja kumppanien vastaiskulta etenkin Googlen Open Handset Alliancea vastaan. Tämä Googlen hanke kehittää ja ajaa eteenpäin Android-nimistä mobiilialustaa.

Mutta Wall Street Journal uutisoi vastikään, että ensimmäiset Android-puhelimet ovat myöhästymässä, koska käyttöjärjestelmän ominaisuuksia hierotaan vielä operaattorien kanssa.

Avoimeksi Eclipsellä

Symbian Foundationin odotetaan aloittavan toimintansa vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla. Aloitushetkellä osia mobiilialustasta on tarkoitus julkaista open sourcena. Seuraavan kahden vuoden kuluessa luvassa on koko satsi Eclipse Public License (EPL) 1.0:n alla.

Jäsenyys säätiössä maksaa noin tuhat euroa vuodessa, ja mukaan pääsevät kaikki halukkaat organisaatiot. Kehittäjien, jotka haluavat mukaan sorvaamaan alustaa, ei tarvitse olla jäseniä.

Nokian, Sony Ericssonin, Motorolan ja NTT Docomon lisäksi säätiössä ovat mukana muun muassa AT&T, LG Electronics, Samsung Electronics, STMicroelectronics, Texas Instruments ja Vodafone.

- Symbian Foundation -säätiön perustaminen on yksi suurimmista koskaan tehdyistä panostuksista avoimeen lähdekoodiin, sanoo Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
Hieno strateginen liike Nokialta - periaatteessa tämä voisi olla loistava vastaisku Applelle, Microsoftille ja Googlelle. Valitettavasti kuitenkin Symbian nykymuodossaan on teknisesti niin vanhentunut pohja että sen ympärille yhteisön muodostaminen on vähintäänkin haastavaa (vertaa esim Open Office jossa on sama ongelma). Toisaalta jos Nokialla olisi takataskussaan jokin Qt:ta, Maemon osia ja Symbiania luovasti yhdistelevä nykyaikaisempi alustan raakile - voisi sen tuominen "Symbianin uutena versiona" luoda aidosti kilpailukykyisen alustan.
Huonolle perustalle on hankala rakentaa
Pelottaa että S60 fragmentoituu entisestään. Nyt jo liikaa mobiilibisneksessä kaadetaan rahaa porttaukseen ja testaukseen...
jj
Mitenhän vanhalta se Symbian vaikuttaa sitten vuonna 2011, kun se open source julkistus on toteutunut?
roger
Saadaan siis yksi plattaompeluseura lisää. Erona linux-yritelmiin helpommin nieltävä lisenssi ja parempi lähtöasema. Uskottava tekkisroadmap, jonka takana joku seisoo, Symbianilta katosi viimeistään nyt.

Kaikki ovat mukana, siispä kenenkään ei tarvitse tehdä itse mitään, odottaa vain että NokHH^HJoku Muu koodailee setit kuosiin. Lähitulevaisuuden haasteita ovat mm. miekka ja kilpi -aikaisten ohjelmointirajoitusten lopullinen poisto, SMP-tuki, GPGPU-tuki, median rautakiihdytys sekä seuraavan sukupolven UI-tuki. Tuskin kovin moni valmistaja viitsii investoida sekä linux- että Symbian plattaan.

Vuosi-kaksi menee kollektiiviseen pään raapimiseen käytännön haasteiden kanssa. Softa on älypuhelinten kallein osa, ja sen monimutkaisuus kehityksen suurin pullonkaula.

Kaitpa tuolla voi nykyisien symppariluurien klooneja (=tuhat ominaisuutta joista 1-3 toimii kunnolla) pusailla ihan kätevästi, mutta uudet innovaatiot tapahtuvat muualla. Apple menee menojaan, plattapusailijat eivät enää kohta edes erota pölypilveä horisontista.
Han Oslo
Jep,

Nokia siis tällä liikkeellä myöntää Symbianin tulevaisuuden olleen surkea, ja sen ettei Nokian (ja varsinkaan Symbianin) onneton softaosaaminen riitä kilpailussa, ja yrittää saada homman uudelleen henkiin.

Ei taida toimia Applea, Androidia ja MS:ää vastaan tämäkään pidemmän päälle kun ei osaaminen edelleenkään riitä. Tämänkö takia Nokia kehittää samalla Linux-luureja, vai onko kyse vain normaalista strategian hukassa olosta. Firman kommentit on ainakin lupaavan sekaisin, samalla viikolla rahoitusjohtaja sanoo että Linux-luureja tehdään, ja teknologiajohtaja että ei tehdä, jälkimmäiselle ei tainnut kukaan kertoa että asiasta saa kertoa?
Haahuilua
Tai ehkä firman johto sai käteensä proton uudesta kosketusnäyttökapulasta johon on pistetty kaikki paukut ja totes "että tämmönen, pannaanko hanskat tiskiin" :)
Haahuilua
On se niin avointa tuo Symbian ohjelmakoodin tuottaminen. En saa itse tehtyä softaa ladattua omaan puhelimeeni ellen maksa tiettyjä Symbian-maksuja ja hyväksytä ohjelmaani jollain rahan keräjäällä. Ei, ei se näin mene.

No, siirryin tästä kaikkien ohjelmistokehittäjien ystävä Symbianista Windows Mobile ja CE:hen. Tässä maailmassa idet, debuggerit ja emulaattorit toimivat kuin junan vessa. Esim. Visual Studio 2005 (trial version 180 days) maksoin 20 euroa. Eikä käyttöaika jää tuohon 180 päivään kun hiukan ruuvaa päiväystä.
Jorkka
Huono 7
No voi kyyn housut. Koita nyt tässä sitten lomailla, kun jengi riehuu markkinoilla. Keles.
Raivoissaan Saksassa.
Huono 5
Toi Avointa sana pitäisi olla lainausmerkeissä.
On ennenin nähty noita suljettuja "avoimia" koodeja
ÖRRR!!!!!!!
Huono 3
No, siirryin tästä kaikkien ohjelmistokehittäjien ystävä Symbianista Windows Mobile ja CE:hen. Tässä maailmassa idet, debuggerit ja emulaattorit toimivat kuin junan vessa. Esim. Visual Studio 2005 (trial version 180 days) maksoin 20 euroa. Eikä käyttöaika jää tuohon 180 päivään kun hiukan ruuvaa päiväystä.

Siis maksoit kokeiluversiosta oikeaa rahaa, ja lisäksi kehuskelet piratismilla?

Kannattaa siirtyä Linuxiin. Saat pro-tason työkalut lähes poikkeuksetta ilmaiseksi. Linux on myös vahvin ehdokas Symbianin manttelinperijäksi älykännyköiden käyttiksenä.
Linux kännykät tulloo
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Online-itsemurhasta ei syytetä ketään

28.05.2007 Maaliskuussa englantilainen 42-vuotias Kevin Whitrick teki itsemurhan muiden chattaajien seuratessa tapahtumaa. Nyt syyttäjä on kuitenkin todennut, ettei tapauksesta voida syyttää ketään.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.