Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Islanti kuitenkin omassa kastissaan

Viihde-elektroniikka maksaa Suomessa verrattain paljon

Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva

8.7.2008 12:39 Suomessa saa kodinkoneista ja viihde-elektroniikasta pulittaa suhteellisen paljon, mutta erityisen kalliina maana näyttäytyy Tilastokeskuksen mukaan vain Islanti.

Vuoden 2007 keväällä tehdyn eurooppalaisen hintavertailun mukaan Pohjoismaiden hintataso oli molemmissa tuoteryhmissä varsin yhtenäinen lukuun ottamatta Islantia, joka erottui Euroopan kalleimpana maana.

Viihde-elektroniikan osalta hintatasojen vaihteluväli oli koko Euroopassa varsin pieni. Valtaosa mukana olleista maista sijoittui hintatasoltaan välille 90 - 110 prosenttia EU-keskiarvosta. Suomen lukema oli 113 prosenttia. Näin ollen Suomi laskettiin kolmanneksi kalleimmaksi yhdessä Tanskan kanssa.

Selvän poikkeuksen viihde-elektroniikassa teki Islanti, jonka hintataso ylitti EU-keskiarvon noin 40 prosentilla.

Kodinkoneissa Suomi oli kuudenneksi kallein ylittäen EU-keskiarvon neljällätoista prosentilla. Tässä tilastossa Islanti oli hintatasoltaan peräti 56 prosenttia keskiarvoa kalliimpi.

Halvimmalla viihde-elektroniikka irtosi tutkimuksen mukaan Montenegrosta, kodinkoneet puolestaan Makedoniasta.

Tiedot perustuvat Eurostatin hintavertailuohjelmaan, jossa ovat mukana EU:n 27 jäsenvaltiota ja kymmenen muuta maata.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (10)

Huono 0
En ole yllättynyt kun Suomi on oikeasti mailman kallein maa. Helsinki voittaa jopa Lontoon ja Nykin.
Tilastot ja tutkimukset ovat täyttä p*****.
Menkää itse reissaa niin näette.
Suoli on kallis
Ei tämä sinällään mikään uutinen ole, vaan jo pitkään tiedossa ollut fakta. Senpä vuoksi on tullut jo pitkään hyödynnettyä saksalaisia verkkokauppoja, joista olen ostanut mm. digikameran, dvd-soittimen, dvd-medioita, viritinvahvistin, PS3, automankka & -kaiuttimia, tietokoneosia, läppäri jne. Säästöä suomalaisiin hintoihin verrattuna on yhteensä tullut nelinumeroinen summa. Suomestakin toki ostan paljon elektroniikkaa, kunhan hinta vaan on kilpailukykyinen.
harrastaja

Huono 4
Loistava tikitöötin kommentointitoiminto näköjään taas pelittää...
harrastaja
Huono 0
Hyvin on hinnossa ilmaa euroopankin sisällä. Puhumattakaan kun vertaa täsmälleen samojen tuotteiden jenkkihintoihin.
Jo
Huono 1
Hyvin on hinnossa ilmaa euroopankin sisällä. Puhumattakaan kun vertaa täsmälleen samojen tuotteiden jenkkihintoihin.
Jo
Huono 0
Huvittavaa on aiheeseen liittyvä uutisointi.

"Suomessa ei sen kalliimpaa kuin muissakaan Pohjoismaissa" (hip hurraa).

Tilastokeskuksen taulukoita tutkimalla kuitenkin selviää, että Suomi on käytännössä kallein euromaa. Nuohan eivät ole lisäksi mitenkään ostovoimakorjattuja lukuja, joten Suomen hintataso on todellisuudessa vieläkin järkyttävämpi.
huh
Huono 0
Pistää vihaksi tuo tilastokeskuksen uutisointi ja myös monen valtamedian. Otsikko on ihan muuta kuiten totuus. Suomi on kalleimpia maita mitä tulee hintoihin ja tässäkään vertailussa ei edes puhuta ostovoimasta!

Tilastokeskus on saanut jostain ylhäältä ohjeet olla tekemättä tutkimuksia joissa hintojen lisäksi otetaan huomioon ostovoima. Tuollaisessa tutkimuksessa suomi näyttäyisi todellisen kyntensä.
kallista on

http://tilastokeskus.fi/artikkelit/2008/art_2008-06-09_001.html?s=0
etsivä löytää
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.

Kolme vuotta sitten

Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista

11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.

.