Kaksi kolmasosaa suomalaisista käyttää aktiivisesti verkkopankkia

Verkkopankilla maksaminen on tuttua suomalaisille
Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva
10.7.2008 08:49 Noin kaksi kolmasosaa suomalaisista käyttää verkkopankkia maksamiseen ja jokaisella suomalaisella on lompakossaan keskimäärin kaksi maksukorttia, joita he myös käyttävät aktiivisesti, ilmenee Finanssialan keskusliiton maksamistapoja koskevasta selvityksestä.
Selvityksen mukaan maksamistavoissa on suuria eroja eri Euroopan maissa. Suomalaiset käyttävät aktiivisesti tietotekniikkaa ja maksavat laskunsa ja ostoksensa pääasiassa pankkien palveluja hyväksikäyttämällä.
Pankkien tarjoamia maksupalveluita asukasta kohden käytetään eniten Suomessa, Hollannissa ja Englannissa. Vähiten pankkien maksupalveluja käytetään Tsekissä, Kreikassa ja Puolassa.
Finanssialan keskusliiton mukaan tilastotiedot eivät kuitenkaan aina suoraan kerro koko totuutta. Vaikka Kreikassa pankkien palveluita käytetään suhteessa vähän ja käteistä paljon, siellä on kuitenkin asukasta kohden laskettuna hyvin runsaasti korttimaksamiseen tarkoitettuja maksupäätteitä. Selitys saattaa löytyä turismista: matkailijat maksavat käyttämänsä palvelut ja ostokset korteilla, vaikka kreikkalaiset eivät itse niitä kovin runsaasti käyttäisikään.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:39 Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 16:26 Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 15:26 Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 13:35 Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 13:29 Google höllentää Nexus Onen kauppaa
- 12:16 Googlen kiinalaiskirje voi olla väärennös
- 12:11 Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- 10:40 Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 10:40 HTC:n valmistama 4G-puhelin julki ensi viikolla?
- 10:08 Verkkokortti altistaa HP:n tietokoneita pahanteolle
- 07:45 4G-verkkosopua Venäjän kanssa odotetaan vasta 2012
- 07:30 Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 07:15 Incap siirtää tehtaan Viroon - 124 irtisanotaan Suomessa
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Virolaisilla valtava kaula verkkolaskuissa
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Elehaku tulee myös vanhoihin Google-luureihin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 13:35 Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 16:26 Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 15.3. Kielletty omena himottaa monia Microsoftissa
- 15.3. Kevät tuo kauppoihin Android-vyörytyksen
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 15.3. Nokia: Applen haaste on harhaanjohtamista
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.3. Nokia: Applen haaste on harhaanjohtamista
- 15.3. Kevät tuo kauppoihin Android-vyörytyksen
- 13:35 Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 16:26 Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 15.3. Kevät tuo kauppoihin Android-vyörytyksen
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 13:35 Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 15.3. Apple antaa uuden iPadin, jos vanhan akku rikkoutuu
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 15.3. Nokia: Applen haaste on harhaanjohtamista
- 15.3. Kielletty omena himottaa monia Microsoftissa
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella 16:39
- Googlen kiinalaiskirje voi olla väärennös 12:16
- Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille 10:40
- 4G-verkkosopua Venäjän kanssa odotetaan vasta 2012 07:45
- Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi 07:30
- Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi 16:47
- Virolaisilla valtava kaula verkkolaskuissa 15:59
- Elehaku tulee myös vanhoihin Google-luureihin 14:15
- Lisää






