Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuotannon volyymikasvu ja tuotevalikoima epäsuotuisammat

Salcomp antoi koko vuotta koskevan tulosvaroituksen

Kuva: Lehtikuva

14.7.2008 09:14 Matkapuhelinten latureita valmistavan Salcomp on alentanut koko vuoden tulosohjeistustaan.

Yhtiön mukaan liiketulos jää viime vuotta heikommaksi. Ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa toukokuussa yhtiö ennusti, että tulos pysyy viime vuoden tasolla.

Salcomp perustelee tulosvaroitusta sillä, että tuotannon volyymikasvu ja tuotevalikoima ovat toisella vuosipuoliskolla aiemmin ennustettua epäsuotuisammat. Myös materiaalikustannusten odotetaan olevan hieman aiemmin arvioitua korkeammat.

Liikevaihto-ohjeistuksensa Salcomp on pitänyt ennallaan. Yhtiö arvioi edelleen, että liikevaihto kasvaa tänä vuonna viime vuodesta.

Salcomp julkistaa huhti–kesäkuun tuloslukunsa 12. elokuuta.

Jutun kirjoitti: Startel

Startel

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Talouskriisi kasvattaa uraverkostoja

11.02.2009 Saksan suurimman bisnesammattilaisten uraverkoston Xingin kasvu kiihtyy talouskriisin myötä. Maailmanlaajuisesti sitä suurempi Linkedin halajaa parantaa vaatimattomia asemiaan Saksassa ja on käynnistänyt oman saksankielisen saittinsa.

.