Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Halpeni Pohjois-Amerikassa

Xbox 360 Pro korvautuu tilavammalla mallilla

Microsoftin Xbox 360 -valikoimaan kuuluu myös kuvan Elite-malli, jossa on 120 gigatavun kiintolevy.

14.7.2008 12:50 Microsoft julkisti sunnuntaina jo etukäteen laajalti arvatun hintaleikkauksen, jonka myötä 20 gigatavun kiintolevyllä varustettu Xbox 360 Pro maksaa Pohjois-Amerikassa nyt 50 dollaria aiempaa vähemmän. Mutta ilmoitukseen sisältyi yllätys.

Uusi hinta 20 gigan Xbox 360 Prolle on 299 dollaria. Alella valmistellaan päivitetyn mallin tuomista Pohjois-Amerikan markkinoille elokuussa.

Nykyistä Pro-mallia myydään niin kauan, kuin tavaraa riittää. Sen korvaava malli on muuten samanlainen, mutta levytilaa on kolminkertaisesti eli 60 gigatavua.

Microsoft ei tiedotteessaan puhunut mitään aikomuksistaan Pohjois-Amerikan ulkopuolella, eivätkä yhtiön Suomen edustajat olleet välittömästi tavoitettavissa.

Microsoft ennätti jo alentaa eri Xboxien hintoja Euroopassa keväällä, kun taas Yhdysvaltain edellinen hintaleikkaus nähtiin viime elokuussa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Jäin kaipaamaan jutussa tietoja.
Halpuuko 20 gigan mallin hinta myös Suomessa?
Milloin saamme 60 gigan version kauppaan? Mikä on sen hinta?
Tapsa
Huono 0
Kuka ostaa enää vanhaa Prota?
- No ne jotka tekevät heräteostoksia eivätkä selvittele asioita ennen ostoa.
Höff
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän

26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.

.