Pelimyynti notkahti, uudet formaatit vahvoilla

GTA IV lähestyy platinaa.
Kuva: Take-Two/Rockstar
16.7.2008 12:23 Suomen pelimarkkinoiden arvo kuluttajahinnoin oli alkuvuonna noin 28,6 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten päästiin vielä 33 miljoonaan. Uuden sukupolven konsolipelit olivat suuressa suosiossa, kun taas etenkin PS2 ei enää innostanut peliostoksille entiseen tapaan.
Pc- ja PlayStation 2 -pelien laskenut myynti ei siis Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys Figma ry:n tietojen mukaan näkynyt vastaavanlaisena euromääräisenä nousuna uuden sukupolven konsolien (Xbox 360, PS3 ja Wii) pelimyynnissä.
- Kappalemääräisestihän emme ole paljoa jäljessä, Figman toiminnanjohtaja Riku Olkkonen huomioi puhuen noin neljästä prosentista. Mutta euromääräisesti taaksepäin on tultu noin neljätoista prosenttia tammi-kesäkuussa.
Suomessa myytiin pelejä ensimmäisen kuuden kuukauden aikana noin 888 000 kappaletta. Figman mukaan uuden sukupolven konsolipelit ovat saavuttaneet suosion vauhdilla, ja Suomen suosituimpien pelien Figma-listan kärjessä on ollut lähes koko alkuvuoden uusien konsoleiden pelit.
- Alkuvuonna on ilmestynyt todella paljon hyviä pelejä nimenomaan uusille konsoleille. Edellisen alkuvuoden kaltaiset pc-hitit puuttuivat. PS2-pelit ovat edelleen Suomen euromääräisesti myydyin formaatti, mutta pudotus sillä puolella on ollut suuri, Riku Olkkonen pohtii alkuvuoden lukuja.
Konsolien vaihtuminen uudempiin on Olkkosen mukaan kuitenkin hyvässä vauhdissa. Samaan aikaan nähtävissä on ollut selvä trendi, että pc-pelien keskihinta on laskenut huomattavasti.
Olkkosella ei ole suoraa tietoa laitemyynnistä, mutta sellainen tuntuma on, että PS2-konsolia myydään joka tapauksessa edelleen Suomessakin suhteellisen paljon.
Yli puolet pelimarkkinoista uudella sukupolvella
Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana 51,3 prosenttia pelimarkkinoista tuli uuden sukupolven konsolien peleistä. PlayStation 3 saavutti 19,5 prosenttia, Wii 14,0 prosenttia ja Xbox 360 17,8 prosenttia kokonaismyynnistä.
Kappalemäärin mitattuna pc-pelien ja -multimedian osuus oli 42 prosenttia, konsolipelien 58 prosenttia. Euromäärissä mitattuna konsolipelimarkkina oli ennätyksellisen suuri osuuksien ollessa 21 prosenttia pc-peleissä ja -multimediassa sekä 79 prosenttia konsolipeleissä.
Käsikonsolipelit olivat kokonaismyynnistä viisi prosenttia kappaleissa (DS kolme prosenttia ja PSP kaksi prosenttia). Edeltävän sukupolven kotikonsolipelit pitivät pintansa PlayStation 2:n voimin haukaten päälle neljänneksen kappalemyynnistä.
GTA IV kiitää kohti platinaa
Alkuvuoden suosituin peli GTA IV sai kultapelin myyden noin 17 000 kappaletta sekä PlayStation 3:lla että Xbox360:lla. Huhtikuun lopussa julkaistun pelin myyntivauhti lupailee platinaa alkusyksystä.
- Kyllä se varmaankin tulee olemaan yksi nopeimmin platinaa myyneistä peleistä Suomessa, Olkkonen veikkaa. Kultaan vaaditaan 10 000 kappaletta ja platinaan 20 000 kappaletta.
Peliä maahantuova PAN Vision pyrki etukäteen estämään vain 18-vuotiaille tai vanhemmille sallitun pelin luvatonta myyntiä alaikäisille korostaen ikärajaa niin liikkeissä kuin mainonnassakin. Tulosta arviolta syntyi ja myös Päivittäistavarakauppa ry:tä kiitetään panostuksesta.
Nintendo Wii on puolestaan saanut ihmisiä liikkumaan ja Fit-pelin myötä kuntoilemaankin. Lähes 12 000 pelin myynti reilussa kuukaudessa oikeuttaa kultapeliin ja platinaa lähestytään kovaa vauhtia.
Loppuvuosi paikannee notkahdusta
Riku Olkkoselle ei tule äkkiseltään mieleen mitään yksittäistä asiaa, joka voisi merkittävästi vaikuttaa loppuvuoden pelikauppaan. Mutta hyviä pelejä on jälleen tulossa.
- Uskon, että pääsemme lähelle viime vuoden lukua. Notkahdus ei kuitenkaan ole niin iso, etteikö se olisi paikattavissa, Olkkonen viittaa sekä rahalliseen että kappalemyyntiin. Lisäksi hän muistuttaa, että viime vuonna alkuvuosi otti poikkeuksellisen suuren osuuden koko vuoden myynnistä. Tänä vuonna loppuvuosipainotteisuus lienee jälleen normaalilla tasolla.
Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys Figman jäseniä ovat Activision-Blizzard, AMO, Atari, Electronic Arts, K E Media, Microsoft, Nokia, Nordisk Film, PAN Vision, PLAN 1, Sony Computer Entertainment Europe ja Warner Bros.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)
Edellinen konsoli-"sukupolvi" oli toinen vain yhdelle konsolille. Kaikista.
Kolmatta pelikonsolisukupolvea edustaa esimerkiksi neljännesvuosisata sitten julkaistu alkuperäinen Nintendo Entertainment System (NES). Luulisi pelialan osaajaksi itseään väittävän yhdistyksen ymmärtävän, että videopelaaminen ei alkanut Playstationista...
Mahtavatkohan Figman muutkin väitteet olla samaa luotettavuustasoa?
Kolmatta pelikonsolisukupolvea edustaa esimerkiksi neljännesvuosisata sitten julkaistu alkuperäinen Nintendo Entertainment System (NES). Luulisi pelialan osaajaksi itseään väittävän yhdistyksen ymmärtävän, että videopelaaminen ei alkanut Playstationista...
Mahtavatkohan Figman muutkin väitteet olla samaa luotettavuustasoa?