Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kolme maksuhuomautusta tämän vuoden puolella

Syy Googlen verovaikeuksiin Ruotsissa selvisi

Ruotsalaisverokarhu on jäänyt nuolemaan näppejään Googlen saatavien suhteen.

17.7.2008 09:49 Hakukoneyhtiö Googlella on ollut vaikeuksia maksaa verot ajallaan Ruotsissa. Yhtiön mukaan maksuvaikeudet ovat johtuneet palkanmaksuyhtiön konkurssista.

– Pahoittelemme tätä viivettä. Lähdimme välittömiin toimiin heti, kun asia oli saatettu tietoomme, Googlen lehdistöedustaja Clara Armand-Delille kertoo sähköpostiviestissä.

Ruotsalaislehti Dagens Media kertoi eilen, että Googlen maksamatta jättämiä verosaatavia kertyi ulosottovirastoon viime vuonna 2,2 miljoonan kruunun eli 237 000 euron edestä.

Yhtiöllä oli vaikeuksia verojen maksamisessa myös vuonna 2007. Tänä vuonna Googlen Ruotsin yksikkö on saanut maksuhuomautuksen maalis-, huhti- ja toukokuussa.

Armand-Delillen mukaan Google on nyt valinnut uuden palkanmaksuyhtiön ja on ajan tasalla verovelvollisuuksien kanssa.

ArkistoLehti: Googlella vaikeuksia verojen maksussa Ruotsissa 16.7.2008
Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (5)

Huono 0
Summahan on Googlelle "parkkirahaa".
Suomi = Roistovaltio
Huono 1
Btw. Toi kuva on kyl ihan mahtava! :D
Vempe
Huono 1
Hieno kuva :-D

Karhunpentu seisoo verologon päällä ruohikolla sitruuna edessään. Taustalla salkku.

Hyvin kuvaava.
-
Huono 2
No ei tarvitsis kyllä mun puolesta maksaa veroja enää ollenkaan ruotsiin, kun tekivät ton typerän lain.
JP
Huono 1
Käyttääkö ne Sampoa?
utelias
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.