Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tutkimusyhtiö NPD:n mukaan

Wii ohitti Xbox 360:n USA:ssa

Wii on nyt Yhdysvaltain ykkönen uusien konsolien kokonaismyynnissä.

18.7.2008 15:41 Nintendo juhlii Yhdysvalloissa, sillä ahkerasti seurattujen tilastojen perusteella Wii-konsolin kappalemyynti on nyt ohittanut Microsoftin Xbox 360 -konsolin myynnin.

Tutkimusyhtiö NPD Group julkaisi kesäkuun konsolimyynnin tilastonsa, jonka mukaan Wiin kauppa kävi edelleen vahvasti saavuttaen 666 700 kappaletta. Myynti oli hyvin lähellä toukokuun lukuja.

Kaikkiaan Wiitä on Yhdysvalloissa myyty nyt lähes 10,9 miljoonaa kappaletta. Xbox 360:n ohittaminen on merkittävää etenkin kun muistaa, että Wii tuli myyntiin selvästi Xbox 360:n ja myös PlayStation 3:n jälkeen.

PS3:sta puheen ollen; NPD:n mukaan Sonyn konsoli repäisi kaulan Xbox 360:aan myyden 405 500 kappaletta. Microsoftin vaihtoehto olohuoneen piristykseksi möi 219 800 kappaletta.

Toukokuussakin PS3 oli Xbox 360:n edellä, mutta vain vähän.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Tässä esitettiin nyt minusta asia hieman sekavasti. Wiihän on jo pitkään myynyt Xbox 360:tä paremmin USA:ssa, mutta nyt Wii-konsoleita on myyty kokonaisuudessaan useampi kappale kuin Xbox 360:tä. PS3 on molemmista vielä jäljessä kokonaismyynnissä, mutta tosiaankin myy tällä hetkellä Xbox 360:tä selvästi paremmin.
Anonyymi
Huono 3
Mitäs sekavaa tuossa nyt oli? Wii on myynyt jo hollin aikaa paremmin kuin muut mutta kuten todettiin, nyt sen kaikkien aikojen kokonaismyynti jenkkilässä meni 360:n ohi vaikka jälkimmäisellä oli vuoden etumatka.

PS3 tosiaan parantaa juoksuaan mutta eiköhän tuo kaulan repäisy ollut tällä erää lähinnä MGS4:n ansiota ja jäi (sikäli yllättävänkin) vaisuksi.

E3 oli tänä vuonna sen verran laama ettei sieltä todellista vetoapua yhdellekään löytynyt joten eiköhän loppuvuosi mene aika tutuissa merkeissä. Wii Music/Wii Sports Resort Wiille, kakkos-Gears/kakkos-Fable 360:lle, kakkos-Resistance/Little Big Planet PS3:lle ja markkinanahina jatkuu vanhaan tahtiin.

Eipä silti, hyvä vaan että koko kolmikolle löytyy yhä omansa; kuluttajalle win/win, omisti sitten yhden, kaksi tai kaikki kolme.
Ageosi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.