Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ohjelmistohankintoja mietitään kauemmin

Rakennusalan jarrutus kiusaa Teklaa

Teklan mukaan pidemmän aikavälin näkymät ovat edelleen hyvät, koska yhtiö on laajentanut tuotetarjontaansa. Rakennusala hakee tulevaisuudessa tuottavuutta lisääviä toimintatapoja, minkä uskotaan lisäävän Teklan 3d-ohjelmistojen kysyntää.

24.7.2008 16:44 Ohjelmistoyhtiö Teklan näkymät kuluvalle vuodelle ovat heikentyneet. Nyt liikevaihdon kasvuksi ennakoidaan enää kymmentä prosenttia koko vuonna, ja liiketulos on jäämässä edellisvuoden tasolle.

Aiemmin yhtiö arvioi liikevaihdon kasvun olevan noin viisitoista prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja liiketuloksen paranevan. Viime vuonna liikevaihto oli 58,24 miljoonaa euroa ja liiketulos 17,9 miljoonaa euroa.

Uusi arvio juontuu rakennusalan kasvun hidastumisesta etenkin Yhdysvalloissa. Asiakkaiden päätöksenteko kestää aiempaa kauemmin.

Lisäksi dollarin kurssin lasku on alentanut Teklan Building & Construction -liikevaihdon kasvua noin kolme prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Kannattavuuden arvioidaan säilyvän edelleen hyvänä.

B&C-toiminnan kasvun odotetaan olevan voimakkaampaa kuin Infra & Energyn.

Teklan toisen vuosineljänneksen luvut kuullaan 8.8.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet

26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.

.