Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikevaihto 27,2 miljoonaa euroa

F-Secure paisutti bisneksiään operaattoreiden kautta

F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

29.7.2008 09:50 Tietoturvayhtiö F-Securen tulos ja liikevaihto kasvoivat toisella neljänneksellä verrattuna vuodentakaiseen. Yhtiö piti arvionsa koko vuoden tuloksesta ja liikevaihdosta ennallaan.

F-Securen tulos ennen veroja kasvoi huhti–kesäkuussa 5,3 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 4,0 miljoonasta eurosta.

Yhtiön liikevaihto kasvoi 16 prosenttia 27,2 miljoonaan euroon.

Liiketoiminta internet-palveluntarjoajien kautta (ISP-liiketoiminta) jatkoi kasvussa. Liikevaihto oli vajaat 12 miljoonaa euroa eli 43 prosenttia kokonaisliikevaihdosta. F-Secure sai neljänneksen aikana neljä uutta asiakasta ISP-liiketoiminnassa. Asiakkaiden määrä on nyt 173 ja heitä löytyy 39 maasta.

Liikevoitto kasvoi 4,7 miljoonaan vuotta aiemmasta 3,7 miljoonasta.

Laimennettu osakekohtainen tulos oli koko alkuvuoden osalta 0,05 euroa, kun se viime vuoden alkupuoliskolla oli 0,04 euroa.

F-Securen mukaan perinteisen yrityskanavan kilpailu on koventunut vuodentakaisesta, mikä on johtanut negatiiviseen hintakehitykseen joissakin maissa. F-Securen kilpailukyky ISP-kanavassa on yhtiön mukaan säilynyt vahvana ja se odottaa liiketoiminnan kasvavan tänä vuonna 35–40 prosenttia. Huhtikuussa yhtiö arvioi kasvuksi noin 40 prosenttia.

Tietoturvayhtiö piti arvionsa koko vuoden tuloksesta ja liikevaihdosta ennallaan. Koko vuoden liikevaihdon se odottaa olevan 110–120 miljoonaa euroa ja liikevoiton 19–23 prosenttia liikevaihdosta.

Kolmannen neljänneksen liikevaihdon yhtiö arvioi olevan 27,5 ja 29,5 miljoonan euron välillä. Kolmannen neljänneksen kiinteiden kulujen se uskoo olevan alle 20 miljoonaa euroa.

VerkossaF-Secure Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Jutun kirjoitti: Startel

Startel

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Sitten jos vielä pääsis koneella johkuun kun tän F-secruren omistaa. Hyvä suojaus, mutta liian raskas ohjelma - aina silloin tällöin varaamassa toisen ytimen prossusta ihan kokonaan.
Heh
Huono 5
Sitten jos vielä pääsis koneella johkuun kun tän F-secruren omistaa. Hyvä suojaus, mutta liian raskas ohjelma - aina silloin tällöin varaamassa toisen ytimen prossusta ihan kokonaan.

Eikös ne useat ytimet sitä varten tehty? 4 ydinta tarvis, yks Vistalle, toinen haittaohjelmille, kolmas F-securelle ja neljäs sitten sille mitä itse tekee, kuten vaikka pelaa Pasianssii. Ja sitten tietysti GPU että saa Aeron. Tärkeintähän on se, että Intel, Microsoft, haittaohjelmien tekijät, F-secure ja nVidia saa rahaa siitä, että pääsee pelaamaan Pasianssia hienon näköisellä Aerolla, WWW:täkin voi käyttää jos on varovainen ja ei liikaa tee samaan aikaan kun tarvisi niitä ytimiä ostaa lisää.

Pitäs varmaan parin vuoden päästä sitten ostaa Intel Core 3 Octal 8-core, Windows 7 Ultimate Saunavasta business, F-secure 2010, nVidia 50000 Ultra GTX GT GS MX SLI Turbo.

Ja voi v**** jos sen F-securen jättää pois yhden ytimen toivossa niin Windows 7 Ultimatessa alkaa Defenderit ja tietoturvakeskukset huutamaan ja varoittaa kuinka terroristit ja hakkerit tulee koneelles ja virittävät vielä ydinohjukset.

---

On se pisneksen teko helppoo kun on ääliöitä jotka antaa rahansa ilomielin pois.
M-Kar
Huono 5
F-Secure... intel kiittää.
all j00r cpu time are belong to us
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet

26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.

.