Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Arvio koko vuoden tuloksesta ennallaan

Laskutusongelmat jäytivät Elisan tulosta

Kuva: Jarno Mela/Lehtikuva

1.8.2008 09:35 Teleyhtiö Elisan huhti–kesäkuun tulos heikkeni selvästi vuodentakaisesta ja jäi markkinoiden odotuksista. Myös liikevaihto pieneni. Yhtiö piti arvionsa koko vuoden tuloksesta ennallaan ja odottaa liikevoiton olevan viime vuoden tasolla.

Elisan toisen neljänneksen tulos ennen veroja laski 38 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 67 miljoonasta eurosta.

Kertaeristä puhdistettu käyttökate laski kuusi prosenttia 109 miljoonaan euroon.

Käyttökatetta pienensivät uuden laskutus- ja asiakkuudenhallintajärjestelmän käyttöönotosta aiheutunut odottamaton neljän miljoonan euron liikevaihtokorjaus sekä odotetusti neljän miljoonan euron alenevat käyttöönottokustannukset. Näitä eriä ei ole kirjattu kertaluonteisina erinä.

Liikevaihto pieneni 372 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 393 miljoonasta. Markkinoilla odotettiin 389 miljoonan euron liikevaihtoa.

Elisan mukaan liikevaihdon laskuun vaikutti muun muassa matkaliikenneverkon yhdysliikennemaksujen alentuminen vuoden alussa sekä roaming-hintojen laskeminen viime vuoden syyskuussa.

Liittymäkohtainen liikevaihto parani 26,8 miljoonaan vuodentakaisesta 25,9 miljoonasta.

Elisan matkaviestinnän liittymäkanta kasvoi neljänneksen aikana noin 80 000 kappaleella. Kasvuun vaikuttivat yhtiön mukaan merkittävästi uusien 3G-palvelupakettien sekä mobiililaajakaista- ja prepaid-liittymien hyvä menestys.

– 3G-markkina jatkaa edelleen voimakasta kasvuaan, ja erityisesti mobiilin laajakaistan suosio on merkittävässä kasvussa. Vaikka kilpailu on edelleen erittäin kovaa, uskomme markkinoiden kehityksen olevan aikaisemmin ennakoitua myönteisempää. Nostamme arviotamme 3G käyttäjälukumäärän kehityksestä ja uskomme, että vuoden loppuun mennessä jopa 1,6 miljoonaa suomalaista käyttää 3G palveluja, toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila arvioi osavuosikatsauksessa.

Asiakkaiden vaihtuvuus pieneni toisella neljänneksellä 13,3 prosenttiin verrattuna 15,6 prosenttiin vuosi sitten.

Liikevoittoa ilman kertaeriä yhtiölle kertyi 57 miljoonaa, kun vuosi sitten liikevoitto oli 67 miljoonaa.

Osakekohtainen tulos painui 0,20 euroon, kun vuotta aiemmin sitä kertyi 0,31 euroa.

Elisan velkaantumisaste kasvoi 109 prosenttiin verrattuna viime vuoden lopun 71 prosenttiin.

Koko vuoden näkymät
ennallaan


Kilpailutilanne Suomen telekommunikaatiomarkkinoilla jatkuu Elisan mukaan haasteellisena ja markkinoiden painopiste on siirtymässä palveluihin. Matkaviestinnän ja mobiililaajakaistatuotteiden käyttö jatkaa kasvuaan.

Teleyhtiö piti arvionsa koko vuodesta ennallaan. Yhtiö odottaa konsernin liikevaihdon, kertaluonteisista eristä puhdistetun käyttökatteen ja liikevoiton olevan viime vuoden tasolla.

Kannattavuuden Elisa odottaa olevan vuoden jälkipuoliskolla parempi kuin alkuvuonna.

– Laskutus- ja asiakashallintajärjestelmän lisäkäyttöönottokulujen odotetaan pienenevän ja vuoden jälkipuoliskolla otetaan käyttöön uusia kustannustehokkuutta lisääviä toimenpiteitä. Myös matkaviestinnän liittymäkannan voimakas kasvu vuoden alkupuoliskolla ja kausivaihtelu parantavat kannattavuutta, katsauksessa selvitetään.

Elisa toisti lisäksi arvionsa, jonka mukaan koko vuoden käyttöomaisuusinvestoinnit ovat 10–12 prosenttia liikevaihdosta ja kassavirta paranee merkittävästi edellisvuodesta.

Jutun kirjoitti: Startel

Startel

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
50 euroa tuli tappioon kun laskutusjärjestelmä ei halunnut hyvittää aikaisempia tarjouksia. asiakaspalvelusta sanottiin että tullaan korjaamaan ja hyvittämään, osa sanoi että kaikki on jo kunnossa. No eipä ole mitään kuulunut vaikka viestittänyt olen aktiivisesti aiheesta. Lafka vaihtui. Vaihtakaa tekin, niin saadaan toi p*** tappiolle :)
Elisan laskutus sucks
Itselläkin oli ongelmia laskutuksen kanssa. Liittymäni sopimukseen kuuluin vuoden ajan 5 euroa kuussa puheaikaa, tämä kumminkin loppui jo ensimmäiseten kuukausien aikana. Yritin kysellä asiasta, mitään asialle ei tehty. Laskutusjärjestelmä myös antoi kivoja yllätyslaskuja joihin ei ollut mahdollisuutta varautua. En vieläkään tajua, mistä summat loppujen lopuksi laskuihin ilmestyivät.

-Vaihtanut myös pois kyseisen firman liittymän-
--
Onko joku päässyt ihan oikeasti live puheisiin laskutuksen kanssa - itselläni meni hermo useamman soittoyrityksen kanssa ja sähköpostiinkin tuli vain reklamaatiosta vastineena automaattiviesti...
Hannes
Huono 9
Josko vain puhutte kapulallanne kohtalaisen vähän, niin käyttäkää prepaid-liittymään. Ei takuulla tule yllättäviä laskuja eteen. Minulla menee vuositasolla puheluihin n. 40 euroa.

Miksi antaa avoin shekki operaattorille kun sen voi välttää.
Matti
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

KRP lyttää Lex Nokian

11.02.2009 Keskusrikospoliisi on huolestunut viranomaisten ja yritysten roolien sekoittumisesta.

.