Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tutkimuksen metodologiaa ja valintoja arvostellaan

Eettiset yritykset listattiin, kritiikin vyöry seurasi

Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva

5.8.2008 12:39 Ethisphere-instituutti on taas nimennyt mielestään maailman eettisimmät yritykset. Listan julkaisu sai monet lukijat hämmästelemään.

World’s Most Ethical Companies -selvityksen päälle 90 voittajasta vain harvalle myönnettiin korkein Ethics Inside -tunnustus. It-alan yrityksistä tämän tunnustuksen saivat muun muassa Cisco Sun ja Xerox.

Listan tuloksia on arvosteltu ahkerasti tutkimuksen julkaisusivulla eri yrityksiä koskien. Koko kommentointiketjun viimeisimpänä viestinä on varsin kovasanainen vastalause Xeroxin palkitsemiselle. Valittujen yritysten lisäksi myös tutkimuksen metodologiaa on kyseenalaistettu kommenteissa.

Muita Ethics Inside -tunnustettuja olivat esimerkiksi tietoliikenneyritys Avaya ja monialayritys Eaton. Listalle pääsi myös internet-yhtiö Google, tosin ilman Ethics Inside -tunnustusta. Viime vuonna Ethisphere nosti vielä listalleen Nokian, mutta tiputti sen tällä kertaa pois.

Ethispheren tutkijat tarkastelivat, miten tuhannet kansainväliset yritykset toimivat osana yhteiskuntaa, miten innovatiivisia yritysten toimintatavat ovat ja kuinka ne ohjaavat toimialaansa positiiviseen suuntaan pitäen liiketoiminnan voitollisena.

Uuden listauksen ainoa suomalainen yritys on Stora Enso.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Ainakaan Stora Enson toiminnassa ei ole eettisyyden häivääkään. Ainakaan siinä miten työntekijää kohdellaan.
ex-ensolainen
Näytti olevan pelkkiä jenkkifirmoja listalla. Oman hännän nostamista, sano.
JJ
Huono 4
Kesko on meillä ollut tiennäyttäjä näissä asioissa. Jos se ei löydy listoilta, metodi on kuralla.
Lakiasiainjohtaja
Huono 2
Koko kommentointiketjun viimeisimpänä viestinä on varsin kovasanainen vastalause Xeroxin palkitsemiselle

Olisi varmaan ihan hyvä jos toimiittaja voisi mainita mikä viesti on kyseessä. Voin ennustaa että parin päivän jälkeen kyseiseen viestiketjuun on ilmestynyt muutama lisäkommentti, ja silloin saattaa olla että joku kehuu Xeroxin valintaa!
Huono 1
Jutussa olisi myös voitu mainita jotain esimerkkejä siitä, millä perustein tutkimusta on kritisoitu...
Huono 1
This is really sick list

Tuo kommentti kertoi kaiken tästä listasta.
unethical list
Huono 0
Aivan höpöhöpö Jenkki lista. Viitsii suomalaiset toimittajat edes uutisoida moisesta Suomessa.

Tuntuu vaan että toimittajat saa helppoja uutisia kun kopioi niitä suoraan jostain jenkkisivuilta. Ei tarvitse tehdä itse juttuja. Tämä varmaan syy myös siihen miksi uutiset on täynnä jotain Jenkki inside uutisia joilla ei ole mitään merkitystä Suomen/ Euroopan kannalta.
Keijo
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.