30 000 asiakasta sai tarpeekseen Sampo Pankista

Kuva: Timo Poropudas
7.8.2008 11:11 Pankkipalvelujen takkuilu keväällä kävi kalliiksi Sampo Pankille.
Sampo Pankki on menettänyt maaliskuun lopun ja heinäkuun lopun välisenä aikana jo 27 300 asiakasta uuden tietojärjestelmän ongelmien takia, pankki kertoo osavuosikatsauksessaan. Lisäksi 2 200 yritysasiakasta on siirtynyt toisten pankkien asiakkaiksi. Varsinkin pienet yritysasiakkaat ovat kyllästyneet jatkuviin ongelmiin.
Menetetty asiakasmäärä vastaa noin kahta prosenttia Sampo Pankin kaikista asiakkaista.
Sampo Pankin alkuvuoden tulos jäi selvästi viime vuodesta. Tammi–kesäkuun tulos ennen veroja oli kuusi miljoona euroa. Vertailukaudella eli viime vuoden helmi–kesäkuussa tulosta kertyi 57 miljoonaa euroa.
– Tulos jäi odotetusti alhaiseksi korkeiden integraatiokustannusten vuoksi, toimitusjohtaja Ilkka Hallavo toteaa.
Integraatiokustannukset tarkoittavat kuluja, jotka liittyvät Sampo Pankin liittämiseen osaksi Danske Bankia. Sampo Pankki kirjasi integraatiokuluja 55 miljoonaa euroa, kun niitä vuosi sitten oli 13 miljoonaa euroa.
Sampo Pankin korkotuotot kasvoivat alkuvuonna 23 prosenttia. Lainakanta kasvoi kahdeksan prosenttia viime vuodesta. Palkkiotuotot vähenivät runsaat yhdeksän prosenttia.
Kansainvälisten finanssimarkkinoiden kriisillä ei ole ollut vaikutusta Sampo Pankin luottokantaan, jonka laatua pankki luonnehtii yhä hyväksi. Tulokseen kirjattiin luottotappioiden palautusta 1 miljoonaa euroa.
Pankin markkinaosuus lainakannasta Suomessa oli kesäkuun lopussa 14,1 prosenttia ja talletuskannasta 12,7 prosenttia.
Sampo Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen markkinaosuus kasvoi alkuvuonna puoli prosenttiyksikköä ja oli kesäkuun lopussa 18,7 prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
"Olet saksalainen - olet terroristi"
26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)
yksittäiset kilpailijat ovat ilmoittaneet saaneensa tuon verran uusia asiakkaita, ja kyse on ollut vain YHDESTÄ pankista...
Eli sammon "vain muutamia yksittäistapauksia" -linja jatkuu... yli 100 000 kadonneen asiakkaan määrää ei uskalleta kertoa.