PS3 kannattelee blu-rayta
7.8.2008 15:50 Kuluttajat eivät edelleenkään innostu blu-ray-soittimista ainakaan Yhdysvalloissa. ABI Researchin tutkimuksen mukaan PlayStation 3 on markkinoiden ainoa valopilkku.
Yli puolet tuhannesta vastaajasta sanoi, ettei heillä ole aikeita ostaa blu-ray-soitinta. Lisäksi 23 prosenttia todennäköisesti hankkii soittimen, mutta vasta joskus ensi vuonna, ABI Research purkaa.
Laimeaa innostusta selittää muun muassa se, että useita kuluttajia on vaikea vakuuttaa blu-rayn paremmasta kuvanlaadusta verrattuna dvd:hen. Siinä missä dvd-laatu on dramaattisesti vhs-nauhoja parempi, ei blu-ray näytä tuovan monelle kuluttajalle enää mitään lisäarvoa.
Myös soitinten korkeat hinnat ja tarve teräväpiirtotelevisiolle ovat myynnin esteinä.
Mutta Sonyn PlayStation 3 on valopilkku muuten ankeilla blu-ray-soitinmarkkinoilla. ABIn mukaan konsolista on nopeasti tulossa himopelaajien suosikki, ja siten blu-ray-laitekanta kuitenkin jatkaa kasvuaan.
Eikä tutkimusyhtiö myöskään havainnut merkittäviä todisteita, että pelaajat ostaisivat muita vähemmän elokuvalevyjä. ABI arvioi, että PS3:sta on selvää apua valmistuskustannusten alentamisessa ja blu-ray-soitinten hintojen laskemisessa.
Sonyn Blu-ray-soittimet uudistuvat
Sony kertoi juuri uudistavansa itsenäisten blu-ray-soitintensa valikoiman. Uuden polven tarjokkaat ovat BDP-S350 ja terästetympi S550. Tuotemarkkinointipäällikkö Harri Lepo uskoo vaativimpienkin harrastajien arvostavan uutuuksia.
BDP-S350:n ominaisuuksiin kuuluu muun muassa koneisto, joka tunnistaa taipuneet levyt ja vakauttaa niiden toistoa. BDP-S550 sisältää kaikki BDP-S350-mallin ominaisuudet, mutta siinä on myös BD-Live- ja BD-Java-ohjelmistot, jotka tuovat pääsyn eri verkkopalveluihin katselukokemuksen laajentamiseksi.
Hinnat ovat 349,00 euroa ja 449,00 euroa. 40 gigatavun PS3:n hinta liikkuu samoissa lukemissa kalliimman S550-mallin kanssa.
Käykö kauppa?
Harri Lepo ei pidä Suomen blu-ray-menekkiä omasta näkökulmastaan laimeana.
- Kaikki mitä [myyntiin] saadaan, menee myös läpi, Lepo tiivistää. Tietenkin oma kysymyksensä on, miten paljon laitteita Suomeen sitten tulee.
Levon mukaan markkinassa on saman suuntaisia vivahteita verrattuna siirtymään vhs:stä dvd:hen.
- Toki nähtävissä on, että siirtyminen [blu-rayhyn] on paljon nopeampaa kuin mitä se oli aikanaan, kun dvd tuli markkinoille, Lepo sanoo. Dvd:hen siirtymistä viivytti hänen mukaansa aikoinaan sisällön aluksi huono saatavuus, mutta blu-rayn kohdalla tilanne on hänestä parempi.
Myös hajonneilla dvd-soittimilla on usein unohdettu vaikutuksensa markkinoilla.
- [Silloin] kannattaisi ilman muuta siirtyä blu-ray-soittimeen, sillä sehän on taaksepäin yhteensopiva.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
"Olet saksalainen - olet terroristi"
26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (14)
Jaa no ainakin minulle bluray-toisto ja laadukas SD-kuvan skaalauskyky olivat merkittäviä PS3:n ostomotivaattoreita. Meillä PS3 onkin käytössä lähinnä median toistossa ja harvemmin sillä tulee pelattua.
- Kallis hinta, pelkälle soittimelle.
- BluRay standardin pysymättömyys (profile 1.0 -> 1.1 -> 2.0 -> ??? mikä tekee sen että vanhemmat soittimet "vanhenevat" käsiin kun ne eivät ymmärräkään uudenpaa profiilia.
- Ei tarjoa riittävän selvää eroa nyky dvd:lle
- BR elokuvien tarjonta vielä heikkoa
- Kaikki BD asemat eivät tue/ymmärrä DVD tai CD:levyjä.
PS3:n omistajana ostan leffa jos on hyva ja katsomatta mutta tulee kylla ladattua suurin osa. Ei halua odottaa 6kk bluray levya. Klassikot tulee toki ostettua.
1080p ero nakyy selvasti vasta 60" tv:issa... Ei mahdu kaikilla olohuoneeseen ja maksaakin muutaman kuukausipalkan.
Friikkina toki moisen hankin kun hinta tulee 1:n kk palkan tienoille
Hmmmm... Mietimpäs hetkosen mitä teen kun tuo DVD-soitin on alkanut piiputtamaan:
a) Ostan DVD-soittimen nyt (70e), ja BluRay soittimen sitten kun tarvetta on ja hinnat ovat järkevällä tasolla (100e). Rahaa menee ~170e, ja mökillekkin saa sitten joskus dvd-soittimen kotiin tulevan BluRay-soittimen tieltä pois.
b) Ostan Bluray-soittimen nyt (~350e), ja toivon että se olisi vielä kunnossa parin vuoden päästän kun sillä jotain oikeasti tekeekin.
No ilman muuta ostan BluRay soittimen!
Riippuu tietenkin kuinka läheltä kuvaa katsoo. Yhdessä vertailevassa 720p vs 1080p testissä oli saatu tulokseksi että jos katseluetäisyys on alle 2,5 x ruudun halkaisija eron voi havaita. Muuten on aivan sama onko resoluution 720p vai 1080p.
40" televisiolla kuvaa pitäisi katsoa siis alle 250cm etäisyydeltä. Henkilökohtaisesti pidän kuitenkin useista eri syistä hieman pidemmistä katseluetäisyyksistä.
DVD:n resoluutio on 720×576, kun taas 720p on 1280*720. Siinä on jokusen pikselin ero.
Siinä Mauri on kyllä varmaan oikeassa, että 720p ei juuri kauempaa erota 1080p:stä. Tämä siis normikokoisilla ruuduilla(