Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusilla organisaatiomalleilla

Ohjelmistoalan yritykset ohittavat talousongelmat

13.8.2008 10:55 Suomen talouskasvua vetävän ohjelmistoalan nuoret yrittäjät ohittavat olemassa olevat talouden rakenteet ja rajoitteet uusilla organisaatiomalleilla tai uutta teknologiaa hyödyntämällä, arvioidaan Ohjelmistoyrittäjät ry:n hallituksessa.

Hallituksen puheenjohtajan Matti Heikkosen mukaan rajoitteet ovat näille yrityksille kierrettävissä oleva haaste, jonka ratkaisemiseksi jopa yrityksen rakenne muuntautuu.

Ohjelmistoalalla toimivat kasvuyrittäjät eivät sovi samoihin muotteihin kuin aiemman sukupolven yrittäjät. Eroja on paitsi asenteessa, myös toimintatavoissa. Ohjelmistoalan kasvuyritykset organisoivat toimintojaan kustannustehokkaasti ja haastavat perinteisin organisaatiomallein toimivat yritykset.

- Uudella yrittäjäsukupolvella on kyky elää sopusoinnussa jatkuvassa muutoksessa. Tähän toimintatapaan kuuluu oleellisesti idealistiseltakin kuulostava ajatus siitä, että maailmaa voi muuttaa mieleisekseen, Heikkonen toteaa.

Oman elämänsä johtamiseen kuuluu Heikkosen mukaan se, että yrityksiä perustetaan oman liikeidean tai innovaation ympärille, jos markkinoilla ei ole ymmärrystä kulkea kehityksen kärjessä.

- Nuoret haluavat rikkoa edellisen sukupolven mallin. Uusi sukupolvi haluaa mielekkään työn ja hyvän elämän, eikä suostu tinkimään vaatimuksistaan, Heikkonen sanoo.

Sijoittaminen
osaamiseen

Osaamissijoittaminen on Heikkosen mukaan yksi innovatiivisista liikeideoista. Siinä on kyse kokemukseen perustuvan osaamisen tarjoamisesta yrityksen kasvun tueksi. Asiakas maksaa palvelusta vain, jos työ tuottaa tulosta viivan alle eli asiakasyrityksen arvo nousee.

Pasi Pitkänen on yksi Suomen ensimmäisiä osaamissijoittajia. Tällä hetkellä hän toimii Presentorissa, joka on kehittänyt maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen presentaatioalustan sekä yksityisen että julkisen sektorin käyttöön. Pitkänen kokee ongelmalliseksi sen, että erityisesti pk-yritykset päätyvät kasvamisen sijaan myymään toimintansa. Kasvu kun voi olla usein kiinni kokemuksesta ja sen mukanaan tuomasta verkostosta.

Joillekin yrityksille sopii hallinnollisten asioiden, kuten taloushallinnon ja lakiasioiden, joillekin jopa hallituksen, ulkoistaminen. Näin toimii esimerkiksi .NET-teknologiaan erikoistunut Sininen Meteoriitti, joka on saanut alkunsa vuonna 2001 viidestä perustajajäsenestä ja on nykyisin työntekijöidensä omistama ja tulorahoituksella toimiva 60 hengen vakavarainen yritys. Kaikki hallinnolliset toiminnot on ulkoistettu aivan alusta lähtien.

Ohjelmistoyrityksiä voi joissain tapauksessa kuvata paremmin verkostoina kuin perinteisesti toimivina yrityksinä. Entinen Euroopan Keskuspankin työntekijä Kimmo Soramäki perusti Vertice Tree -yrityksensä kehittämään ja toteuttamaan erilaisia sosiaalisiin verkostoihin liittyviä projekteja. Suunnitelmissa on mm. tuoda Suomeen yhteisöllinen luotonanto -toiminta (social lending), jossa ihmiset lainaavat keskenään verkossa rahaa ilman välikäsiä.

Soramäki jakaa aikansa New Yorkin ja Euroopan välillä, yrityksen toinen partneri työskentelee Helsingissä. Soramäki ei ole koskaan tavannut suurinta osaa Vertice Treen palkkalistoilla olevista ihmisistä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
moro,

"Ohjelmistoalan yritykset ohittavat talousongelmat" . . .

Nyt on pojat tehneet ikiliikkujaa vastaavan keksinnön, ideaa ei kannata ihan halvalla myydä ! . . . .

terv
tapsa
tapani ruohola
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

LVM: kansalaiset tietävät analogi-tv:n kuolinpäivän

07.02.2007 Melkein kaikki suomalaiset tietävät, että televisiolähetykset muuttuvat digitaalisiksi. Muutoksen ajankohtakin tunnetaan lähes poikkeuksetta.


Kolme vuotta sitten

Brittimies ilmoitti avioerosta Facebookissa

07.02.2009 39-vuotias brittimies ilmoitti kuusivuotisen avioliiton päättymisestä Facebookissa. Ystävä kertoi ilmoituksesta vaimolle.

.