Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Markkinointi hiertää

Talovalmistajien nettisivut saatetaan sulkea

Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

15.8.2008 09:56 Talovalmistajilla on kuukausi aikaa lopettaa laittomuudet markkinoinnissa. Talopakettien hintatiedoissa ja toimitussisällöissä esiintyvät puutteet aiotaan laittaa sen jälkeen kuntoon vaikka väkisin.

Kuluttajavirasto antoi viime kesänä yrityksille vuoden aikaa korjata markkinointinsa lainmukaiseksi. Tuoreen valvontakampanjan perusteella näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Talopakettien markkinoinnissa ei edelleenkään anneta riittäviä tietoja hinnoista eikä toimitussisällöistä.

Aamulehden mukaan Kuluttajavirasto antaa talovalmistajille vielä kuukauden lisäaikaa pistää asiat kuntoon.

Kuluttajaviraston lakimies Mika Hakamäki väläyttää Aamulehdessä myös sen mahdollisuuden, että talovalmistajien nettisivut voidaan sulkea. 

Kuluttajavirasto on yrittänyt korjata tilannetta yhteistyössä alan järjestöjen, Rakennusteollisuus RT:n ja Pientaloteollisuus PTT:n kanssa.

Kuluttajaviraston mukaan ainoastaan yksi yritys, Jukka-taloja valmistava Pyhännän Rakennustuote on korjannut markkinointinsa kuntoon.

ArkistoKastelli kiirehtii hinnat nettiin elokuussa 15.8.2008
Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (15)

Huono 0
Onko talonvalmistajien sivut sen virheellisempiä kuin operaattoreiden myyntisivut. Operaattoreiden sivuthan olisi tullut harhaanjohtavina sulkea jo aikoja sitten.
Mandi
Ehkä ne operaattorit muistivat antaa vaaliavustuksia oikeille henkilöille.
Ketku
Onko talonvalmistajien sivut sen virheellisempiä kuin operaattoreiden myyntisivut. Operaattoreiden sivuthan olisi tullut harhaanjohtavina sulkea jo aikoja sitten.

Näin varmaan. Toisaalta, talopaketeissa summat on eri hehtaarilla kuin liittymissä.
no jaa
Onko talonvalmistajien sivut sen virheellisempiä kuin operaattoreiden myyntisivut

Operaattoreilla on hinnat, talonvalmistajilla ei. Siinä lie se suurin syy. Toinen on laittaa "karvalakkimallisen" talon hinta ja näyttää kuvassa "luksusmallin" talo. Käytännössä ei ole mitään mahdollisuuksia verrata hintoja eri toimittajien kanssa, semminkin kun hinnat muuttuvat asuinpaikkakunnankin mukaan.

Vertaa: Operaattorit myisivät kytkykännyköitä, mutta missään ei olisi hintoja esillä, saisit ne vain tekemällä kirjallisen tarjouspyynnön.
Tai sitten kerrottaisiin halvimman kytkykännykän 4,90 e/kk hinta ja esillä olisi kuitenkin vaikkapa iPhonen kuva. Eikö sellaisesta tulisikin mieleen, että nytpä saan iPhonen halvalla?
Ja bonuksena se, että se sama halvin liittymä maksaisi Utsjoella 2,90 e/kk, eikä mistään voisi sitäkään asiaa tarkistaa tai vertailla.

Kannatan varauksetta Kuluttajaviraston toimintaa! :-)
Kuma
Miksi tähän puututtiin vasta nyt kun talovalmistajat ovat jo tehneet suurimmat hillonsa? Talobuumi on jo ohi ja yt:t ovella.
Hillomies
Blaa blaa blaa .. kuluttajaviraston kuluttajansuoja ja väläyttelevät lakimiehet. Voisi tuokin virkamieslauma lopettaa elämisen muiden siivellä ja mennä tuottavaan työhön! Kauanko Suomessa jaksetaan maksaa näille huu-haa virkamiehille tyhjästä?
Alkaa jo riittää
Blaa blaa blaa .. kuluttajaviraston kuluttajansuoja ja väläyttelevät lakimiehet. Voisi tuokin virkamieslauma lopettaa elämisen muiden siivellä ja mennä tuottavaan työhön! Kauanko Suomessa jaksetaan maksaa näille huu-haa virkamiehille tyhjästä?

Taidat olla talopakettifirman markkinointiosastolla töissä? Kyllä kuluttajaviranomaiset paljon turhaakin työtä tekevät, mutta ei nyt liene liikaa vaadittu että asiakkaalle kerrotaan mitä myytävä tuote maksaa?
Teemu
Huono 8
Miksi tähän puututtiin vasta nyt kun talovalmistajat ovat jo tehneet suurimmat hillonsa? Talobuumi on jo ohi ja yt:t ovella.

Kyseessä on pidemmälle kuin vain yhteen kesään tai sesonkiin ulottuva asia.

Aamulehden uutisoinnin mukaan asia laitettiin vireille jo viime vuonna. Rakennusyhtiöille annettiin poikkeuksellisen pitkä aika, vuosi, järjestää asiat kuntoon. Tähän vaikutti mm. se syy, että "talofirmat" painattavat esitteitään noin kerran vuodessa.

Nyt tämän vuoden lisäksi yhtiöt saivat vielä yhden ekstrakuukauden lisää. Joten ei tämän asian pitäisi asianomaisille olla minkään valtakunnan yllätys...
Kuma
Huono 7
Niin kauan kuin voi kuluttajaa sahata silmään joutumatta siitä vastuuseen, niin tilanne ei muutu.
Poikkeuksena tosin tuo Jukka-talot, jolla oli selkäränkaa korjata viranomaisen vaatimat asiat kuntoon.
Uhkasakko vaan päälle, niin johan alkaa tapahtumaan.
Pitkämielistä touhua
Pitää olla tarkkana talotoimittajan valinnassa.
Vuosien harkinnan jälkeen uskalsimme rakennuttaa valmistalon kun sopivaa käytettyä ei löytynyt. Entisen duunikaverin kautta sain vihiä hänelle hienon talon tehneestä firmasta. Siitä se lähti hanke meilläkin. Ei ole päivääkään ja hetkeäkään tullut kaduttua sitä päätöstä. Homma meni juuri niin kuin piti - niin laadullisesti, aikataulullisesti kuin hinnallisestikin.

Yhtä valmistalotoimittajaa voin vilpittömästi suositella. Se on Villiruusu Oy (www.villiruusu.com). Ne, jotka luulevat tämän olevan puffin - ihan sama. Ne, jotka meinaa tehdä hyvän talon itselleen - kannattanee vierailla sivuilla. Harva toimittaja antaa muuten Älvsbyn lisäksi valmista hintaa jo etukäteen avaimet-käteen -toimitukselle. Tämä antoi - ja summa piti eurolleen.
Nahhaankuusto
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: CA ei yllä odotuksiin

25.05.2007 Sijoittajat kotiuttivat voittojaan torstaina, sillä markkinoilla epäillään ettei keskuspankki laskekaan korkotasoa tämän vuoden lopussa. Tähän saattaisi olla syynä esimerkiksi se, että uusien kotien myynti ei osoittanut laantumisen merkkejä - Yhdysvaltain inflaatiopelot jäytävät edelleen taustalla. Nasdaqissa vaihdettiin yli 2,4 miljardia osaketta, kun indeksiin tuli vipinää.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.