Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
20 000 euroa

Britti joutuu pulittamaan pelin levittämisestä

Kuva: Matti Niemi / Lehtikuva

20.8.2008 11:06 Brittinainen tuomittiin maksamaan kaikkiaan noin 20 000 euron korvaukset peliyhtiö Topwarelle laittomasta tiedostonjaosta. Luvassa voi olla lisää samanlaisia tuomioita muille epäillyille.

Yhdysvaltalainen Topware on varoittanut brittiläisiä Dream Pinball -pelin epäiltyjä verkkolevittäjiä vaatien 380 euron kertakorvausta. Lontoolainen Isabella Barwinska on yksi niistä, ketkä päättivät vastustaa vaatimusta oikeudessa, BBC kertoo.

Korvaustuomioita on annettu jo aikaisemminkin, mutta ulkopuolisen asiantuntijan mukaan tämä tuomio ensimmäinen, josta päätettiin nimenomaan aineettomat oikeudet käsittävässä oikeussalissa. Voi olla, että oikeustoimet aloitetaan tuhansia ihmisiä vastaan Britanniassa.

Nainen oli ladannut pelin vertaisverkosta, jonka toimintaperiaatteena on osallistaa kaikki käyttäjät myös ladattujen tiedostojen jakelijoiksi, jotta bitit virtaisivat nopeammin uusille lataajille. Tämän seurauksena moni käyttäjä saattaa jakaa tiedostoja, vaikka ei välttämättä miellä tekevänsä varsinaisesti niin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Hyvää bisnestä.

Ensiksi levitetään todennäiköiseksi itse peli gnutella verkkoon( tai johonkin vastaavaan)
Sitten vaaditaan 500 tai nostetaan syyte.
25000x500e tekee aika paljon rahaa.
Hyvä bisnes idea!
Tämä toimintamalli tulee yleistymään, jos peli ei mene kaupaksi saa paremman katteen "vuotamalla" sen p2p verkkoon.
H.uijari
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: CA ei yllä odotuksiin

25.05.2007 Sijoittajat kotiuttivat voittojaan torstaina, sillä markkinoilla epäillään ettei keskuspankki laskekaan korkotasoa tämän vuoden lopussa. Tähän saattaisi olla syynä esimerkiksi se, että uusien kotien myynti ei osoittanut laantumisen merkkejä - Yhdysvaltain inflaatiopelot jäytävät edelleen taustalla. Nasdaqissa vaihdettiin yli 2,4 miljardia osaketta, kun indeksiin tuli vipinää.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.