Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Verkkomainonta kasvaa Yhdysvalloissa

Verkosta tulee tärkein mainosväline vuonna 2011

Mainonta videopeleissä lisääntyy, ennustaa sijoitusyhtiö VSS.
Kuva: Tor Wennström / Lehtikuva

21.8.2008 12:30 Televisiomainonnan arvo ohittaa tänä vuonna lehtimainonnan, ja verkkomainonta ohittaa molemmat vuonna 2011, ennustaa sijoitusyhtiö VSS

Perinteisten välineiden mainosmarkkinat Yhdysvalloissa eivät kasva seuraavan viiden vuoden aikana, ja niiden osuus mainonnan kulutuksesta pienenee, väittää mediaan erikoistunut sijoitusyhtiö Veronis Suhler Stevensonin ennusteessaan.

Televisio ohittaa tänä vuonna sanomalehdet tärkeimpänä mainosvälineenä. Internet-mainonnan arvo kuitenkin ohittaa televisiomainonnan vuonna 2011.

Tänä vuonna perinteisen median mainosmyynnin laskua pehmentävät kannattelevat presidentinvaalit ja olympialaiset. Samalla ihmiset käyttävät yhä enemmän rahaa esimerkiksi videopeleihin ja elokuviin.

VSS:n mukaan yritykset karsivat mainosbudjettejaan, mutta sen sijaan pyrkivät aiempaa tarkemmin kohnennettuihin kampanjoihin, joissa tuloksia voidaan myös paremmin mitata.

Tänä vuonna Yhdysvalloissa käytetään niin sanottuun vaihtoehtoiseen mainostamiseen lähes 82 miljardia dollaria, mikä merkitsee 21 prosenttia koko mainontaan ja markkinointiin käytetystä summasta. Vaihtoehtoisiksi mainoskanaviksi VSS nimittää esimerkiksi verkkohakukoneita ja -yhteisöitä sekä videopelejä.

Ennusteen mukaan vuoteen 2012 mennessä perinteisen median mainosmyynnin osuus koko mainonnasta on 31 prosenttia, kun se vuonna 2002 oli 47 prosenttia.

Vaihtoehtoisen mainonnan osuus markkinointikakusta on tuolloin 27 prosenttia, kun se vuonna 2002 oli vain 7 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia

11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.

.