Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sosiaalinen media yleisemmin kuitenkin tärkeä apuri

Facebook ei vakuuta suomalaista shoppailijaa

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

26.8.2008 13:38 Sosiaalinen media on uuden tutkimuksen mukaan arvossaan suomalaisille ostopäätöksiä tehtäessä. Mutta Facebook ei silti ole.

Sosiaalisten medioiden kautta saadut tiedot vaikuttavat selvästi suomalaisten kuluttajien ostopäätöksiin yli 50 euron ostoksissa, selviää viestintätoimisto Text 100:n Pohjoismaissa teettämästä tutkimuksesta.

Eniten nojataan keskustelupalstoihin ja hintavertailusivustoihin, kun taas Facebookista, tai MySpacesta ei juuri etsitä tukea ostopäätökselle. Sama pätee blogeihin.

- Facebookin ja blogien painoarvo osoittautui todella vähäiseksi verrattuna niiden esiintymiseen mediassa, sanoo viestintäkonsultti Kimmo Kuokka Text 100 Conexiosta.

Facebookin vähäinen merkitys ostopäätöksille voi johtua esimerkiksi siitä, että hintatieto vaikuttaa olevan useille kuluttajille se ratkaisevin tekijä.

- Esimerkiksi teknisten laitteiden hintoja ja ostopaikkoja etsitään usein MBnetin hintaseurantasivustolta, Kuokka kertoo tiedotteessa.

Suomalaiset epäileväisiä

Tutkimuksen toteutti internetin välityksellä tutkimusyritys Zapera toukokuussa. Tutkimukseen osallistui neljätuhatta vastaajaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

Norjalaiset ja suomalaiset kuluttajat suhtautuvat ruotsalaisia ja tanskalaisia epäilevämmin sosiaalisista medioista saatuun informaatioon.

Kuokan mielestä sosiaalisten medioiden asema on kuitenkin kiistaton, ja yritysten kannattaa miettiä, mitä medioita heidän kohderyhmänsä todella käyttävät.

Googlen helmikuussa teettämän suomalaistutkimuksen mukaan verkkoa käytetään paljon hyödyksi päätettäessä kalliista ja verkon ulkopuolella tehtävistä hankinnoista.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kysy tietoturvasta, Mikko Hyppönen vastaa

08.02.2007 Mikä askarruttaa tietoturvassa? Mikä on kotikäyttäjän pahin tietoturvauhka tällä hetkellä, onko ostosten maksaminen verkossa edelleen turvallista, mistä tunnistaa kännykkäviruksen, mitä sähköposteja ei missään tapauksessa kannata avata?


Kolme vuotta sitten

Tältä näyttää Amazonin uusi e-kirja

08.02.2009 Verkkokirjakauppa Amazon.comin arvellaan julkaisevan maanantaina suositun Kindle-e-kirjan kakkosversion. Uutuuden kuvat ja hintatiedot vuotivat kuitenkin nettiin jo perjantaina.

.