Nokian markkinaosuus kasvaa

Nokian valttina on laaja valikoima, mutta sekä halvoissa että kalliissa malleissa on luvassa kovempaa kilpailua.
Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
27.8.2008 13:17 (päivitetty 13:21) Nokia on viime vuoteen vallannut markkinoita. Tutkimusyhtiö Gartner uskoo markkinaosuuden kasvun jatkuvan myös loppuvuonna, varsinkin jos tuleva keskihintainen kosketusnäyttöpuhelin näyttää hyvältä ja toimii moitteetta.
Nokian markkinaosuus nousi vuoden toisella neljännekselle 39,5 prosenttiin maailman kännykkämarkkinoista, raportoi tutkimusyhtiö Gartner.
Gartnerin mukaan kasvun syynä on Nokian laaja valikoima ja tunnettu brändi. Erityisesti keskihintaisten puhelimien hintojen lasku rokottivat Sony Ericssonia ja LG:tä.
Gartner arvelee Nokian kasvattavan markkinaosuuttaan myös loppuvuonna. Monipuolisen malliston lisäksi nostetta tuo kauan odotettu kosketusnäytöllinen matkapuhelin, varsinkin kun se tulee olemaan keskihintainen, eikä kalliimman hintaluokan malli, kuten yleisesti odotetaan. Puhelimen on tietenkin hintansa lisäksi miellytettävä ostajia myös ulkonäöllään ja sujuvalla toiminnalla.
Nokia on vahva erityisesti halvoissa malleissa, mutta kilpailu niissä ja kallimman hintaluokan puhelimissa on kasvussa, Gartner varoittaa.
Kaikkiaan koko maailman matkapuhelinmyynti nousi viime vuoden toisesta neljänneksestä 12 prosenttia 305 miljoonaan. Gartner arvioi, että tänä vuonna myynti nousee 1,28 miljardiin matkapuhelimeen, vaikka bensan ja ruuan hinnan nousu sekä yleinen inflaatio vähentävät kasvua.
Viime vuodesta Motorolan ohi markkinakakkoseksi noussut Samsung nosti osuuttaan pari prosentiyksikköä 15,2 prosenttiin. Motorolan myynti sen sijaan valui 10 prosenttiin, 4,5 prosenttiyksikköä viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna. Motorolan matkapuhelimista puuttuvat 3g-yhteydet netin selailua varten sekä trendikäs gps-paikannus.
LG kiilasi neljännelle tilalle viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna ohi Sony Ericssonin.
Toisen neljänneksen aikana Sony Ericssonin markkinaosuus kuitenkin hieman nousi vuoden alkuun verrattuna.
– Luottamuksemme Sony Ericssoniin heikkeni, sillä uudet tuotejulkistukset sisälsivät nykyisten mallien kaltaisia ominaisuuksia ja muotoilua, totesi analyytikko Carolina Milanesi Gartnerilta.
Japanilaiset yhtiöt kuten Sharp, Panasonic ja Kyocera ovat olleet lähellä viiden kärkeä, mutta Japanin markkinoiden ulkopuolella ne eivät ole menestyneet parin viime vuoden aikana. Niiden sijaan nousevia yrityksiä ovat Research In Motion, Tianyu Technology ja kiinalainen Gionee Communication.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Apuja avointen ohjelmistojen valintaan
25.05.2007 Vastikään julkaistussa diplomityössä etsittiin ja määritettiin sopivin menetelmä avoimen lähdekoodin ohjelmistojen valintaan.
Kolme vuotta sitten
Äänestyspaikan näkee netissä
25.05.2009 Väestörekisterikeskuksen koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu on jälleen auki, tällä kertaa eurovaaleja varten.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
-446 e
-
-106 e
-
-82 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-57 e
-
-56 e














Kommentit (17)
Monipuolinen?? Nokialta ei ole tullut yhtään säkäisevää mallia sitten N95:n
En ole SonyEricsonin suuri fani, mutta sama perustelu kävisi Nokian mallistoon tällä hetkellä.
Nokian ja Intelin tulevaisuuden visiot nano-teknologiasta varmaan mahdollistavat senkin.Ihan handsfree liikenteessäkin.
testaus jätetty asiakkaalle kittoksia vaan ollilallle.
Nokialta sentään on tullut useita uusia malleja. Apple ei ole saanut yhtään mitään aikaiseksi muuta kuin iPhone 3G:n. iPhone 3G on täysin sama puhelin kuin alkuperänen iPhone, samoilla rajottuneilla ominaisuuksilla. Ainut muutos on se, että puhelimeen on liimattu mukaan erittäin huonosti toimiva 3G-toteutus. Muut ominaisuudet onkin sitten samoja mitä alkuperäsessä iPhonessa. Esimerkiksi iPhonen bluetooth on edelleen tajoittunut ja edes sitä täysin käyttökelvotonta lelukameraa ei ole saatu korvattua paremmalla. Apple rahastaa tyhmiä, jotka ensin osti iPhonen ja sitten iPhone 3G:n vaikka ne on 99% sama puhelin.
Siinä taas tyypillinen Applefani, ei ihan kaikki ruuvit tallella.