Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sony-rahaa

Tärinäfirma joutuu maksamaan Microsoftille

Pelaamista Xbox 360:lla. Microsoft-riita liittyi kuvassakin näkyviin ohjaimiin.

27.8.2008 17:02 Sekä Microsoftin että Sonyn korvauksiin suostutellut Immersion joutui lopulta myös itse maksajan rooliin peliohjaimia käsitelleessä patenttiriidassa.

Kalifornian San Josessa pääkonttoriaan pitävä Immersion käräjöi menestyksekkäästi Microsoftia ja Sonya vastaan peliohjaimissa käytetystä tärinäteknologiasta.

Microsoftin kanssa päästiin taannoin sovintoon, jonka mukaan Immersion sai noin kahdeksantoista miljoonaa euroa. Firma sopi myöhemmin Sonyn kanssa noin viidentoista miljoonan euron korvauksista, jonka päälle Sony lupasi maksaa vielä noin 70 miljoonaa euroa kuluista, rojalteista ja patenttilisensseistä.

Mutta Microsoft-sopimukseen sisältyi AP:n mukaan klausuuli, joka pakottaa Immersionin antamaan osansa Sony-sovinnosta Microsoftille. Jatkoriidassa Immersion vastusti Microsoftin vaatimusta katsoen, ettei Sonyn kanssa tehty sopimus aktivoi klausuulia.

Asiasta puhjenneet uudet kanteet on nyt haudattu, ja Immersion suostuu maksamaan Microsoftille neljätoista miljoonaa euroa.

Tällä hetkellä Nintendo käy omaa taisteluaan Hillcrestin patenttisyytöksiä vastaan Wii-konsolin ohjaimeen liittyen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Toivottavasti Euroopassa herätään ja aletaan purkamaan pöhöttynyttä patenttilaki viidakkoa.
Patenttit sotkut.
Huono 4
Toivottavasti Euroopassa herätään ja aletaan purkamaan pöhöttynyttä patenttilaki viidakkoa.

Euroopan patentttikäytännöillä tuskin on paljonkaan merkitystä US-patenttien kanssa. Tuossahan on kyse sopimuksista ja oikeudenkäynneistä. Pitäisi kai ennemmin kaikki oikeusistuimet "purkaa"?
Heka
...patenttilaki viidakkoa.
Tarkoittanet patenttilakiviidakkoa?
Kielipoliisi
Huono 6
Olen minäkin ollut aistivinani, että koulujärjestemässä on joku mennyt pieleen, kun nuoriso ei enää hallitse yhdyssanoja. Nuoriso on nokkelana keksinyt säästää tekstiviestitilaa kirjoittamalla kaikkiSanatPötköön aloittamalla aina uuden sanan isolla kirjaimella. Mutta tuo jos selittäisi yhdyssanasokeuden, niin silloinhan kirjoitettaisiin sellaisiakinsanoja yhteen, jotka eivät muodosta yhdyssanoja, mutta nuo yhdyssanaviat tuppaavat olemaan sellaisia, että yhdyssanoihin eksyy ylimääräinen/ylimääräisä välilyöntejä. Ehkä selitys onkin siinä, että sähköisessä julkaisussa ei ole sellaista tarkistusta eikä kynnystä kuin painetussa vastaavassa, jolloin sellaiset pääsevät tuottamaan tekstiä, joilla ei ole synnynnäistä kielikorvaa tai äidinkielen tunnit eivät vaan jaksaneet kiinnostaa.
Onko ydys sana yhdyssana?
Huono 3
Toivottavasti Euroopassa herätään ja aletaan purkamaan pöhöttynyttä patenttilaki viidakkoa.

Toivotaan, mutta EPO on liikeyritys tai sellaisten yhteenliittymä eikä edes EU:n elin. Ahneiden loppua odotellessa..
Huono 1
Nuoriso on nokkelana keksinyt säästää tekstiviestitilaa kirjoittamalla kaikkiSanatPötköön aloittamalla aina uuden sanan isolla kirjaimella.

Tuo tapa ei niinkään ole lähtöisin nuorisolta vaan ohjelmointialalla, jossa ei muuttujia tai funktioida voida nimetä välilyöntien kanssa. Välilyöntien puuttuessa tuo 'CamelCaps' kirjoitus parantaa luettavuutta verrattuna vastaavaan ilman isoja alkukirjaimia.

Omalta osaltani uskoisin syyn löytyvän enempi tekstin ennakoinnista. On helpompi tekstata yhdys sana joka löytyy sanakirjasta kuin kirjoittaa yhdyssana merkki merkiltä tuskallisen hitaasti.

Hmm... Oli syy kumpi tahansa, lähde löytyy tekniikan puolelta ;)
nörtti
Huono 1
Nuoriso on nokkelana keksinyt säästää tekstiviestitilaa kirjoittamalla kaikkiSanatPötköön...
Omalta osaltani uskoisin syyn löytyvän enempi tekstin ennakoinnista...
Oli syy kumpi tahansa, lähde löytyy tekniikan puolelta ;)

KaikkiSanatPötköön-tyyliä tuskin tavataan muualla kuin tekstiviesteissä. Lisäksi se on täysin vastakkainen ilmiö nyt hampaisiin otetulle yhdys sana ongelmalle. Ennakoiva tekstisyöttökään ei voi olla syy, sillä onhan yhdyssanojen erilleenkirjoitus paljon vanhempaa perua. Tekniikalla en näe olevan asiaan mitään yhteyttä. Päinvastoin, huomaan usein käsin kirjoittaessani tekeväni tahattomia sanavälejä yhdyssanoihin.

Yksittäiset virheet ovat todennäköisesti lapsuksia. Nykyisin tekstiä voi julkaista kontrollitta kuka tahansa. On varmasti jotain vakutusta sillä, että painettu tai sellaiseksi miellettävä sana ei edustakaan enää oikeakielisyyttä. Ainakin mainostekstissä erilleenkirjoitus on yleistä. Virheisiin tottuu. Englanninkielelläkin voi olla vaikutusta.
Tuskin tekniikka
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apuja avointen ohjelmistojen valintaan

25.05.2007 Vastikään julkaistussa diplomityössä etsittiin ja määritettiin sopivin menetelmä avoimen lähdekoodin ohjelmistojen valintaan.


Kolme vuotta sitten

Äänestyspaikan näkee netissä

25.05.2009 Väestörekisterikeskuksen koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu on jälleen auki, tällä kertaa eurovaaleja varten.

.