Suomeen suunnitellaan verkko-ostamisen mediaa

Vaikka internet on rajat ylittävä tapa käydä kauppaa, voidaan kauppaa silti voimistaa myös kansallisesti, Digiostos Media uskoo.
29.8.2008 08:00 Suomeen ollaan rakentamassa "verkkokaupan omaa mediaa", jotta kotimaan arviolta jumittavaan e-kauppaan saataisiin vauhtia.
Uusi Digiostos Media Oy katsoo, ettei verkkokauppasektori ole Suomessa pitänyt paljoakaan ääntä itsestään. Se lienee suuri syy, miksi kuluttajat hakeutuvat usein ulkomaisiin verkkokauppoihin.
- Mediapanostusten ei välttämättä tarvitse olla suuria, vaan aktiivinen markkinoinnillinen asenne on tärkeää. Epäkohta on myös se, että Suomesta on puuttunut niin sanottu verkkokaupan oma media, jota me olemme luomassa paraikaa, Digiostos Median toimitusjohtaja Hannu Heikkinen sanoo tiedotteessa.
Hänen mielestään suomalainen verkkokauppa etenee käsijarru päällä, vaikka lähestytään jo vuotta 2010. Kenties 2000-luvun alun puhjennut kupla pelottaa vieläkin.
Esimerkkejä näkyvistä suomalaisista verkkokaupoista ovat esimerkiksi Verkkokauppa.com, NetAnttila.com, Hobbyhall.fi sekä Suomalainen.com.
- Suunnittelemamme valtakunnallinen konsepti tulee ulottamaan verkkomyynnin kaikkien kansalaisten koteihin. On vain ajan kysymys, milloin verkko-ostaminen on niin sanotusti pop, Heikkinen luottaa.
24/7 on välttämättömyys
Päätoimittaja Olli Palomäki Digiostos Mediasta painottaa esimerkiksi eBayn satsanneen paljon toimivuuteen. Suomessa voidaan päästä samaan, jos vain ympärivuorokautista palveluhalukkuutta löytyy ja verkkokauppayritysten johtoporras aktivoituu.
Heikkinen muistuttaa, että nykyajan sosiaalisessa verkossa yhdenkin asiakkaan pettymys voi koitua koko verkkokauppa-alan vahingoksi, kun sana huonosta palvelusta leviää internetin keskustelupalstoilla.
Digiostos Media ei vielä anna tarkempia yksityiskohtia suunnitelmistaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Lounet sulautuu Elisaan
25.05.2007 Turussa ja Lounais-Suomessa toimiva operaattori Lounet sulautuu teleoperaattori Elisaan. Elisa omistaa Lounetista jo 80,5 prosenttia.
Kolme vuotta sitten
Petkuttajat esiintyvät piraatteja jahtaavana Saksan rikospoliisina
25.05.2009 Saksalaiset ovat saaneet sähköpostia, jossa heitä vaaditaan Saksan rikospoliisin BKA:n nimissä maksamaan sakkoja laittomasta elokuvien, musiikin tai softan lataamisesta. BKA kiistää olevansa lähettäjä ja varoittaa kansalaisia joutumasta petoksen uhreiksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (10)
Mikä ihme sitten on tämä verkkokaupan oma media? Internet?
nimimerkillä olenko yksinkertainen
Mikä ihme sitten on tämä verkkokaupan oma media? Internet?
nimimerkillä olenko yksinkertainen
Et ole, menee kyllä täälläkin ihan ohi. Mutta eiköhän tuosta tule yhtä hieno hässäkkä kuin nämä aiemmat yhden/parin ihmisen viritelmät jotka yrittävät verkkokauppahässäköitä hehkutella ja tyypillisesti paljon puhetta, vähän äksöniä.
Bullshit!
Verkko-ostaminen on jo kyllä pop, muttei suomalaisista verkkokaupoista.
Minä olen ostanut suomen webbikaupoista vain silloin harvoin kun on ollut "ilman postikuluja" tarjous JA/TAI olen löytänyt tuotteita kunnon tarjouksesta (en maksa täysihintaisista) niin monta, että yhteenlasketut tarjousalennukset ovat "kattanee" postikulut ja noutamisen p.konttorista. Muuten byebye suomen kaupoille. Tarjotkaa ilman postikuluja edullisia tuotteita niin saatte minusta asiakkaan.
Tosin ongelma on siinä että nämän eivät tod. näköisesti ole sitä sukupolvea joka surffaa ja ostaa netistä.
Ongelma on juuri siinä että ulkomailta löytyy aina joku suurempi joka voi tiputtaa hintoja alemmas ja toimittaa nopeammin. Niin paha on sitä hintaa tiputtaa jos ei saa ostettua tavaraa itselleen halvalla eli volyymit ratkaisee. Mutta onneksi hinta ei ole ainoa kilpailukeino!!
Suomalaisten kauppiaiden pitäisi siis yrittää erottautua joukosta eri tavalla. Ainiin mutta eihän tässä tasa-arvon luvatussa maassa saa erottua, jokuhan voi vaikka loukkaantua.