Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Alle 200 dollariin

Xboxin hinta painuu alle maagisen rajan USA:ssa

Kuva: Matias Mäki

4.9.2008 15:38 Microsoft ilmoitti laskevansa Xbox 360:n hintaa perjantaina Yhdysvalloissa. Seurauksena halvimman mallin hinta tippuu alle kahdensadan dollarin.

Reutersin mukaan kiintolevyttömän Xbox 360:n uutta 199 dollarin hintaa pidetään merkittävänä asiana massamarkkinoiden valloittamisen kannalta.

USA:n leikkaus pudottaa lähtömallin hinnan myös alle Nintendo Wiin, joka on tähän asti ollut halvempi kuin Microsoftin tarjokas puhumattakaan Sonyn PS3:sta. Kiintolevytön Xbox on maksanut aikaisemmin 279 dollaria, mutta on huomisesta alkaen 50 dollaria Wiitä halvempi.

Keski- ja kärkipään Xbox-mallit halpenevat 50 dollarilla.

Konsolimarkkinoilla on nähty viime aikoina runsaasti sekä hintaleikkauksia että vanhempien mallien poistumisia uusien tieltä. Microsoft alensi hintoja juuri Japanissa.

Aikaisemmin tänä vuonna Microsoft pudotti hintoja Euroopassa ja totesi tekevänsä Xbox 360:sta siten koko kansan konsolin.

Viime kuukausina Xbox 360 on hävinnyt Yhdysvaltain myynnissä PS3:lle. Wii on ollut tasaisesti selvästi suosituin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
MS:llä on windows-verosäkki jonka avulla voi jakaa konsoleja vaikka ilmaiseksi.
reilua kilpailua kiitos
Huono 1
MS:llä on windows-verosäkki jonka avulla voi jakaa konsoleja vaikka ilmaiseksi.

Ja tämä perustuu mihin? Eli toisen yksikön voitotko pitäisi syödä tekemällä hyväntekeväisyyttä ja tappiota toisella yksiköllä? Viimeksi kun tarkistin, niin yritykset olivat voittoa tavoittelevia yksiköitä.

Joidenkin mielestä MS toimii ilmeisesti aina huonosti ja kaikesta on napistava

Xbox ja windowsit on kai kaikki MS:n, kun viimeksi tarkistin?
täh
Huono 0
hienoa kun suomessa hinnat ovat korkealla. vaikka dollari on paljon halvempi kuin euro, joutuu suomessa maksamaan silti suurempi summa.
pöh
Huono 0
MS:llä on windows-verosäkki jonka avulla voi jakaa konsoleja vaikka ilmaiseksi.

Ja tämä perustuu mihin? Eli toisen yksikön voitotko pitäisi syödä tekemällä hyväntekeväisyyttä ja tappiota toisella yksiköllä? Viimeksi kun tarkistin, niin yritykset olivat voittoa tavoittelevia yksiköitä.

Joidenkin mielestä MS toimii ilmeisesti aina huonosti ja kaikesta on napistava

Xbox ja windowsit on kai kaikki MS:n, kun viimeksi tarkistin?

Joo ja missähän kohtaa tässä kukaan väitti niiden olevan eri firmaa. Tässä ajettiin takaa sitä, että Microsoftin ohjelmisto yms. yksikkö tekee voittoa, niin olisihan se hyvä saada toinenkin yksikkö tekemään voittoa eikä tappiota. Näin ollen koko firma tekee enemmän voittoa, kun on enemmän kuin yksi yksikkö joka tuottaa.
Tom3

Ongelma on siinä, että muilla konsolivalimistajilla ei ole "ilmaista" rahaa jolla pudottaa kilpailijat ensin pois.
noh
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Lounet sulautuu Elisaan

25.05.2007 Turussa ja Lounais-Suomessa toimiva operaattori Lounet sulautuu teleoperaattori Elisaan. Elisa omistaa Lounetista jo 80,5 prosenttia.

Kolme vuotta sitten

Petkuttajat esiintyvät piraatteja jahtaavana Saksan rikospoliisina

25.05.2009 Saksalaiset ovat saaneet sähköpostia, jossa heitä vaaditaan Saksan rikospoliisin BKA:n nimissä maksamaan sakkoja laittomasta elokuvien, musiikin tai softan lataamisesta. BKA kiistää olevansa lähettäjä ja varoittaa kansalaisia joutumasta petoksen uhreiksi.

.