Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osto olisi isku Toshiballe, osa analyytikoista sanoo

Samsung pohtii SanDiskin ostoa

SanDisk on tuttu kuluttajille muun muassa usb-muistitikuistaan.

5.9.2008 09:45 Korealainen tietotekniikkajätti Samsung Electronics kertoi perjantaina punnitsevansa "useita vaihtoehtoja" yhdysvaltalaisen muistivalmistaja SanDiskin suhteen, kun Samsungin raportoitiin olevan kiinnostunut tekemään ostotarjouksen yhtiöstä.

– Tutkimme SanDiskin suhteen useita vaihtoehtoja. Mitään ei ole kuitenkaan päätetty vielä, Samsungin edustaja James Chung kertoi uutistoimisto Reutersille.

Samsungin osakekurssi oli 2,7 prosentin nousussa samaan aikaan kun Soulin pörssi oli muutoin yli yhden prosentin laskussa. SanDiskin osakekurssi on laskenut toukokuun puolivälistä lähtien.

Uutissivusto eDaily kertoi aikaisemmin perjantaina, että maailman suurin muistisirujen valmistaja Samsung olisi kiinnostunut SanDiskin ostamisesta, jonka osakekurssi on kärsinyt muistimarkkinoiden heikentymisestä. Uutissivuston mukaan finanssitalo JP Morgan toimisi Samsungin neuvonantajana.

Samsung, johtava NAND-pohjaisten flash-muistien valmistaja, maksaa vuosittain SanDiskille vuosittain 400 miljardia wonia eli noin 243,3 miljoonaa euroa lisensointimaksuina. Yhtiön ostamisen tarkoituksena olisi pienentää tätä summaa, eDaily kertoo.

Analyytikoiden mukaan SanDiskin ostaminen voisi olla kannattaa Samsungille, joka on kamppaillut NAND-pohjaisten flash-muistien putoavien hintojen kanssa. Tämän tyypin muisteja käytetään esimerkiksi digitaalisissa kameroissa ja sekä tallennusvälineissä.

– Vaikka SanDisk ja maailman toiseksi suurin flash-valmistaja Toshiba ovat kumppaneita, SanDiskin kiinnostusta jatkaa investointeja yritysten yhteistyöhön on epäilty, Daewoo Sec:n analyytikko James Song sanoi.

– Siksi Samsung voisi saada enemmän valtaa flash-markkinoilla keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

– SanDiskin hankkimisella Samsung voisi myös pienentää rojaltimaksujaan sekä saavuttaa jalansijaa flash-pohjaisena tietokonevalmistajana SanDiskin markkinointiponnistelun avulla.

Osa analyytikoista oli epäluuloisempia mahdollisen yrityskaupan välittömien vaikutusten suhteen.

– Jos Toshiba hallitsee tuotantoa kahden yhtiön NAND-linjoilla, Samsungin tulemisella SanDiskin suurimmaksi osakkeenomistajaksi, ei ole vaikutusta tarjontaan, Prudential Investment and Securities analyytikko Parh Hyun sanoi.

Muistikorteistaan tunnettu SanDisk oli myös elokuussa ostospekulaatioiden kohteena. Tuolloin ostajana esiintyi kovalevyvalmistaja Seagate Technology.

Jutun kirjoitti: Reuters

Reuters

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suomi aikoo sallia tuotesijoittelun tv-ohjelmissa

25.05.2007 Tanssii tähtien kanssa -ohjelma voi tulevaisuudessa vapaammin mainostaa erästä parkettivalmistajaa. Suomen tv- ja radiolakiin on tulossa muutos, joka sallii tuotesijoittelun.


Kolme vuotta sitten

Näin pyyhit kaiken kännykän muistista

25.05.2009 Käytetty kännykkä saattaa sisältää edellisen omistaja tallentamia tietoja. Ne voi tyhjentää koodilla, jota huoltoliikkeet eivät yleensä suostu kertomaan.

.