Kymmenvuotiaalla Googlella riittää haasteita

Sergei Brinin omaisuuden arvo nousi kymmenessä vuodessa 19 miljardiin dollariin.
Kuva: Google
8.9.2008 07:18 Google on noussut kymmenessä vuodessa alallaan hallitsevaksi yhtiöksi.Sadan miljardin dollarin liikevaihto on kuitenkin vielä kaukana.
Sergei Brin ja Larry Page perustivat Googlen syyskuun 7. päivänä vuonna 1998. Kymmenessä vuodessa Google on kasvanut 20 000 työntekijän yritykseksi, jonka markkina-arvo on 150 miljardia dollaria.
Seuraavan vuosikymmenen haaste lienee se, miten yhtiö toteuttaa kunnianhimoiset haasteensa joutumatta sivuraiteelle.
Suuria kysymyksiä ovat monopoli sekä yksityisyydensuoja. Google ohjaa pitkälle verkkoliikennettä, yhtiön hakukoneen markkinaosuus on selvästi kilpailijoita suurempi. Yhdysvaltain monopoliviranomaiset ovat jo ilmaisseet huolensa Googlen suunnitelmasta myydä ilmoituksia kilpailija Yahoolle.
Yksityisyydensuojasta kiinnostuneet tahot tarkkailevat kiinnostuneita sitä, miten Google tallentaa 650 miljoonan käyttäjänsä tietoja. Google onkin palkannut lobbareita ajamaan yhtiön etuja lainsäädännössä sekä valtionhallinnossa.
Googlen haaveet ja suunnitelmat ovat valtavia. Listaan kuuluu kaikkien maailman kirjojen digitalisointi, ihmisten terveystietojen sijoittaminen digitaaliisiin tiedostoihin, kehittää vaihtoehtoisia energialähteitä fossiilisten polttoaineiden tilalle, myydä ohjelmia yrityksille verkon kautta sekä kehittää omaa hakukonettansa paremmin ymmärtämään ”tavallista”, ihmisten käyttämää kieltä, AP listaa.
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidtin tavoitteena on ei vähempää kuin nostaa yhtiö kahden maailman suurimman it-yhtiön, HP:n ja IBM:n tasolle. Tämä tarkoittaa noin sadan miljardin dollarin vuotuista liikevaihtoa. Tänä vuonna Google ylittää ensi kertaa 20 miljardia.
Paljon kehitettävää riittää myös YouTubessa. Videoportaali kerännee 200 miljoonan tulot tänä vuonna. Asiantuntijoiden mukaan summa on vain murto-osa portaalin mahdollisuuksista.
Näkymä Googlen etusivusta vuonna 1998
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomi aikoo sallia tuotesijoittelun tv-ohjelmissa
25.05.2007 Tanssii tähtien kanssa -ohjelma voi tulevaisuudessa vapaammin mainostaa erästä parkettivalmistajaa. Suomen tv- ja radiolakiin on tulossa muutos, joka sallii tuotesijoittelun.
Kolme vuotta sitten
Näin pyyhit kaiken kännykän muistista
25.05.2009 Käytetty kännykkä saattaa sisältää edellisen omistaja tallentamia tietoja. Ne voi tyhjentää koodilla, jota huoltoliikkeet eivät yleensä suostu kertomaan.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (2)
http://web.archive.org/web/19990204033714/google.stanford.edu/about.html
hyvä tietää että DARPA kuitenkin rahotti googlea tuolloin.
DARPA:sta
http://fi.wikipedia.org/wiki/DARPA