Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kritiikkiä myös mainostajilta sekä Microsoftilta

Sanomalehdet vastustavat Google-Yahoo-yhteistyötä

15.9.2008 16:42 Googlen yhteistyö Yahoon kanssa ei kerää kiitosta kaikilta. Tänään arvostelijoiden joukkoon liittyi sanomalehtien kansainvälinen kattojärjestö WAN.

World Association of Newspapers ilmoitti maanantaina vastustavansa hakukoneyhtiö Googlen ja Yahoon yhteistyötä hakukonemainonnassa.

WAN:n mukaan Googlen ja Yahoon liittoutuminen heikentäisi ratkaisevasti alan kilpailua.

WAN arvioi, että hakukoneyritysten yhteistyö laskisi sanomalehtialan liikevaihtoa, nostaisi sen markkinointikustannuksia ja lisäisi sanomalehtien riippuvuutta Googlesta.

WAN edustaa yli 18 000 sanomalehteä ja sen jäsenkuntaan kuuluu myös merkittäviä uutistoimistoja, kuten Reuters ja AFP

Suomalaiset sanomalehdet kuuluvat järjestöön muun muassa Sanomalehtien Liiton kautta. Sanomalehtien Liittoon kuului viime vuonna 199 suomalaista sanomalehteä.

Kritiikkiä myös
mainostajilta

Google ja Yahoo kertoivat viime viikolla käynnistävänsä yhteistyön Yhdysvaltain markkinoilla lokakuussa, vaikka oikeusministeriön kartelliselvitykset yhteistyöstä ovat vielä kesken.

Googlen ja Yahoon yhteistyö on herättänyt pelkoja eri puolilla.

Yhdysvaltalainen mainostajien etujärjestö Association of National Advertisers kehotti viranomaisia tutkimaan tarkemmin Googlen ja Yahoon sopimusta.  

Myös ohjelmistoyhtiö Microsoft on pelännyt yhteistyön vähentävän kilpailua mainosmarkkinoilla.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Myös ohjelmistoyhtiö Microsoft on pelännyt yhteistyön vähentävän kilpailua mainosmarkkinoilla.

Microsoftilla osataan läpän heitto.
Joker_
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.