Toshiba varoittaa tuloksestaan

Toshiban osakekurssi laski jo torstaina Nikkein kertoessa yhtiön näkymien synkentymisestä.
Kuva: Reuters
19.9.2008 15:08 Japanilainen Toshiba Corp sanoi alkuvuoden tuloksensa painuvan tappiolle. Yhtiö alensi myös koko vuoden tulosennustettaan markkinoiden odotuksia enemmän puolijohdemarkkinoiden yskimisen vuoksi.
Hintojen tippuminen ja ylikapasiteetti kiusaavat mikrosiruteollisuutta. Kannettavissa mediasoittimissa ja digitaalikameroissa käytettävien nand-muistien tippuvat hinnat ovat satuttaneet myös Samsung Electronicsia ja Hynix Semiconductoria.
Toshiba, joka aikoo rakentaa kaksi uutta puolijohdetehdasta vuonna 2010, kertoi raportoivansa 30 miljardin jenin eli noin 196 miljoonan euron tappioista huhti–syyskuulta.
Kyseessä on 100 miljardin jenin heilahdus, sillä aikaisemmin yhtiö arvioi tekevänsä 70 miljardin jenin voitot.
Kyseessä Toshiban ensimmäinen tappiollinen puolivuotiskausi viiteen vuoteen. Pudotukseen vaikuttivat nand-muistien hintojen odotettua jyrkempi pudotus sekä tappiot järjestelmäsiruissa, joita elektroniikkayhtiö Sony käyttää Playstation 3 -pelikonsolissa.
Viime vuonna yhtiö teki 82,5 miljardin jenin voitot huhti–syyskuussa.
Maailman toiseksi suurin nand-muistien valmistaja alensi myös koko maaliskuussa päättyvän tilivuotensa liikevoittoennustetta 48 prosentilla 150 miljardiin jeniin eli noin 981 miljoonaan euroon.
Uutistoimisto Reutersin haastattelemat 16 analyytikkoa olivat odottaneen yhtiön tekevän 188 miljardin jenin liikevoitot.
Nand-satsaukset
muistuttavat itsestään
Elektroniikkafirma, joka valmistaa pc-koneita, ydinreaktoreita ja jääkaappeja, on laskenut paljon nand-muistien varaan.
– Nandin vaikutus on suunnaton, koska yhtiö on käyttänyt suurimman osan energiastaan ja sijoituksistaan nand-liiketoimintaan, sijoitusyhtiö Chibagin Asset Managementin johtaja Fujio Ando sanoo.
Talouslehti Nikkei raportoi jo torstaina Toshiban näkymien synkentymisestä.
Toshiban kilpailija, Samsung Electronics, on havitellut viime viikkoina yhdysvaltalaista muistikorttivalmistaja SanDiskia.
SanDisk hylkäsi keskiviikona Samsungin 4,1 miljardin euron ostotarjouksen, mutta ei sulkenut ulos mahdollisuutta rahakkaampaan sopimukseen suostumisesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä
25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.
Kolme vuotta sitten
Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen
25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












