Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toimitusvaikeuksista päästy

Xbox 360 ylitti kuusi miljoonaa Euroopassa

Kuva: Matias Mäki

23.9.2008 17:01 Microsoft laskee, että sen pelikonsoli Xbox 360 on myynyt kuusi miljoonaa kappaletta Euroopassa. Joulukuussa laitteen julkaisusta tulee täyteen kolme vuotta.

Yhtiön mukaan konsolin menekki on ollut vahvaa halki Euroopan.

Konsoli halpeni ensin keväällä, minkä myötä myynti Microsoftin mukaan ainakin aluksi tuplaantui. Seuraava hintaleikkaus nähtiin juuri viime perjantaina ja sen jälkeen halvin Xbox 360 -malli on maksanut jo alle kaksisataa euroa.

Johtaja Chris Lewisin mukaan alle kahdensadan euron konsoli on saanut kuluttajilta jo selvästi vastakaikua. Mutta Suomessa on liian varhaista arvioida tilannetta, Microsoftin viihdeyksikön maajohtaja Jari Keskitalo katsoo.

Lewisin toteamus perustuu ilmeisesti siihen, että isot jälleenmyyjät saivat tiedon hinta-alennuksesta vähän aikaisemmin ja ehtivät siksi valmistautua paremmin uutisen rummutukseen. Suomessa asiasta kerrottiin yleisesti jälleenmyyjille vasta viime viikon maanantaina, joten kaikki eivät ole vielä ennättäneet saada viestiä ulos.

Kaikkia malleja saa

Tällä viikolla käynnistyvässä mainoskampanjassa tuodaan Lewisin mukaan esille, miten Xbox 360 on muuttamassa kuluttajien viihteen käyttötottumuksia. Keväällä sama mies sanoi, että Nintendon Wiin ja Sonyn PS3:n kanssa kilpailevasta Xbox 360:sta tulee koko kansan konsoli.

Myöhemmin tänä vuonna Microsoftin on määrä uudistaa konsolin käyttöliittymä niin sanotun "New Xbox Experiencen" myötä.

Konsolia kiusasivat toimitusvaikeudet aiemmin tänä vuonna, mutta Jari Keskitalo sanoo niistä päästyn yli jo kesällä. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, ja kaikkia Xbox 360 -malleja on saatavilla normaalisti.

- Olemme ainakin kesästä lähtien saaneet maahan sen määrän [konsoleja] kuin olemme halunneetkin, Keskitalo kertoo.

Tähän mennessä Suomessa on myyty Xbox 360 -konsoleja arviolta 70 000 - 80 000 kappaletta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä

25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.