Amerikassa sopu nettimusiikin korvauksista

24.9.2008 13:10 Levy-yhtiöt, musiikkijulkaisijat, lauluntekijät ja nettimusiikkipalvelut ovat päätyneet sopimusehdotukseen siitä, millaisia korvauksia musiikin jakelusta verkossa maksetaan.
Sopimuksen on tarkoitus määritellä, miten alan teollisuus laskee rajoitetuista nettilatauksista sekä suoratoistopalveluista (streaming) maksettavien korvausten määrän tilaus- ja mainospohjaisissa palveluissa.
Tällaisissa palveluissa fani voi kuunnella haluamansa kappaleen verkossa, mutta ei voi ladata sitä koneelleen pysyväksi kopioksi.
Sopimusehdotuksen mukaan tällaisten palveluiden tarjoajat maksavat mekaanisen korvauksen, jonka suuruus on 10,5 prosenttia palvelun liikevaihdosta sen jälkeen, kun muut korvaukset on vähennetty liikevaihdosta.
Sopimus ei kata oheistuotteiden ja yksittäisten kappaleiden lataamista. Ryhmät odottavat tekijänoikeustuomioistuimen päättävän sopimuksesta 2. lokakuuta.
Digitaalisen median järjestö DiMA kuvaili sopua verkkosivuillaan läpimurroksi, joka antaa mahdollisuuden tarjota musiikkia uusilla tavoilla kuluttajille verkossa.
DiMAn lisäksi mukana sovussa on National Music Publishers' Association, joka edustaa American publishers-, Recording Industry Association of America-, Nashville Songwriters Association International- ja Songwriters Guild of America -järjestöjä.
– Tämä sopimus tarjoaa joustavan rakenteen innovatiivisten liiketoimintamallien tukemiseen digimusiikin markkinoilla. Sopimus hyödyttää musiikkifaneja, musiikintekijöitä ja nettipalveluita, RIIA:n toimitusjohtaja Mitch Bainwol sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:lle jättisopimus Nasan kanssa
25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin
25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
170 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
145 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
29 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-70 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-40 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-37 e
Fujitsu PH300 (Core i3-2120, 6 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-35 e
Fujitsu Esprimo Q900 (Core i3-2350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-33 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (1)