Avoimen koodin ohjelmia ensi kertaa Britannian julkiselle sektorille
24.9.2008 07:00 Avoimen koodin ohjelmia kehittävät yritykset pääsivät ensimmäistä kertaa kauppaamaan tuotteitaan Britannian julkiselle sektorille. Sirius ja Novell voivat myydä ohjelmiaan maan kouluille.
Ainakin kaksi avoimen koodin ohjelmien kehittäjää , Sirius ja Novell, pääsivät mukaan opetusohjelmien kehyshankintasopimukseen, joka ostaa 80 miljoonalla punnalla ohjemia. Muut kymmenkunta hyväksyttyä kauppiasta ilmoitetaan myöhemmin.
Tähän asti maan opetussektorin ohjelmia on hallinnut suljetun koodin yhtiöt. Avoimen koodin kannattajat ovat pitkään yrittäneet haastaa suljetun koodin yhtiöt kuten esimerkiksi Microsoftin.
- Olemme hyvin tyytyväisiä. Tämä on merkittävä läpimurto avoimelle koodille, Siriuksen johtaja Mark Taylor totesi The Inquirerille.
Kehyshankintasopimuksen ulkopuolisetkin ovat voineet myydä tuotteitaan kouluille, mutta käytännössä tämä ei ohjelmakaupassa ole onnistunut.
Novellkin vahvisti päässeensä ohjelmaan. Yhtiö on aikaisemmin ollut mukana, mutta osuus on ollut vähäpätöinen.
Yksi kisasta luopuneista oli Linux IT. - Päätimme vetäytyä, sillä kyse oli enemmän historiallisesta teosta kuin järkevästä kaupankäynnistä, Peter Dawes-Huish totesi.
Linux IT:n markkinat ovat enemmän taloudellisten organisaatioiden elintärkeissä järjestelmissä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:lle jättisopimus Nasan kanssa
25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin
25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
52 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
31 e
Apple MacBook Air MC965S/A (Core i5 1,7 GHz, 4 GB, 128 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
31 e
MSI GT70 0NC-019NE (Core i7-3610QM, 16 GB, 750 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
30 e
MSI GT70 0NC-070NE (Core i7-3610QM, 8 GB, 878 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone














Kommentit (40)
Mielenkiintoista.
Eri asia on sitten pienet koulut, jossa talkoohengellä/harrastuksen vuoksi räpistellään marginaaliohjelmistoja.
Totta. Tästä on paljon Microsoftin rahoittamia tutkimuksia.
Ei sattuisi olemaan tästä väitteestä yhtään referenssiä?
On yleinen virhe kuvitella, että lisenssihinta yksin määrää jonkun järjestelmän TCO:n. Palvelut ovat poikkeuksetta projekteissa lisenssejä kalliimpia ja mitä suurempi on muutos, sitä enemmän tarvitaan palveluja. Etenkin vanhempi käyttäjäkunta opettelee ulkoa jokaisen tarvittavan hiiriklikkauksen ja jos eteen tuodaan käyttöjärjestelmä jossa menu on eri paikassa, tarvitaan melkoinen määrä koulutusta että tavalliset käyttäjät pysyvät perässä. Ihan oikeasti.
Eri asia on sitten pienet koulut, jossa talkoohengellä/harrastuksen vuoksi räpistellään marginaaliohjelmistoja.
Etkö halua kilpailua rakkaalle MS:llesi? Noilla perusteilla meidän pitäisi elää sosialismissa. On aina helpompaa kun ei ole vaihtoehtoja. Kehitys toki lamautuu, mutta väliäkö hällä kun kaikki ovat samassa veneessä.
Onkohan tuo nyt enää kovin järjellistä verrata nykyisiä ohjelmistoja johonkin... 5 vuoden takaiseen juttuun? Tarkoitan vain sitä, että avoimet ohjelmistot ovat 5 vuodessa harpanneet kehityksessä enemmän kuin kaupalliset 20 vuodessa. 5 vuoden takaiset Linux-jakelutkin ovat täysin esihistoriallista kamaa nykyiseen verrattuna ja käyttö takuulla hankalampaa.
Toisaalta näitä tutkimuksia on molempiin suuntiin. Toisissa (lähinnä Microsoftin rahoittamissa) todetaan että Windows tulee halvemmaksi, toisissa (mm. Cisco vahvana äänimiehenä) todetaan Linuxin säästävän jopa 60-90 % ylläpitokuluissa. Eiköhän se ole aika tapauskohtaista, eikä absoluuttista totuutta ole. Jos talossa on oma, osaava ylläpitäjä, kuten omassa yrityksessämme, Linux tulee todella paljon halvemmaksi (kuten meillä on tullut).
Puhuttaessa suuresta päätemäärästä, tulee myös ympäristövaikutukset huomioida ja virransäästöominaisuudet yms. jotka toki kehittyy myös avoimissa, mutta ei vielä ole tätäpäivää.
Nykyajan formaatit (h.264 AVC ja VC-1) ovat erittäin raskaita, jos ei piirisarjalla käsitellä, eivät toimi avoimella päätekäyttöjärjestelmällä, josta seuraa konetehojen ylimitoittaminen (jotta formaatit voidaan käsitellä tehokkaalla prosessorilla) -> kustannukset ja sähkölasku nousee.
Kilpailua kyllä pitää olla, jotta tuotteet kehittyy ja kustannukset pysyy aisoissa, mutta avoimen puolen pitää pärjätä näissä fakta-asioissa päästäkseen suurempaan markkinaosuuteen.
Julkiset hankinnathan tehdään numeroiden mukaan, eikä hallinntoa kiinnosta kenen logo siinä softassa on.
Googlaamalla ei tälläistä löytynyt, sen sijaan vääntöä siitä että onko se halvempi vai kalliimpi.
Totta. Kyllä se Windowsien ylläpitonysvä, ohjelmistojen ja raudan uusiminen muutaman vuoden välein jotta uudet tiedostot toimii ja näiden muutoskustannukset tekee valtavasti korkeamman TCO:n.
Mutta kun se tarvitsee tehdä vain kerran. Maksaa itsensä takaisin äkkiä ja samaa opettelua on aina jokaisella Windows/MS Offce -versiolla.