Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tutkimukset päättynet lähiviikkoina

Viranomaisten huolet Google-Yahoo-yhteistyöstä tarkentuivat

24.9.2008 12:42 Yhdysvaltain oikeusministeriön tutkimukset Yahoon ja Googlen välisen yhteistyön vaikutuksista alan kilpailuun etenevät.

Hakukoneyhtiö Googlen ja nettiyhtiö Yahoon välisen yhteistyön hakumainosten myymisessä on tarkoitus käynnistyä lokakuun alussa.

Nyt yhteistyön vaikutusta kilpailuun selvittävän oikeusministeriön tutkimuksista on tihkunut ensimmäisiä tietoja julkisuuteen.

Kilpailuviranomaiset ovat jaotelleet nettiyhtiöiden yhteistyötä koskevat huolet kahteen kategoriaan, uutissivusto Cnet kertoo nimettömiin lähteisiin perustuen.

Ensinnäkin viranomaisia huolestuttaa, miten yhteistyö vaikuttaa mainosten hinnoitteluun lyhyellä aikavälillä ja kuinka negatiivinen vaikutus tällä olisi alaan.

Toisena huolenaiheena on Yahoon kohtalo. Viranomaiset ovat huolissaan, että sopimus saattaisi tietyssä tapauksessa ajaa Yahoon ulos koko hakukoneliiketoiminnasta.

Uutissivuston mukaan osapuolet keskustelevat parhaillaan huolista. Tutkijat eivät ole kuitenkaan tuominneet yhteistyösopimusta laittomaksi.

Oikeusministeriön edustajat eivät kommentoineet Cnetin tietoja.

Eri tahot ja kilpailijat ovat arvostelleet nettiyhtiöiden välistä yhteistyötä viime kuukausina. 

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Ainakin Mikkisoftaa kyrsii. Onhan tämä parempi kuin se, että MS olisi pilkkonut Yahoon poikki ja pinoon eikä (muistaakseni) kukaan sanonut mitään asiasta.
SirZ
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.