Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
”Kuluttajalla oikeus valita soittimensa”

Kuluttaja-asiamies vie iTunesin oikeuteen Norjassa

30.9.2008 07:35 Norjan kuluttaja-asiamies vie iTunesin markkinaoikeuteen. Tarkoitus on selvittää, joutuuko Apple avaamaan musiikkipalvelunsa muillekin digisoittimille.

Norja on jo kaksi vuotta pyrkinyt saamaan iTunesin avoimeksi muillekin kuin Applen omalle iPodille.

- Keskustelimme asiasta pari viikkoa sitten, ja päätimme, että Norjasta tulee ennakkotapaus, kuluttaja-asiamies Björn Erik Thon totesi AP:lle.

Thonin mukaan tapauksella voi olla merkitystä kansainvälisesti.  Asiaa seurattaneen tarkasti useassa maassa: esimerkiksi Suomi, Saksa, Ranska, Tanska ja Hollanti tukevat asiaa.

Norjan markkinaoikeudella on valta määrätä muutoksia kauppatapoihin sekä sakottaa, jollei sen määräyksiä noudateta.

Thonin mukaan Applella on aikaa marraskuun 3. päivään vastata haasteeseen. Markkinaoikeus tehnee päätöksensä ensi vuoden alussa.

Tällä hetkellä Applen iTunesista ostettu musiikki soi ainoastaan yhtiön omissa iPod-soittimissa, ei muita käyttöjärjestelmiä käyttävissä mp3-soittimissa. IPodit eivät myöskään pysty soittamaan muista latauspalveluista hankittua, drm-suojauksella suojattua musiikkia.

Thonin mukaan kuluttajalla on oikeus soittaa ostamaansa musiikkia haluamallaan laitteella.

Alkuvuoden keskusteluissa Apple vihjasi avaavansa palveluaan muille soittimille. Thonin mukaan kehitys on kuitenkin ollut hidasta.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (13)

Huono 0
Kummatkin on applen tuotteita, niin iTunes kuin iPodkin. Miks kummankaan pitäis tukea mitään muuta. Kateellisten panettelua. Ostakoon ipodin ne jotka tahtovat itunesia käyttää ja ne jotka ipodin ostavat ovat tyytyväisiä itunesiin. Ainakin minä olen.
Mäkkäri
Täälläkin tuli ensimmäisenä mieleen, että kuka ihme nyt haluaa itunesiin muita laitteita sotkea? Hmm... Ehkä porukka vaan haluaa ostaa niitä viiden euron leluja ja on sitten kateellisia kun ainoa tapa saada musaa laitteelle on jokin järkyttävä kopiontikikkailu? Ei ne iPodit niin kalliita ole, saapahan toimivan käyttöliittymän kaupanpäälle.
S
Apple-fanboyt taas vauhdissa.

Ihme että kukaan jaksaa iTunes Storen tarjoamasta DRM-roskan rajoituksista edes valittaa.
Pointti on se, että Applesta on jo Microsoftin kaltainen yksinvaltias. Eihän autoihinkaan tarvitse ostaa polttoainetta joltain tietyltä huoltamoketjulta, tätä asiaa kannattaa hieman ajatella muultakin kuin "Apple hype" pointilta!
DAP rules
"Tällä hetkellä Applen iTunesista ostettu musiikki soi ainoastaan yhtiön omissa iPod-soittimissa, ei muita käyttöjärjestelmiä käyttävissä mp3-soittimissa."

Mikä mahtaa olla iPodin käyttämä käyttöjärjestelmä ja mitä käyttöjärjestelmää muut soittimet sitten käyttävät...?
George
Eihän autoihinkaan tarvitse ostaa polttoainetta joltain tietyltä huoltamoketjulta, tätä asiaa kannattaa hieman ajatella muultakin kuin "Apple hype" pointilta!
Huono vertaus.

Et halua käyttää iTunesia tai Applen tuotteita? So what - menet ja ostat sen Microsoftilta, Yahoolta tai mistä tahansa monesta muusta musiikkikaupasta - tai, nyt tulee se todellinen yllätys, ostat sen suoraan kaupasta ihan fyysisenä mediana.

Siinä vaiheessa jos musiikkia ei saisi enää mistään muualta kuin tuosta kyseisestä puulaakista, olisi tilanne aivan toinen - vaan kun ei ole eikä se ikinä siihen mene.

Ei sitä Toyotaakaan ole pakko ostaa, kyllä sillä Hondalla pääsee siellä tiellä ihan samalla tavalla.
Mjoo
Huono 3
Olisi kai syytä ottaa mukaan myös nämä median toimittajat eli levy-yhtiöt. Ennen hutkimista pitää joka tapauksessa tutkia, niinhän sen pitää olla nyt ja vasta.
chien
Olen aiemmin pitänyt Norjalaisia fiksuina mutta kai sinnekin näitä julkisuuden kipeitä byrokraatteja mahtuu.

Minä puolestani vaadin, että jatkossa minun pitää saada ostaa lentolippuni halpalentoyhtiöltä mutta samalla minulla pitää oikeus lentää ko. lipulla minkä tahansa lentoyhtiön koneella :)
Hammer
Ostin tuossa viimeviikolla kaupasta cd-levyjä ja kotona huomasin, että ne eivät toimi kasettisoittimessani!
meedio
Ostin tuossa viimeviikolla kaupasta cd-levyjä ja kotona huomasin, että ne eivät toimi kasettisoittimessani!

Joko palottelet 4-8 palaan tai sulatat ja tunget sinne pesään. Kyl soi.
äänestysscriptkiddiet on menny corollaa rassaamaan
Masa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Etelä-Koreassa gigabitin yhteydet koteihin vuonna 2012

11.02.2009 Etelä-Koreassa aiotaan nostaa nettiyhteyksien nopeudet kymmenkertaisiksi kolmessa vuodessa.

.