Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Applen kurssi tippui alimmilleen 16 kuukauteen

Microsoftinkin pomo kavahtaa finanssikriisiä

Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

30.9.2008 13:34 Toimitusjohtaja Steve Ballmerin mukaan yksikään yritys ei ole immuuni maailmalaajuiselle finanssikriisille. Ballmer odottaa kriisin vähentävän sekä kuluttajien että yritysten kulutusta.

– Taloudelliset ongelmat vaikuttavat sekä kuluttajien että yritysten kulutukseen. Erityisesti ne vaikuttavat finanssialan kulutukseen, toimitusjohtaja Steve Ballmer kertoi toimittajille uutiskonferenssissa Oslossa, Norjassa.

– Mielestäni tulee varautua siihen, ettei yksikään yritys ole immuuni näille ongelmille, Ballmer sanoi mutta kieltäytyi tarkentamasta sanomisiaan.

Analyytikot odottavat Redmondissa päämajaansa pitävän yrityksen tekevän kahdeksan prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa suuremman liikevaihdon tilivuotensa ensimmäisellä neljänneksellä.

Analyytikot odottavat yhtiöltä 15 miljardin dollarin liikevaihtoa syyskuun lopussa päättyvältä neljännekseltä.

Ballmer sanoi uskovansa Yhdysvaltain kongressin pian auttavan taloustilanteen rauhoittamisessa. Kongressin alahuone hylkäsi maanantaina 700 miljardin dollarin elvytyspaketin.

– Luotan siihen, että loppuviikosta meillä on jokin ratkaisu, ainakin Yhdysvaltain kongressissa, joka auttaa rauhoittamaan tilannetta. Tarvitsemme ratkaisua. Toivon, että löydämme sellaisen. 

– Minun täytyy uskoa, että myös eurooppalaiset pankit kohtaavat osan ongelmista. Luotan siihen, että Euroopan keskuspankki toimii riittävän älykkäästi sen suhteen.

Apple
tippui

Finanssialalta levinneiden talousongelmien tarttumista it-alan yrityksiin on arvuuteltu jo muutaman viikon ajan.

Ensimmäinen oire ongelmista nähtiin kenties maanantaina, kun tietotekniikkayhtiö Applen osakekurssi tippui 18 prosenttia saavuttaen alimman tasonsa 16 kuukauteen.

Talouslehti Wall Street Journalin mukaan analyytikot tiputtivat Applen osakkeiden suosituksia, koska yhtiö toimii erityisesti kuluttajamarkkinoilla.

Analyytikot eivät enää uskoneet, että Apple voi selvitä kolhuitta, kun kuluttajat alkavat säästää it-hankinnoissaan.

Myös hakukoneyhtiö Goolen sekä matkapuhelinvalmistaja Research In Motionin osakekurssit laskivat.

Jutun kirjoitti: Reuters–Digitoday

Reuters–Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (15)

Huono 0
"Kongressin alahuone hylkäsi maanantaina 700 miljoonan dollarin elvytyspaketin. "

Taisi olla 700 miljardin dollarin paketti.

Jokohan se mikkisofta nyt rytisee alas?
Huono 2
höpö höpö! ettei yksikään yritys ole immuuni..

no varmaan on että jos suomessa ihmisillä menee huonosti.. kalja virtaa ja hautaustoimiston ovi käy...
business as usual
Huono 1
höpö höpö! ettei yksikään yritys ole immuuni..

no varmaan on että jos suomessa ihmisillä menee huonosti.. kalja virtaa ja hautaustoimiston ovi käy...

Toisen kuolema on toisen leipä.
Totuus on tämä
Huono 3
– Mielestäni tulee varautua siihen, ettei yksikään ihminen kuuntele mitä ballmer lässyttää, minä sanoin.
whatever
Huono 1
Lakimiehillä piisaa myös ihan varmasti töitä tämän sotkun selvittelyssä.
JJ
Huono 3
Kaverihan näyttää ihan Sakari Pornaselta
Pornane
Huono 3
Ballmer on tosiaan väärässä. Juurihan Katainen agitoi, että tämän on Euroopan, Amerikkojen ja Aasian ongelma. Suomea tämä ei koske!
Uskoo ken tahtoo, etenkin ketää tahtoo.
Ipöhnästä seuraa aina krapula. Taitaa kyseinen tuote olla ensimmäisten turhakkeiden joukossa, joka jää ostamatta, kun asuntolainan korko alkaa nousta.

Kun muut puhelinvalmistajat saavat puhelinyhtiövapaat halpamallinsa markkinoille, ei iphöneä enää enää myydä nykyisellä hinnalla muille kuin fanikerhon pojille.
repe sorsa
Huono 1
Yrityksillä menisi varsin hyvin elleivät ne tavoittelisi pelkästään voittoa ja tuijottaisi osakekurssia. Tämän siitä saa kun juostaan pelkän rahan perässä. Ehkä kannattaisi muuttaa periaate "yrityksen tulee tuottaa rahaa osakkenomistajille" muotoon "yrityksen tulee olla vakavarainen ja tarjota työtä työntekijöille ja siinä sivussa tuottaa voittoa edellyttäen että aiemmat ehdot täyttyvät".
Ö
Ja fanikerhohan ostaa, vaikka itse maalaisit vanhan Asta 2400E -modeemisi valkoisella ja hopealla, hioisit kulmat pyöreiksi ja löisit siihen 200e hintalapun! Uskomatonta.
Valtsu
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:lle jättisopimus Nasan kanssa

25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin

25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.

.