HP kantaa tietokoneita Jyväskylään

Jyväskylän keskustaa
Kuva: Jaakko Avikainen / Lehtikuva
1.10.2008 13:42 HP ja Inmics Oy voittivat kilpailutuksen Jyvässeudun tietokonehankinnoista. Sopimuksen arvo on noin 3,7 miljoonaa euroa.
Alueen kouluihin, sairaaloihin, virastoihin ja muihin laitoksiin tulee puitesopimuksen aikana 6000 - 10 000 HP:n kannettavaa tietokonetta ja työasemaa. Hankinnat toteutetaan lähimmän neljän vuoden aikana.
Paikallinen Inmics toimi tarjouskisassa HP:n koneiden ja ratkaisujen edustajana. Sen mukaan kilpailutuksessa painotettiin hintaa.
Kilpailutuksen taustalla on kuntaliitos, missä Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta ja Korpilahti yhdistyvät muodostaen Uuden Jyväskylän.
- [Tietokoneiden] toimittajia on ollut [seudulla] useampia, Inmicsin myyntijohtaja Tomi Autere taustoittaa. HP ei siis korvaa jotain toista aiempaa kokonaistoimittajaa, vaan tilanne on ollut sekalainen.
Projektin vetäjänä toimi Jyväskylän kaupungin hankintakeskus, ja keskitetyllä hankinnalla hankintakumppanit saavuttivat osapuolten mukaan merkittäviä säästöjä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:lle jättisopimus Nasan kanssa
25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvayritys julkaisee filmisarjan verkkorikollisuudesta
25.05.2009 Tietoturvayritys McAfee on julkaissut verkkorikollisuudesta kertovan kuusiosaisen filmisarjan ensimmäisen osan verkossa. Jatko-osat seuraavat kahden viikon välein.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
170 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
145 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
29 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-446 e
-
-106 e
-
-82 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-57 e
-
-56 e














Kommentit (3)
Kuinkahan moni kunnan/koulun/sairaalan sovellus toimii jollain muulla kuin windows palvelimella ja windows ympäristössä... annan vinkin: ei kovin moni.