Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhdeksän senttiä kappaleelta

Rojaltit pysyvät ennallaan, iTunes jatkakoon

Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva

3.10.2008 08:15 Nyt ei nähdä, olisiko Apple todella ollut valmis sulkemaan iTunesin. Nettimusiikkipalvelujen maksamat rojaltit artisteille pysyivät nimittäin ennallaan.

Yhdysvaltain Copyright Royalty Board päätti torstaina pitää rojaltit vanhassa tutussa yhdeksässä Yhdysvaltain sentissä kappaleelta, muun muassa Fortune-lehti uutisoi. National Music Publishers Association oli vaatinut viittätoista senttiä.

Ennen päätöstä kohistiin Applen vanhasta uhkauksesta jopa sulkea iTunes, jos rojalteihin tulee korotus. Uhkausta ei kuitenkaan moni ottanut kovin vakavasti.

Musiikkikaupat, levy-yhtiöt, taikka julkaisijat eivät kukaan saaneet vaatimuksiaan täysin läpi, mutta kaikki vaikuttivat päätökseen kuitenkin enemmän tai vähemmän tyytyväisiltä.

Tekijänoikeusrojaltilautakunnan päätös on voimassa viisi vuotta. Kyseessä oli lautakunnan ensimmäinen digimusiikkia koskeva päätös.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (5)

Huono 0
Vaikka olisi noussut, ei olisi itunes sulkeutunut, korkeintaan hintaa olisi nostettu korvaamaan nostosta aiheutuneet kulut.
Ugh
Vaikka olisi noussut, ei olisi itunes sulkeutunut, korkeintaan hintaa olisi nostettu korvaamaan nostosta aiheutuneet kulut.

Niinpä. Mutta tässä Apple oli kyllä puolusti itsensä lisäksi kuluttajaa vastustamalla viihdealan kartellia.
niin no
Hyvin puolustettu: yhdeksän sulle, yhdeksänkymmentä mulle.
Gonzales
Huono 1
Jakohan olikin:
Levy-yhtiö: 61 senttiä, Itunes: 29 senttiä, tekijät: 9 senttiä
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=35153
Gonzales
Niinpä. Mutta tässä Apple oli kyllä puolusti itsensä lisäksi kuluttajaa vastustamalla viihdealan kartellia.

Tuo on vahingossa syntynyt sivutuote jonka juhliminen on aikamoista itsepetosta. Ei Applea kiinnosta jaskan vertaa mitä meille taviksille käy ja sille kelpaa kartellit ja monopolit ihan yhtä hyvin kuin muillekin isoille firmoille.

Apple olisi nykyään Microsoftiakin pahempi monopolisti (rauta ja softa molemmat nyrkin puristuksessa) jos se vain olisi kyennyt valtaamaan mikrotietokonemarkkinat 80-luvulla. Jotkut meistä olivat jo silloin alalla eikä muisti ole vielä täysin dementoitunut. PC oli IBM:n paniikkireaktio Applen mikroihin. Loppu on historiaa.

Meitä Reality Distortion Fieldistä karanneita Punaisen Pillerin ottajia on muuten koko ajan kasvava määrä. Tunnustamme että Applessa on pirun mukavia suunnittelujuttuja, it just works jne. Mutta ymmärrämme myös että Apple-monokultuuri olisi vielä pahempi kuin nykytilanne. Siksi Applea on turha erityisemmin palvoa.

Tällaisista onnellisista vahinkolaukauksista voi olla tyytyväinen, muttei kannata uskotella itselleen että Apple olisi tehnyt tämän hyvää hyvyyttään. Viivan alustaansa sekin vain on puolustanut.
Entinen Omenamies
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.