DNA ostamassa islantilaisten Elisaa

Jos Dna onnistuu nappaamaan Thor Björgólfssonin Elisa-potin, tarkoituksena lienee yhdistää Dna:n ja Elisan liiketoiminnot.
Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
8.10.2008 09:03 DNA on neuvottelemassa islantilaisen Thor Björgólfssonin hallinnassa olevien Elisan osakkeiden ostamisesta, kertoo Helsingin Sanomat.
Thor Björgólfssonin Novator-sijoitusyhtiö oli syyskuun lopussa Elisan suurin omistaja 10,41 prosentin osuudella.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan DNA olisi valmis maksamaan osakkeista suurin piirtein markkinahinnan ja neuvottelut olisivat pitkällä. Ratkaisua asiassa odotettaisiin jo tällä viikolla.
Elokuussa DNA:n ja sen omistavien Lännen Puhelimen, Oulun Puhelin Holdingin, Kuopion Puhelin Sijoitus Oy:n ja PHP Liiketoiminnan yhteenlaskettu omistusosuus Elisasta nousi 5,27 prosenttiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:lle jättisopimus Nasan kanssa
25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvayritys julkaisee filmisarjan verkkorikollisuudesta
25.05.2009 Tietoturvayritys McAfee on julkaissut verkkorikollisuudesta kertovan kuusiosaisen filmisarjan ensimmäisen osan verkossa. Jatko-osat seuraavat kahden viikon välein.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
-70 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-40 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-37 e
Fujitsu PH300 (Core i3-2120, 6 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-35 e
Fujitsu Esprimo Q900 (Core i3-2350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-33 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (8)
Seuraavaksi sitten aletaan valittamaan palkankorotuksista, kun ne pyynnöt ovat liikaa ja samat kaverit nostaa kuitenkin hintoja kuluttajille.
Nyt kyllä kannattaa miettiä kytkykauppaa hyvänä vaihtoehtona! Suomessa puheluhinnat ovat niin käsittämättömän halpoja tällä hetkellä. Jos voisin, tekisin kymmenen vuoden sopimuksen näillä hinnoilla.
Onhan meillä GSM Suomi pitämässä yllä hintakilpailua.. ;)
Nyt kyllä kannattaa miettiä kytkykauppaa hyvänä vaihtoehtona! Suomessa puheluhinnat ovat niin käsittämättömän halpoja tällä hetkellä. Jos voisin, tekisin kymmenen vuoden sopimuksen näillä hinnoilla.
Yhdistymisen jälkeen toinen toimilupa menetettäisiin ja riippuen kilpailuviraston päätöksistä, voisi myös olla pakkomyynti edessä osalle fyysisistä verkkoa
Muitakin syitä sille on, miksi tälläinen yhdistyminen ei olisi hyväksyttävissä.
Ei olisi edes toivottavaa, että DNA yhdistyisi tunnetusti surkean elisan kanssa, ja voin arvata,
ettei tälläinen toimintojen yhdistyminen edes ole suoraan välttämättä DNA-joukkojen tavoitteenakaan
(ainakaan, jos todella ovat niin järkeviä, kuin olen kuvitellut heidän olevan).
Verkossa on jo nyt liikaa päällekkäisyyksiä joten niiden yhdistäminen ei kannata. Menkööt samassa kaupassa mobiililiiketoiminnan mukana.
Näinhän kävi myös aikaisemmin kun Telia & Sonera yhdistyi ja sen aikainen Telia Mobile Finland myytiin silloiselle Finnetille.
Kiinteän verkon toiminnot yhdistetään nykyiseen liiketoimintaan ja näin saadaan valtakunnallinen tuotteistus laajakaistaan, kaapeli-tv:oon.
Kuluttajien kannalta hyvä kun olisi pakko alkaa valittamaan ihan toden teolla operaattoreista, kun ei olisi mahdollisuutta parin vuoden välein olkaakohauttamalla palloilla operaattorilta toiselle. kyllä 8 vuodessa jo kiukku häviää tai vaihtaa suuntaa että voisi alkaa uuden kierroksen samasta paskasta, mutta mitenkäs sitten neljän vuoden jaksoissa. Voi olla vanhat paskat paremmin muistissa sillon jokaisella.
Ja joo se verkkoinfran yhdistyminen olisi erittäin tervetullutta nyky-3G "kaiken" kattavassa pätkimisessä ja tökkimisessä.
Lisäksipä Onhan se nyt ala-asteen matikallakin selvästi laskettu, että on koko kansantalouden kannalta järkevämpää pitää kahta hyvin toimivaa verkkoa pystyssä, kuin 3-5 surkeasti matelevaa. (Lue kaksi verkkoa halvempaa pitää yllä kuin 3-5.)
Lisäksi tämän kokoisessa piskuisessa pikku pohjolassa, missä asuu se reilu 5 miljoonaa kansalaista jakaa 3-5 verkon sijasta rahansa kahdelle. HOKS HOKS!!! Onko operaattoreilla tällaisessa tilanteessa oikeasti tarvetta korottaa hintojaan, Tilannehan on joka suunttaan vähän niinkuin winwin.
Okei ihmiset on ahneita, no sitä varten on viestintävirasto ja saksalaisen Eu komissaarin mentaliteetti harjoittaa direktiivejä ja rajoituksia puhelujen hintoihin. Kilpailuviranomaisilla onkin syytä täyttää tehtävänsä ja sallia kauppa hyvillä ja kovilla ehdoilla kuluttjan kanssa. Sitähän varten valvonta ja säätely virastoja on jotta tasapaino säilyisi.
Kun on kaksi valtakunnalista verkkoa useamman sijasta, niin voitaisiin ehkä olla vielä tilanteessa, jolloin ei esim soneran tarvitse alkaa purkamaan lankaverkkojaan vähäasutuksisilta mailta.