Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lenovo markkinaykkönen

HP laajentaa pc-tehtaitaan Kiinassa

10.10.2008 10:06 It-jätti Hewlett-Packard sanoi torstaina vahvistavansa asemaansa Kiinassa aloittamalla pc-koneiden kokoamisen uudella tehtaalla.

HP vahvistaa läsnäoloaan yhteisymmärryksessä kiinalaisviranomaisten kanssa. Kiinan valtio rakentaa Chongqingiin 20 000 neliömetrin tehtaan.

HP sanoo tiedotteessaan, että se aikoo valmistaa tehtaalla kannettavia ja pöytäkoneita hallitukselle ja kuluttajille.

HP kieltäytyi kertomasta investoinnin taloudellisia yksityiskohtia.

Uutistoimisto Reutersin mukaan HP:n varajohtaja Todd Bradley kertoi investoinnin korostavan sitoutumista liiketoimintansa laajentamiseen, vaikka finanssialalta levinnyt talouskriisi on koetellut myös it-alaa.

– Hallinnoimme bisnestämme erittäin konservatiivisesti päivittäin. Olemme toki tietoisia nykyisestä tilanteesta. Mutta meidän velvollisuutemme on huomioida tämä tilanne lyhyellä aikavälillä ja toimia niin, että kasvumme on kannattavaa pidemmän päälle, Bradley sanoi. 

Lenovo
ykkösenä

Kappalemäärillä mitattuna Kiina on maailman toiseksi suurin tietokonemarkkina. Markkinajohtaja on Lenovo.

HP on toiminut Kiinassa vuodesta 1981.

HP odottaa aloittavansa koneiden valmistamisen uudella tehtaalla vuonna 2010. Ennestään se on valmistanut koneita Shanghaissa.

Jutun kirjoitti: Digitoday–Reuters

Digitoday–Reuters

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Eii! Miksi näitä tehtaita ei jo lopeteta? Onhan aivan selvää, että apple on jo voittanut ylivoimaisesti paremmilla tuotteillaan kaikki pc-valmistajat!
Sempron
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ruotsin signaalitiedustelulaki viivästyy

25.05.2007 Tukholma - Suomessakin huolta herättänyt ruotsalainen lakiehdotus puheluiden ja tietoliikenteen entistä laajemmasta seurannasta lykkääntyy vuodella, kertoivat SVT:n uutiset torstai-iltana. Oppositio ja hallitus ovat yksimielisiä lain tarpeellisuudesta vaan eivät sen sisällöstä.


Kolme vuotta sitten

Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta

25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.

.