Valtio: Elisa ei saa joutua spekulanttien käsiin
13.10.2008 15:37 Valtion mukaan sen halu ostaa Varman juuri hankkimat Elisa-osakkeet johtuu tarpeesta vakauttaa teleyhtiön omistus. Elisa ei saa valtion mukaan joutua spekulanttien käsiin.
Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston päällikkö Pekka Timonen sanoo, että valtion ja eläkeyhtiö Varman sopimassa Elisa-järjestelyssä päätavoitteena oli puhelinyhtiön omistuksen vakauttaminen.
– Kysymys ei ole siitä, pitääkö omistajana olla valtio vai ei, vaan siitä että yhtiön omistus ei saisi olla ainakaan enempää spekulatiivisissa käsissä kuin se oli, Timonen sanoo.
Sen tähden linjausta valtion mahdollisen omistuksen suuruudestakaan ei ole tehty. Timosen mukaan valtio ei kuitenkaan tavoittele mahdollisen Elisa-omistuksen lisäämistä Varman ostamaa osake-erää suuremmaksi.
– Jos valtiolle osakkeita siirtyy, osuus on merkitsevä. Siirtyykö Varman ostamasta erästä valtiolle puolet vai enemmän vai kaikki, jää myöhemmin ratkeavaksi asiaksi, hän sanoo.
Aikataulu riippuu toisaalta valtion rahoituspäätöksestä ja toisaalta Varman omasta aikataulusta. Timonen arvelee rahoituksen varmistavan lisäbudjetin valmistuvan marras–joulukuun taitteessa. Järjestelyssä Varmalla on oikeus velvoittaa valtio lunastamaan Novatorilta ostetuista Elisa-osakkeista vähintään puolet samaan hintaan, jonka Varma niistä maksoi.
– Varma otti järjestelyssä rahoitusriskin, meillä on kurssiriski. Toisaalta taas jos Varma jostain syystä katsoo, ettei se voi koko osuutta pitää, meiltä se ei saa korkeampaakaan hintaa, Timonen sanoo ja huomauttaa, että Varma voi halutessaan myydä osakkeet myös markkinoille.
- ArkistoVarma osti Novatorin Elisa-osakkeet 13.10.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ruotsin signaalitiedustelulaki viivästyy
25.05.2007 Tukholma - Suomessakin huolta herättänyt ruotsalainen lakiehdotus puheluiden ja tietoliikenteen entistä laajemmasta seurannasta lykkääntyy vuodella, kertoivat SVT:n uutiset torstai-iltana. Oppositio ja hallitus ovat yksimielisiä lain tarpeellisuudesta vaan eivät sen sisällöstä.
Kolme vuotta sitten
Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta
25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (9)
Mitä arvoa Elisan osakkeilla on tämän jälkeen.
Periaate kansallisen tietoliikenteen turvaamisesta on tietenkin ymmärrettävä, mutta voiko se tapahtua tällä tavalla "sosialisoimalla".
osta muutama warrantti niin tiedät,,,
1) Mitä valtio aikoo tehdä omistamillaan osakkeilla? Aktiivista omistajapolitiikkaa?
2) Miten valtion omistajalinja poikkeaa markkinataloudessa toimivista yhtiöistä (Sonera, DNA jne)
3) Miksi DNA ei kelvannut Elisan omistajaksi?
4) Miksi juuri Elisan osake ei saa olla "spekulatiivisissa käsissä". Siis pörssissä myytävänä.
5) Onko muita pörssiyhtiöitä joiden kaupankäyntiä pörssissä valtio ei katso hyvällä. Energia / metsäteollisuus?