Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osakekohtainen tulos 0,33 euroa

Nokia: Parempaa luvassa loppuvuonna

16.10.2008 13:07 (päivitetty 13:46) Nokia uskoo saavansa menettämäänsä markkinaosuutta takaisin loppuvuonna uusien tuotteiden avulla. Nokian markkinaosuus laski 38 prosenttiin heinä–syyskuussa. Tulos putosi selvästi vuotta aiemmasta. Tulospudotus oli analyytikkojen odotusten mukainen.

Matkapuhelinjätti Nokian tulos putosi odotetusti heinä–syyskuussa. Osakekohtaista tulosta ilman kertaeriä kertyi 0,33 euroa, kun vuosi sitten tulosta oli 0,41 euroa. Uutistoimisto Bloombergin keräämän konsensusennusteen mukaan analyytikot ennakoivat Nokian tulokseksi 0,33 euroa osaketta kohti.

Nokia arvioi, että matkapuhelinmarkkinat kasvavat tänä vuonna reilut 10 prosenttia 1,26 miljardiin laitteeseen. Nokia arvioi kappalemääräisen myynnin kasvavan viimeisellä vuosineljänneksellä verrattuna kolmanteen neljännekseen.

Liikevaihtoa Nokialle syntyi 12,2 miljardia euroa. Vuosi sitten kolmannella neljänneksellä liikevaihtoa oli 12,9 miljardia euroa. Analyytikot odottivat Nokian liikevaihdoksi 12,8 miljardia euroa. 

Nokian liikevoitto laski 1756 miljoonaan euroon. Vuosi sitten Nokia raportoi liikevoittoa ilman kertaeriä 2032 miljoonaa euroa.

Nokian matkapuhelinten myynnin kasvu on hiipunut kesästä. Heinä–syyskuussa Nokia myi 117,8 miljoonaa kännykkää. Edellisellä neljänneksellä Nokian matkapuhelinten myynti oli 122 miljoonaa kappaletta. Kasvua tuli kuitenkin vuoden takaisesta, sillä viime vuoden kolmannella neljänneksellä Nokia myi 111,7 miljoonaa matkapuhelinta. 

Matkapuhelimien myynti kasvoi suhteellisesti eniten Aasian ja Tyynenmeren alueella, jossa kasvua oli lähes 14 prosenttia. Sen sijaan Pohjois-Amerikassa myynti laski yli kuudenneksen ja Euroopassa lähes 6 prosenttia. Kiinan matkapuhelinmyynti kasvoi vain vajaat 5 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Loppuvuonna iloa
uusista tuotteista

Nokian arvion mukaan yhtiön markkinaosuus matkaviestimissä oli 38 prosenttia heinä–syyskuussa. Edellisellä neljänneksellä se oli 40 prosenttia ja vuosi sitten 39 prosenttia.

Yhtiö uskoo markkinaosuutensa pysyvän samana tai hieman paranevan loppuvuonna. Talous- ja rahoitusjohtaja Rick Simonson totesi uutistoimisto Bloombergin tv-haastattelussa, että yhtiö alkaa hyötyä uusista tuotteista. Lisäksi yhtiön tuotetarjonta on aiempaa vahvempi vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Nokia hehkuttaa muun muassa uutta Comes With Music -ohjelmaansa, josta se odottaa yhtä joulumyynnin vauhdittajaa.

Matkapuhelimien keskimääräinen myyntihinta putosi viime vuoden vertailukauden 82 eurosta 72 euroon. 

Markkinaosuus laski odotetusti, sillä Nokia varoitti syyskuun alussa osuuden laskusta. Yhtiö kertoi tuolloin, että muutamien kilpailijoiden aggressiivisen hinnoittelun, yleisen kilpailutilanteen sekä erään matkapuhelimen viivästyminen markkinoilta ovat pudottaneet yhtiön markkinaosuutta.

Nokian tulos ei sisällä kertaeriä, aineettomien hyödykkeiden poistoja, muita hankintamenon kohdistamiseen liittyviä eriä ja vaihto-omaisuuden oikaisueriä. 


Nokian vuoden 2008 kolmannes neljännes
Nokian vuoden 2008 kolmannes neljännes
EUR milj. Q3/2008 Q3/2007 Muutos vuodessa Q2/2008 Muutos Q2:sta
Liikevaihto 12 237 12 898 -5 % 13 151 -7 %
Devices &   Services 8 605 9 238 -7 % 9 090 -5 %
NAVTEQ 156        
Nokia Siemens Networks 3 503 3 674 -5 % 4 067 -14 %
Liikevoitto 1 469 1 862 -21 % 1 474 0 %
Devices &   Services 1 602 1 959 -18 % 1 565 2 %
NAVTEQ -80        
Nokia Siemens Networks -1 -120  -47  
Liikevoittoprosentti 12.0% 14.4% 11.2%    
Devices &   Services 18.6% 21.2% 17.2%    
NAVTEQ -51.3%        
Nokia Siemens Networks 0.0% -3.3% -1.2%    
Tulos/osake, laim., euroa 0.29 0.40 -28 % 0.29 0 %

Lähde: Nokia

Jutun kirjoitti: Tiia Kyynäräinen

Tiia Kyynäräinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla

25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.

.