Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhtiö vähentää 80 työpaikkaa

Playboy alistui nettiseksiin

16.10.2008 11:21 Pääjohtajan mukaan yhtiö tulee poistumaan vähitellen kuihtuvilta dvd-markkinoilta ja keskittämään panoksiaan sisältöjen jakamiseen netissä.

Aikuisviihdeimperiumi Playboy jatkaa kirveen lyömistä kiveen nettiaikakaudella.

Miestenlehtikustantajana aloittanut Playboy kertoi toukokuussa kehnosta tuloksesta. Tuolloin yhtiö syytti vaikeuksista nettiä, joka tulvii ilmaista aikuisviihdettä ja pornoa.

Nyt Playboyn pääjohtaja Christie Hefner kertoi, että yhtiö aikoo vähentää 80 työpaikkaa, poistua vähitellen dvd-levyjen markkinoilta ja keskittää panoksiaan aikuisviihteen nettijakeluun.

– Vastaamme muutoksiin ihmisten sisällönkulutustottumuksissa ja mainostajien tapaan käyttää mediaa. Siten tulemme tarjoamaan sisältöjämme yhä enenevässä määrin digitaalisesti, Hefner kirjoitti työntekijöille lähettämässään kirjeessä keskiviikkona.

Hefner kertoi kirjeessään myös säästöohjelmasta, jonka avulla Playboy pyrkii palaamaan voitolliseksi ensi vuonna.

Playboyn laihdutuskuuri tuli esiin tuoreessa 8-K-ilmoituksessa, jonka yhtiö toimitti Yhdysvaltain pörssivalvoja SEC:lle.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (5)

Huono 0
Jatkossa kaikki Playboyn ja Playgirlin tuotanto löytyy iTunesista.
Heh
Huono 1
netti pursuaa ilmaista pornoa, ei sinne kannata sijoittaa.

mielummin vaan leffatuotantoa.
vai mitä hugh?
Huono 1
"yhtiö tulee poistumaan vähitellen kuihtuvilta dvd-markkinoilta"

Ehkä DVD-markkinat kuihtuvat jossain vaiheessa mutta ei kuitenkaan vielä pitkään aikaan. Montako miljoonaa DVD-soitinta on maailmassa? Yksikään tuotantoyhtiö ei lopeta DVD-levyjen markkinointia siksi, että se olisi vanhentunuttta tekniikkaa. Yksikään kuluttaja ei samasta syystä heitä soitintaan roskiin (mielummin kierrätykseen). Kun on olemassa hyvät markkinat, niin DVD pysyy voimissaan vielä vuosikausia.
Duh!
Huono 2
tätähän se on.

pyörivän median aika on laskettu, ja ladattava syö leivän.

bluray ei koskaan tule menestymään.
lollero
Huono 1
pyörivän median aika on laskettu, ja ladattava syö leivän.

bluray ei koskaan tule menestymään.

Blurayn viat ovat kyllä ihan jossain muualla.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla

25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.

.