Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Xbox PS3:a edellä Yhdysvalloissa

Wii jatkaa kilpailijoiden kyykyttämistä

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

17.10.2008 16:59 Viimeisimmät konsoliluvut USA:sta kertovat, että Nintendon pitkäaikainen markkinavaltias Wii möi syyskuussa päheät 687 000 kappaletta eli noin tuplasti Xbox 360:aa enemmän.

Xbox 360 pääsi 347.200 kappaleeseen, eli piti jälleen pintansa jatkuvassa taistelussa Sonyn PS3:a vastaan. Sen oli tyytyminen 232.400 kappaleeseen.

Kaikkia kolmea konsolia myytiin tuntuvasti enemmän kuin elokuussa. Mutta Xbox jäi kauas viime vuoden syyskuusta, jolloin konsoli repäisi 528.000 kappaleen myynnin Halo 3 -pelin voimin. Tämä vuodentakainen harvinainen rykäisy jätti jopa Wiin kakkoseksi.

NPD katsookin Reutersin mukaan, että vaikka konsolipelien myynti onkin nyt pienempää kuin vuotta aiemmin Halo 3:n ilmestyttyä, ei talouskriisi ole vielä pelottanut pelaajia pitäytymään vanhoissa jo ostetuissa nimikkeissä.

Syyskuun ostetuin peli oli Star Wars: The Force Unleashed.

NPD pitää joka kuukausi lukua myös käsikonsolimarkkinoista. Sonyn PSP:hen, joka juuri uudistui, tartuttiin 238.100 kertaa, kun taas Nintendo jatkoi herruuttaan myös näillä markkinoilla myyden 536.800 DS-konsolia.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
PS3/Xbox eivät ole Wiin kilpailijoita vaan ne painivat täysin eri sarjassa ja on suunnattu täysin eri kuluttajaryhmälle
Kartsa
Höpsis. Molemmilla pelataan pelejä.
ripa
Ehkä muut valmistajat ottavat opikseen, ja kehittävät myös ohjausta eikä vain grafiikkaa.
seitsemän
Huono 7
nykyään ei vaan voi ottaa samaa ohjaustekniikkaa käyttöön (liikkeen tunnistus). tulee kalliita lisenssimaksuja koska joku on jo ottanut sen käyttöön. onnex pyörän keksimisen aikoihin kukaan ei patentoinut sitä. olis melkoisen vaikee paikka. joskus vaan tuntuu noi patenttijutut hiukan hankalilta.
iipiip
Älkää huoliko, PS3 on edelleen paras tapa hankkia Blueray-soitin.

Eikö ne Sonylla tajua, että Wii ajaa ohi oikealta ja vasemmalta, kohta ei äkspoksit ja pleissteissönit ole muuta kuin DVD-kiekkojen pyörittimiä kelpaavia laitteita.
Salakka
Wiillä ja Xboxilla pelataan pelejä, PS3:lla voi tehdä ja tehdään paljon muutakin.
Wii pelit on lähinnä ala-aste ikäisten lasten pelejä, pikku huppelissa ehkä aikuisillekin sopivia.

Höpsis. Molemmilla pelataan pelejä.
murtsikka
Wii pelit on lähinnä ala-aste ikäisten lasten pelejä, pikku huppelissa ehkä aikuisillekin sopivia.

Wiille on 14 "Mature" luokituksella olevaa peliä ja 77 "Teen" luokituksella olevia pelejä. Luulisi loytyvän myös aikuisempaan makuun sopiva peli tuosta joukosta...?

Lisäksi WiiFit on aivan ihastuttavan hauska ;)
Wiillä pelaava
Wiiiiiiiiii!
o/
Nintendo-san
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla

25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.

.