Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Applelta hyviä ja huonoja uutisia

IPhone myy kuin häkä, muu myynti takkuilee

IPhonen hyvä menekki näkyi Applen tuloksessa.

22.10.2008 08:54 Apple julkisti talousvuotensa neljännen neljänneksen tuloksen tiistai-iltana Kaliforniassa. IPhonen myynti ja liikevoitto ylittivät ennusteet, mutta liikevaihto jäi niistä jälkeen.

Applen ennuste vuoden lopun myynnistä oli pettymys. IPodien myyntikäyrät eivät näytä nousevan odotetusti tuoteuudistuksista huolimatta.

Yhtiön pääjohtaja Steve Jobs vakuutti analyytikoille konferenssipuhelussa, että Apple tulee pärjäämään hyvin taloustuulten tuiverruksessa. Hänen mukaansa yhtiön tuotteet ja finanssit ovat vahvassa kunnossa, joten talouden epävakaus pystyy korkeintaan vähän heiluttelemaan Applea.

Sijoittajat näyttivät uskovan Jobsia, ja Applen osakkeen kurssi nousi jälkimarkkinoilla 13 prosenttia. Siinä tosin oli melkoisesti nousuvaraa, sillä pörssin sulkeutuessa se oli 54 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin.

Syyskuun 27. päivä päättyneen talousneljänneksen liikevoitto oli 1,14 miljardia dollaria 7,9 miljardin dollarin liikevaihdolla. Liikevaihto oli 27 prosenttia ja liikevoitto 26 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

Osakekohtainen tulos oli 1,27 dollaria, kun analyytikot olivat odottaneet 1,11 dollaria. Liikevaihdoksi analyytikot olivat povanneet 8,05 miljardia dollaria.

Applen ennuste oli epätavallisen hämärä. Se arvioi kuluvan neljänneksen osakekohtaisen tuloksen sijoittuvan 1,06 ja 1,35 dollarin haarukkaan. Liikevaihtoväliksi Apple kertoi 9 ja 10 miljardia dollaria. Analyytikot olivat odottaneet ennustetta 1,65 dollarin osakekohtaisesta tuloksesta ja 10,57 miljardin liikevaihdosta.

10 miljoonaa iPhonea

Apple myi neljänneksen aikana 6,9 miljoonaa iPhone-puhelinta. Tällä se saavutti tavoitteensa 10 miljoonan laitteen vuosimyynnistä.

Rahallisesti iPhone toi liikevaihtoa, kun mukaan lasketaan myös myöhemmin tuloutuvat erät, 4,6 miljardia dollaria. Jobsin mukaan tämä tekee Applesta maailman kolmanneksi suurimman matkapuhelinvalmistajan rahassa mitattuna.

Lukumääräisesti iPhonen neljännesmyynti ohitti kilpailevan RIM:n Blackberry-toimitukset, Jobs sanoi.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (50)

Huono 0
Minäkin olen tyytyväinen Apple käyttäjä. En fanaatikko. Hienoa Apple, kun tekee hyviä tuotteita, niin kyllä ne kaupaksi menee.
katu-uskottava
...vaan käyttöjärjestelmästrategiaa kannattaa miettiä. Huomasin karvaasti, että aika moni freeware tms ohjelma vaatii OSX 10.5:n joka on alle vuoden vanha. Päivitys on kalliimpi kuinVista. Ryöstöä!
JJ
Apple myy tietokoneita, musiikkilaitteita/musiikkia ja puhelimia.

- Puhelimia Apple myi 6,9 miljoonaa kpl, eli noin puolet siitä mitä Nokian älypuhelinmyynti oli
- Tietokonmyynti (2,6m) teki kaikkien aikojen ennätyksen ja kasvu edelliseen vuoteen oli 21%
- iPodeja myytiin 11 miljoonaa. Kasvua 3%

Mikä oli toimittajan mielestä se alue jossa myynti takkuili?
Takkuilua?
...vaan käyttöjärjestelmästrategiaa kannattaa miettiä. Huomasin karvaasti, että aika moni freeware tms ohjelma vaatii OSX 10.5:n joka on alle vuoden vanha. Päivitys on kalliimpi kuinVista. Ryöstöä!

Katsopa esim. Verkkokaupan hintoja, jokin versio Vistasta saattaa olla halvempi kuin 10.5, mutta jo aika, jonka käyttää toiminnallisuuksien vertailuun eri Vistan versioiden välillä, kuluttaa tuon edun. Suurin osa Vistoista on huomattavasti kalliimpia. Tosiasiat kannattaa tarkistaa!
chien
MP3-soitinten markkinat ovat aika saturoituja, siinä lienee syytä ihan tarpeeksi myynnin kasvun hidastumiseen. Tyytymättömyyteen ei ole aihetta!
chien
...vaan käyttöjärjestelmästrategiaa kannattaa miettiä. Huomasin karvaasti, että aika moni freeware tms ohjelma vaatii OSX 10.5:n joka on alle vuoden vanha. Päivitys on kalliimpi kuinVista. Ryöstöä!

Applen tuotteet ovat hyviä mutta kalliita. Niin kai se markkinataloudessa pitää ollakkin. Toimivassa markkinassa ja kilpailussa ei voi hinnoitella väärin.
Olen vain tyytyväinen kun IT-markkinoilla on vaihtoehtoja.
hmm
Hassua tosiaan. Apple myi kaikkea enemmän,kuin koskaan. Tuossa julkistamistilaisuudessa sanotiin, että he näkivät pienen hidastumisen kannettavien kohdalla juuri ennen uusien kannettavien julkistamista. Näin käy aina, kun Apple julkaisee uusia koneita. Tässä ei kertakaikkiaan ole mitään ihmeellistä. Lisäksi siellä sanottiin, että koulut ovat hidastaneet ostoksiaan. Tämä oli odotettavissa, mutta silti Apple kasvaa silläkin alueella, koska sen markkinaosuus on kasvava.
Apple on aina erittäin konservatiivinen ennusteissaan. Yksi analyytikko nauroi, että on matemaattisesti mahdotonta, että Applellä menisi niin huonosti, kuin mitä ne tämä ennuste oli, sillä joulumyynti on tulossa ja pelkästään iPhonea menee kaupaksi niin paljon, että tuo ennuste tulee täyteen.

Matkapuhelinvalmistajien kannalta Applen julkaisemat luvut sen sijaan aiheuttavat paniikkia. Apple on näin lyhyessä ajassa noussut maailman kolmanneksi suurimmaksi matkapuhelintenvalmistajaksi:

1. Nokia, $12.7b
2. Samsung ,$5.9b
3. Apple, $4.6b
4. Sony/Ericsson , $4.2b
5. LG, $3.4b
6. Moto, $3.2b
7. RIM, $2.1b1.
murskaavaa
Myydäänkö häkääkin? Se sanontahan kuuluu, että : "Menee kansaan kuin häkä.". Häkähän sitoutuu veren punasoluihin hanakammin kuin happi. Ehkä iphonessa tuo häkä-argumentti on siinäkin mielessä osuva, että voi tulla huono olo, kun jälkikäteen paljastuu, että täytyy kalliin kapulan lisäksi maksaa lunnaita yhdestä jos toisestakin, jos haluaa tiettyjä ominaisuuksia. Kapasitiivinen kosketusnäyttö on kuitenkin jees. Sille on huomattavasti mukavampi tehä käyttöliittymä kuin wanhalle rupuselle resistiiviselle yhden kosketuksen näytölle.
Heikolla Hapella
Tuo kolmanneksi suurin valmistaja on täyttä tuubaa. Tuossa sinunkin laskelmassasi on tulevaisuudessa tuloutuvia rahoja.On nuolaistu ennen kuin tipahtaa. Ollakseen kolmanneksi suurin tuon trendin pitää jatkua niin kauan, että todellinen kassavirta on tuota luokkaa. Applen markkinointi nyt on alavarvoista muutenkin.
I'm a PC
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.