Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Olympialaiset toivat käyttäjiä

Kiinalainen hakukone paukutti tulosta

23.10.2008 10:56 Kiinan hakukonemarkkinoita hallitseva Baidu teki tilivuotensa kolmannella neljänneksellä 347,9 miljoonan yuanin eli noin 39,6 miljoonan euron voitot.

Baidu raportoi yhtiön liikevaihdon nousseen viime vuodesta hulppeat 85 prosenttia 919,1 miljoonaan yuaniin (noin 104,8 miljoonaan euroon).

Kolmannella neljänneksellä Baidu onnistui houkuttelemaan aikaisempaa enemmän mainostajia.

Yhtiön laskelmien mukaan sillä oli 194 000 asiakasta, joista kukin toi keskimäärin 4 700 yuanin eli noin 536 euron liikevaihdon.

Baidun tulosta paisuttivat muun muassa Pekingin olympialaiset.

Parantuneesta tuloksesta huolimatta Baidun osakekurssi kääntyi kuitenkin laskuun osavuosikatsauksen jälkeen yhtiön arvioitua varovaisesti tulevaisuuden näkymiään. 

Kiina on ollut vaikea alue hakukonejätti Googlelle pitkälti Baidun suosion vuoksi.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Kiina on ollut monelle yhtiölle vaikea pala. Baidu oli alunperin google-kopio, mutta hoiti paikallisen mainostuksen huomattavasti paremmin ja tarjosi alusta alkaen myös mp3-haut. Lisäksi kiinalaisten kieleen Baidu sopii luonnollisemmin kuin Google, jolloin se on helpompi muistaa.
Asiaa seurannut
Huono 2
Baidu tarjoaa myös ison liutan paikallisia sivustoja kun siihen raapustaa jotain kiinaksi. Google taas johtaa käyttäjän aina länsimaalaisille sivustoille, joiden hyötyarvo on vähintäänkin kyseenalainen.

Jos Google rupeaisi tarjoamaan kiinalaisille sitä mitä he todella haluavat, niin ehkä asiat luistaisivat hieman paremmin.
Kysyntä = Tarjonta
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin

25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.


Kolme vuotta sitten

Uusi silta pitää itseään silmällä jatkuvasti

25.05.2009 St Anthony Fallsin silta varoittaa tielläkulkijoita ennen kuin sen kunto ehtii liian heikoksi.

.