Metelin musiikkikauppa haistattaa kopiosuojauksille

Kuva: Anni Koponen / Lehtikuva
24.10.2008 16:20 Musiikkitietopalvelu ja -yhteisö Meteli.net avaa nettimusiikkikaupan loppuvuodesta. Suomessa on vielä melko harvinaista, että valikoima koostuu ainoastaan drm-vapaista mp3-kappaleista.
Mp3-tiedostomuodossa ei ole drm- eli kopiosuojausta, joka estäisi musiikin kuuntelun eri laitteissa tai siirron esimerkiksi matkapuhelimeen, digiboksiin tai kotipalvelimeen.
Meteli.net Downloads -kauppa tarjoaa musiikin tiedotteen mukaan korkealaatuisena, mutta tarkempia bittimääriä ei kerrota.
Levy-yhtiöt vaativat
"järjettömiä" summia
Vaikka Yhdysvalloissa digimusiikissa on enenevästi siirrytty kopiosuojasta vapaisiin mp3-kappaleisiin, Suomessa suuntaus on ollut hitaampaa.
Yksi uuden ajan kotimaisista yrittäjistä on mp3-biiseihin luottava nettimusiikkikauppa The Ground. Perustaja Antti Peisa totesi kesällä, että "digimusiikkikauppaa, jossa isot levy-yhtiöt ovat mukana, on mahdotonta perustaa ilman satoja tuhansia euroja".
Metelin perustajiin lukeutuva Patrik Lindberg jakaa käsityksen.
– Kyllä se on periaatteessa ihan totta. Etenkin, jos rakennetaan koko palvelu alusta alkaen itse. Siinä joudutaan maksamaan ennakkoa levy-yhtiöille ennen kuin ne suostuvat antamaan sisältöä kauppaan.
Meteli.net tekee yhteistyötä eurooppalaisen 24/7 Entertainment -yhtiön kanssa, ja palvelu rakentuu sen alustalle.
– He ovat tehneet perusdiilejä levy-yhtiöiden kanssa, joten pääsemme siitä hommasta eroon. Mutta aina löytyy muutama levy-yhtiö, jotka eivät suostu tarjoamaan musiikkia järjestelmätoimittajan kautta, vaan tahtovat suorat sopimukset jokaisen kauppapaikan kanssa.
– Tässä mielessä olemme ihan samassa huonossa tilanteessa kuin esimerkiksi The Ground. Yleensä pyydetään ennakkoon sellaisia summia, joissa ei ole mitään järkeä, Lindberg toteaa.
Isoista
mukana EMI
Metelinkin kaupassa se ainoa iso levy-yhtiö on EMI. Muut ovat Playground Music, Edel, The Orchard ja IODA.
Mukana ovat lisäksi useimpien pienien suomalaisten levy-yhtiöiden katalogit. Valikoima kattaa yli 1,7 miljoonaa kappaletta ja toista sataa tuhatta levyä. Neuvotteluja muiden levy-yhtiöiden kanssa käydään parhaillaan.
Vaikka vaikeaa on, Lindberg toivoo, että palvelun avautuessa virallisesti mukana olisi toinenkin iso levy-yhtiö. Kaupan tarkkaa aukeamisajankohtaa hän ei suostu kertomaan.
Asiakkaita Metelin ei tarvitse lähteä hakemaan ihan tyhjästä, sillä musiikkitietopalveluna toimineella Metelillä on 200 000 kävijää joka kuukausi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin
25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.
Kolme vuotta sitten
Uusi silta pitää itseään silmällä jatkuvasti
25.05.2009 St Anthony Fallsin silta varoittaa tielläkulkijoita ennen kuin sen kunto ehtii liian heikoksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
170 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
145 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
29 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (8)
Olen itsekin ostanut The Groundista musiikkia. Hienoa että vihdoin on kauppoja joista saa myös Linuxilla kuunneltavaa musiikkia. Tämä on kait sitä paljon puhuttua "extraa" ;)
sikäli aika typerä firman nimi tällä on kyllä.
www.groundsite.com ja on jätkien pändi perustettu ennen tuota firmaa :)
DRM:n ansaitun katoamisen tiellä on jatkossa lähinnä ehkä politiikka ja mediajättiläisten lobbaus, mikä voi johtaa sellaisiin uusiin lakeihin, jotka kertaheitolla vievät kuluttajan oikeudet ja antavat Isoveljen Valvoa... Toivottavasti profetia ei toteudu.
sikäli aika typerä firman nimi tällä on kyllä.
www.groundsite.com ja on jätkien pändi perustettu ennen tuota firmaa :)
Nimi on tyhmä myös bändille. Molemmat yhtä tyhmiä.