Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
500 yrityksen otos

Microsoftin SharePoint vahvoilla suomalaisyritysten intraneteissä

24.10.2008 13:05 Verkkokyselyn tulosten perusteella Microsoft Office SharePoint Server on saavuttanut vajaassa kahdessa vuodessa selkeän markkinajohtajuuden suomalaisten yritysten intranet-ratkaisujen alustana.

Microsoftin tarjoamaa kokonaisuutta hyödynnettiin intranettinä kolme kertaa useammin kuin mitään muuta ratkaisua. Lisäksi lähes puolet suunnittelee Microsoft-teknologioihin pohjautuvan intranetin käyttöönottoa lähitulevaisuudessa.

Enderon ja InterQuestin  Digitaalisen liiketoiminnan tila 2008 -tutkimusta varten syys-lokakuussa tehtyyn yritysten päättäjille ja ylimmälle johdolle suunnattuun verkkokyselyyn vastasi 808 henkilöä, jotka edustivat kaikkiaan noin 500 yritystä.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä yli kolmannes perusti intranet-palvelunsa Microsoft SharePoint –teknologian varaan ja lopuista puolet suunnitteli sen käyttöönottoa lähitulevaisuudessa.

Dokumenttien hallintaan liittyvissä asioissa tutkimuksen vastaajat pitivät korostetun tärkeänä erilaisten dokumenttien löytymistä keskitetysti yhdestä paikasta sekä niiden toimimista saumattomasti Microsoft Office -toimistosovellusten kanssa.

Tutkimuksen vastaajat kokivat integroidun hakupalvelun olevan yksi intranetin tärkeimmistä ja hyödynnetyimmistä ominaisuuksista. Sen avulla myös perinteisiin paikkoihin tallennettu tieto saadaan hyödynnettäväksi.

- Suuri osa organisaatioista on jo omaksunut intranetin hyödyntämisen tiedon jakamiseen, jolloin luonnollisena kehityspolkuna nähdään myös liiketoimintasovellusten tiedon tuominen osaksi intranet-palveluita. Tätä kautta haetaan tiedon tuomista lähemmäs käyttäjiä, jolloin liiketoimintatieto on osa normaalia toimistotyöskentelyä. Myös itsepalvelu on nousemassa entistä tärkeämmäksi osaksi palveluita, Microsoftin markkinointipäällikkö Antti Kirmanen sanoo tiedotteessa.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (22)

Huono 0
Konsultit kiittävät. Out of the box ei sharepointilla järkevää intranettiä saa, mutta sen päälle rakentamalla kyllä - mutta jonkun se työ on tehtävä.
JJ
Ja parempiakin (lue halvempia pitkässä juoksussa) ratkaisuja olis, mutta ...
Nykyään valitettavasti vain kaikki päättäjät ovat lyhytnäköisiä sopuleita vai ovatko?
Oman tien kulkijoita löytyy valitettavan harvassa!
Yritysten tietohallinnot ovat täysin ammattitaidottomia ja munattomia microsoftin lupausten edessä. Siitä saa sitten kärsiä koko muu organisaatio.
Teppana Jänis
Ja parempiakin (lue halvempia pitkässä juoksussa) ratkaisuja olis, mutta ...
Nykyään valitettavasti vain kaikki päättäjät ovat lyhytnäköisiä sopuleita vai ovatko?
Oman tien kulkijoita löytyy valitettavan harvassa!

Voit varmaan kertoa mitä nämä ratkaisut ovat. Siis ne joilla voidaan tehdä halvemmalla ja paremmin mm. seuraavat asiat: Dokumenttien versionhallinta, saumaton integrointi office-tuoteperheeseen (käyttäjät eivät usein edes "näe" mitään sharepointtia), integrointi muihin järjestelmiin kuten TFS (testaaja, koodaaja ja product manager näkevät samat dokut), integrointi olemassaolevaan käyttäjien hallintaan (ei erillisä tunnuksia tai lisätöitä ylläpidolle), integrointi intra/extranetteihin, business intelligence-tuotteisiin yms. Lisäksi tietysti kattava apit yms. kehittäjille jne.

Ja tietysti yhtä kattava ja pitkä tuki mikä löytyy sharepointille. Mitäs nämä ihmetuotteet ovatkaan? Jos niistä ei löydy em. ominaisuuksia niin ne saa unohtaa. Sen jälkeen voidaan tuota muutama kymmenen featurea lisää (unified communications miten olisi?) ja jatkaa vertailua
Mitä parempia tuotteita?
Voit varmaan kertoa mitä nämä ratkaisut ovat.
Monenkos ei-Microsoft tuotteeen kanssa Sharepoint onkaan yhteensopiva?

Oletan että Sharepoint pyörii myös muiden plattojen kanssa saumattomasti. Ai ei?

Mitäs tapahtuukaan jos yritys haluaa siirtyä pois Microsoft tuotteista? snap
Mjoo
...saumaton integrointi office-tuoteperheeseen
...integrointi olemassaolevaan käyttäjien hallintaan...
integrointi intra/extranetteihin, business intelligence-tuotteisiin yms.
Integraation korkein evoluutiopiste on vendor lock-in.
J2
Hyvän tietohallintojohtajan päätökset ovat sellaisia, että hänen seuraajallaankin on mahdollisuus tehdä valintoja.
Huono 5
Enpä ole vielä nähnyt sharepointtia käytössä. Missä siihen voi tutustua?
Ari Laitinen
Huono 3
Ja ainoana taitaa olla OKiPAGE jolla on sharepoint yhteensopiva laitteisto, tai siis tarkemmin sanottuna suoraan yhteensopiva laitteisto sharepointtiin kytkettäväksi :)
pertti eelo, internet
ei ole ihme kun valtiokin kumartaa M$:n edessä koulujen EDU projektien kohdalla.

Markkinointi ala-aste ikäisille on kultakaivos 10-20 vuoden kuluttua.
DC
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin

25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.


Kolme vuotta sitten

Uusi silta pitää itseään silmällä jatkuvasti

25.05.2009 St Anthony Fallsin silta varoittaa tielläkulkijoita ennen kuin sen kunto ehtii liian heikoksi.

.