Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Luopui 200 miljoonan liikevaihtotavoitteesta 2010

Finanssikriisi jarruttaa Digian laajentumissuunnitelmia

28.10.2008 12:20 It-alan palvelu- ja ohjelmistotalo Digia on vetänyt liinat kiinni eikä hae enää nopeaa laajentumista. Osavuosikatsauksessaan se ilmoittaa, että päämääränä ei enää ole 200 miljoonan euron liikevaihtotavoitetason saavuttaminen jo vuonna 2010.

Digia on myös luopunut kaksi vuotta sitten otetusta revolving credit -luottovarauksesta, joka oli tarkoitettu yritysostojen rahoittamiseen. Varauksesta luopumalla Digia säästää vuositasolla yli satatuhatta euroa.

– Digia ei sulje pois strategisesti tärkeitä yritysostoja, mutta fokus on nykyisiin kompetensseihin ja tuotteisiin liittyvän liiketoiminnan orgaanisessa kehittämisessä tavoitteena kannattavuuden, osakekohtaisen tuloksen ja taserakenteen parantaminen.

Vuodelle 2008 Digia lupaa markkinakasvua nopeampaa orgaanista kasvua ja hyvää kannattavuustasoa. Yhtiö aikoo jatkaa maltillista laajentumista suotuisan kustannustason maissa.

Digia näkee globaalin finanssikriisin hidastavan asiakkaiden investointeja tietojärjestelmiin. Yhtiö vastaa tähän toiminnan tehostamisella ja tiukalla kulukurilla.

Heinä–syyskuussa Digia teki 25,6 miljoonaa euroa liikevaihtoa, missä oli kasvua 13,2 prosenttia edellisvuoden vastaavasta jaksosta. Orgaaninen kasvu oli 7,6 prosenttia. Liikevoitto kasvoi 67,7 prosenttia 2,6 miljoonaan euroon.

Digian tuotepohjainen liikevaihto sen sijaan on supistumassa. Kolmannella vuosineljänneksellä se oli 15,7 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 18,7 prosenttia. Tammi–syyskuussa tuoteliikevaihdon osuus oli 14,5 prosenttia kun se vuotta aikaisemmin oli 17,9 prosenttia.

Kaiken kaikkiaan Digian liikevaihto ja liikevoitto ylittivät analyytikkoennusteet. Nordea seniorianalyytikon Martti Larjo huomauttaa, että yhtiö ei muuttanut koko vuoden arvioitaan.

– Ainakaan tähän mennessä luottokriisi ei ole vaikuttanut Digian asiakkaiden käytökseen, Larjo sanoo ja lupaa pitää yllä Digian osakkeiden ostosuosituksen, jonka tavoitehinta on neljä euroa. Tiistaina puolen päivän aikaan Digia osakkeista käytiin kauppaan 2,49 euron hinnalla.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin

25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.


Kolme vuotta sitten

Uusi silta pitää itseään silmällä jatkuvasti

25.05.2009 St Anthony Fallsin silta varoittaa tielläkulkijoita ennen kuin sen kunto ehtii liian heikoksi.

.