TeliaSoneran tulos heikkeni

Kuva: Lehtikuva
28.10.2008 09:41 TeliaSonera kasvatti liikevaihtoaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Liiketulos ei kuitenkaan yltänyt viime vuoden tasolle.
Pohjoismaisen teleoperaattorin TeliaSoneran liikevaihto kasvoi nelisen prosenttia 2,6 miljardiin euroon. Käyttökate ennen kertaeriä parani vajaat kolme prosenttia 895 miljoonaan euroon. Se oli odotuksia parempi, sillä SME Direktin keräämien ennusteiden perusteella analyytikot odottivat yhtiöltä keskimäärin 876 miljoonan euron käyttökatetta.
Käyttökateprosentti eli käyttökatteen osuus liikevaihdosta laski 34,7:ään 35,1:stä.
Liiketulos ennen kertaeriä heikkeni hieman eli kaksi prosenttia 820 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos painui 0,11 euroon 0,12 eurosta.
Tulos rahoituserien jälkeen kutistui 10 prosenttia 709 miljoonaan euroon.
Toimitusjohtaja Lars Nybergin mukaan kolmannen neljänneksen tulos oli hyvä.
– Liikevaihto kasvoi ja käyttökate oli vahva Mobility Services- ja Eurasia-liiketoiminta-alueiden vauhdittamana, hän toteaa osavuosikatsauksessa.
Matkaviestinliiketoiminnasta vastaavan Mobility Services-liiketoiminnan liikevaihdon kasvu oli heinä-syyskuussa viisi prosenttia. Laajakaistaliiketoiminnassa (Broadband Services) liikevaihto laski hienoisesti.
Matkaviestinliiketoiminnan käyttökateprosentti koheni hieman viime vuodesta ja oli 31,0. Laajakaistaliiketoiminnassa käyttökateprosentti laski 30,9:ään 32,0:sta.
TeliaSoneran matkapuhelinliittymien määrä kohosi syyskuun lopussa 127,9 miljoonaan. Yhtiö sai kolmannella vuosineljänneksellä 1,2 miljoonaa uutta matkapuhelinasiakasta enemmistöomisteisissa yhtiöissä. Osakkuusyhtiöiden asiakasmäärä kasvoi 3,8 miljoonalla liittymällä.
TeliaSonera odottaa liikevaihtonsa kasvun jatkuvan vakaana tänä vuonna. Koko vuoden nettotuloksen yhtiö ennakoi olevan jonkin verran parempi kuin viime vuonna.
TeliaSonera ei ainakaan toistaiseksi kanna erityisempää huolta talouskriisin mahdollisista vaikutuksista toimintaansa. Yhtiö toteaa toimivansa alalla, joka on suhteellisen riippumaton suhdannevaihteluista.
– Ensisijaisia haasteitamme ovat jatkossakin viranomaissäätely, ankara kilpailu ja asiakkaiden siirtyminen uusiin palveluihin, toimitusjohtaja Nyberg listaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Salcompin tulos painui pakkaselle
10.02.2009 Laturivalmistaja Salcompin tulos painui tappiolliseksi ja liikevaihto pieneni loka–joulukuussa. Yhtiö arvioi myös markkinaosuutensa pienentyneen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













