DNA mitätöisi Deutsche Telekomin väritavaramerkin

30.10.2008 13:54 Teleyhtiö DNA:n ja saksalaisen operaattorijätti Deutsche Telekomin kiista pinkistä nytkähti eteenpäin Helsingin käräjäoikeudessa.
DNA lyö Deutsche Telekomia vastakanteella kiistassa pinkistä väristä.
DNA vaatii Helsingin käräjäoikeudelle toimittamassaan vastakanteessa tuomioistuinta julistamaan saksalaisten yhteisötavaramerkin rekisteröinnin mitättömäksi.
Lisäksi DNA vaatii Deutsche Telekomia korvaamaan oikeudenkäyntikulunsa.
Kiista koskee jonnekin pinkin ja magentan välimaastoon sijoittuvaa väriä, jota DNA ja Deutsche Telekomin matkapuhelinyhtiö T-Mobile käyttävät markkinoinnissaan.
Oikeustaistelu alkoi tammikuussa, kun Deutsche Telekom jätti käräjäoikeudelle haastehakemuksen. Siinä saksalaisyhtiö vaatii käräjäoikeutta kieltämään DNA-konsernilta pinkin värin käytön viestintäpalveluiden markkinoinnissa.
Deutsche Telekom sai rekisteröityä vuonna 2000 magenta-värin eurooppalaiseksi yhteisötavaramerkiksi.
Kiistaa
erottamiskyvystä
DNA:n lakiasiainjohtaja Asta Rantasen mukaan yhtiö toimitti vastauksensa käräjäoikeudelle keskiviikkona.
– Väri ei täytä mitenkään tavaramerkin vaatimuksia, Rantanen sanoo.
DNA:n mukaan saksalaisyhtiön tavaramerkki ei täytä Euroopan yhteisön tavaramerkkiasetusten vaatimuksia.
Väritavaramerkin rekisteröinti edellyttää muun muassa värin erottamiskykyä.
Suomalaisnäkemyksen mukaan saksalaisten väri ei ollut riittävän erottamiskykyinen vuonna 2000, eikä ole sitä myöskään nyt.
Pinkki, magenta
vai jotain ihan muuta?
Oman lisänsä soppaan tuo se, ettei kiistellyn värin määritelmä ole kovin selkeä.
Eurooppalaiseen OAMI-tietokantaan kirjattuun rekisteröintiin väri on määritelty magentaksi (RAL 4010 telemagenta).
Vastakanteessaan DNA sanoo magentan olevan kuitenkin epäselvä värimääritelmä, jolle löytyy useita erilaisia määritelmiä.
Tietokannasta löytyy myös skannattu kuva värinäytteestä.
Deutsche Telekomin vuonna 1996 tekemän tavaramerkkihakemuksen yhteydessä toimittamaa värinäytettä ei kuitenkaan skannattu välittömästi elektroniseen muotoon ennen kuin rekisteröinti astui voimaan vuonna 2000, DNA väittää.
DNA:n mukaan "skannauksen ja hakemuksen jättämisen välisenä ajankohtana värisävyssä on tapahtunut muutoksia".
Suomalaiset järkeilevät myös skannerin ominaisuuksien ja asetusten vaikuttaneen elektroniseen muotoon tallentuneeseen värisävyyn.
- VerkossaKiistelty väri
- Lue myösDeutsche Telekom haluaa viedä DNA:lta pinkin värin
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
PSP:llä voi kohta soittaa voip-puheluita Britanniassa
25.05.2007 Sonyn valmistamalla PlayStation Portable -konsolilla voi kohta soittaa voip- ja videopuheluita British Telecomin verkossa.
Kolme vuotta sitten
Näin pyyhit kaiken kännykän muistista
25.05.2009 Käytetty kännykkä saattaa sisältää edellisen omistaja tallentamia tietoja. Ne voi tyhjentää koodilla, jota huoltoliikkeet eivät yleensä suostu kertomaan.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
170 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
145 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
29 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-70 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-40 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-37 e
Fujitsu PH300 (Core i3-2120, 6 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-35 e
Fujitsu Esprimo Q900 (Core i3-2350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-33 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (14)
r247 g0 b140
r247 g0 b132
r247 g0 b90
r239 g0 b66
Ylipäänsä täysin pöhköä, että joku edes voi väittää omistavansa jonkun värin. Hyvä esimerkki tekijänoikeus- ja tavaramerkkilainsäädännön päättömyydestä.
Patentoin ensiksi hengitettävän ilman! Sitten isken kynteni i-kirjaimeen. Seuraavaksi rekisteröin + merkin ja lopuksi kuittaan täydelliset rojaltit rekisteröimällä itseni. Joka kerta kun tapaan jonkun toisen ihmisen, niin tililleni kilahtaa rojalteja.
Rock!
r247 g0 b140
r247 g0 b132
r247 g0 b90
r239 g0 b66
Ei tuota giffiä välttämättä ikinä saada esittämään sitä originaalia magentaa mistä tässä puhutaan. Pitäisi tuon giffin lisäksi olla tietoja sen skannerin kalibroinnista siltä hetkeltä kun tämä magenta -- joka välttämättä alkujaan ole edes oikeasti magenta -- on skannattu. Jos värin tietoja halutaan oikeasti laittaa talteen siten että se väri on tulevaisuudessa toistettavissa pitäisi käyttää vaikkapa jotain CIE väriavaruuksien (esmes CIE Lab) arvoja tms.
Eli ihan järjetöntä touhua.